Liikunnan toimintakertomus 2019-20

Yleistä
 
Riihenmäen koulu aloitti 21. lukuvuotensa torstaina 8.8.2019, kahden VESO-päivän ollessa edeltävinä päivinä. Yhtenäiskoulussa työskenneltiin nyt kolmatta lukuvuotta, tänä vuonna koulussamme opiskelee noin 730 oppilasta ilman eskareita. Tänäkin vuonna aloitti yläkoulun puolella pienryhmä 7g. Koulussa työskenteli tänä lukuvuonna 53 opettajaa ja kymmenen koulunkäynninohjaajaa. Liikunnan tuntiopettajana tänä lukuvuonna toimi Moona Tevilin.

Syksyn ulkoliikuntakausi vietiin läpi kohtalaisen poutaisessa säässä, vain muutama oppitunti jouduttiin pitämään sisätiloissa. Poikkeuksellisen lumeton ja lämmin (mutta myös sateinen) talvi muokkasi ulkoliikuntaa perinteisistä lajeista poikkeavilla liikuntamuodoilla: esim. helmikuussa pelattiin tekonurmella pesäpalloa plussakelissä. Merkittävin lukuvuoden tapahtuma oli Covid-19 -viruksen aiheuttama maailmanlaajuinen koronapandemia, joka siirsi koko maassa luokat 4-9 etäopetukseen keväällä 18.3.-13.4. Luokilla 1-3 lähiopetus sai jatkua muutaman oppilaan voimin ja myös erityistä tukea saavat saivat jatkaa lähiopetuksessa. Riihenmäen koulu jatkoi Liikkuvana kouluna, mutta teemaan liittyviä tapahtumia oli niukalti. Lukuvuoden liikuntatoimintaa viritti edelleen kouluille maksuttoman bussin käyttöoikeus, jota käytettiin mm. 3.-4.luokkien liikuntatunneilla, joilla vierailtiin Hirvihaaran hiihtokeskuksessa. Lukuvuonna yhteispalaverien määrää lisäsi työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidennys, johon liittyvä työpäivä pidettiin lauantaina 5.10. Hyökännummen koulullla ja tiistaina 21.1. omalla koululla. 
 
Opetussuunnitelma
 
Suomen kouluissa jatkettiin uudella, vuonna 2016 voimaan tulleella opetussuunnitelmalla, yhdeksäsluokkalaisten liittyessä viimeisinä mukaan. Yleisen osan opetussuunnitelmassa painoalueena oli erityisesti arviointi, jonka valtakunnalliset täsmennykset julkaistiin 11.2. Ysiluokkalaiset saivat edelleen väliarvioinnin numeroin. Jo pari vuotta sitten päätetty uusi tuntijako tuli liikunnan kohdalla käytännössä esille tänä lukuvuonna kun yksi yläkoulun lisätunti liikuntaa napsahti ysiluokkalaisten viikottaiseen lukujärjestykseen. Kaikki tunnin pidettiin luokittain peräjälkeen perjantaina, opettajana oli Moona Tevilin.

Koko kunnan yhteinen kiky pidettiin Hyökännummen koululla lauantaina 5.10. Kikyssä opettajat valitsivat itselleen mielenkiiintoa herättäneet työpajat. VESO-koulutuksiaopettajat saivat valita itse Mäntsälän ja Tuusulan kuntien yhteisestä koulutuskalenterista. MOKSU-"viikkoa" (monialaiset opintokokonaisuudet) vietettiin luokkatasoittain eri viikoilla vaihtelevilla kokonaisuuksilla enemmän tai vähemmän perinteisiin oppiaineisiin sisältyen.
 
Opetushallituksen myöntämistä opetusryhmien kokojen pienentämiseen myönnetyistä varoista saatiin edelleen nauttia myös liikunnassa: seiskaluokilla sekä tytöt että pojat oli jaettu neljään liikuntaryhmään kuten kuutena edellisenä lukuvuonnakin. Uimaopetusta jatkettiin myös tänä lukuvuonna, mutta vain yksi kaksi seiskaluokkaa ehti käymään halissa kerran ennen kuin koronapandemia sulkia koulut ja uimahallit. Jäähallin käyttöä oli tarpeen mukaan eli noin kaksi kaksoistuntia joka ryhmälle, mutta maaliskuussa myös jäähalli sulki ovensa.
 
Yhteinen liikunta
 
Poikien ryhmäkoot olivat: 7.lk: 16, 15, 13, 13; 8.lk: 21,21, 20  9.lk: 26, 24, 17(opetusryhmä Jussi Heikkilällä) 
Tyttöjen vastaavat olivat: 7.lk: 21, 21, 19, 17 8.lk: 24, 24, 19; 9.lk: 26, 19, 16; 

Valinnainen liikunta
 
Valinnaisessa liikunnassa on huomion arvoista se, että jo viime lukuvuonna valinnaisaineet jaettiin taito- ja taideainevalinnaisiin (jäljempänä taitai) ja muihin valinnaisiin (jäljempänä muu). Tämä kasvatti mm.liikunnan opetusryhmien määrää. Tänä lukuvuonna 9. luokalla jatkoi kaksi (20 opp. ja 19 opp.) 2 viikkotunnin taitai-valinnaisliikunnan ryhmää ja yksi (19 opp., Timo) muu valinnaisliikunnan ryhmä. 8.luokalla aloitti kaksi taitai-valinnaisliikunnan ryhmää (18 + 13 oppilasta) ja yksi muu valinnaisryhmä (12 opp., Moona). 7.luokan liikunnan lyhytkursseja oli tänä lukuvuonna yksi (24 oppilasta, Moona). 8.luokan mailapelikurssilla (Eva) oli  yhteensä 19 oppilasta. Uudet joukkuepelit -kurssilla (Timo) oppilaita oli 21, joista tyttöjä 4. Kroppa kuntoon -lyhytkursseja oli peräti kolme, joista kaksi Evalla (24 ja 19 oppilasta) ja yksi Moonalla (20 opp.). Retkeily ja erätaidot –kursseja (Timo) oli tänä lukuvuonna edellisen lukuvuoden tapaan kaksi. Syksyllä 25 oppilasta retkeili teoriatuntien lisäksi Hyvinkään Kytäjä-Usmin retkeilyalueella. Keväällä oppilaita oli ryhmässä 21, mutta koronapandemian vuoksi myös kevään retkeilykurssin retki jouduttiin perumaan. Syksyllä retken ajankohta oli 5.-6.10., jonne Timo siirtyi suoraan kiky-päivästä. silloin tyttöjen osuus ryhmistä oli vajaa puolet. Kevään kurssilla tyttöjä oli kaksi.

Stipendit

Kevätjuhlassa jaettiin liikuntastipendejä seuraavasti: ...

Opetusvälinehankinnat

Opetusvälinehankintoja tehtiin tänä lukuvuonna niukemmin. Salibandymailoja, lentopalloverkkoja ja pingispöytiä kunnostetttiin ja Timo teki pari uutta hyppyboksia. 

 Liikuntapaikat
 
Keväällä 2020 Urheilupuiston hiekkatekonurmisten tenniskenttien perushuolto venyi jälleen toukokuun toiselle viikolle. Timo pelasi tenniksensä minitenniksenä pickleball-pelin muodossa. Jo vuoden 2018 syksyllä suunniteltua FC Kapinan tekonurmea ei kuulunut tämänkään lukuvuoden aikana Riihenmäen kentälle. Jäätä ei leudon sään vuoksi saatu Riihenmäen kentälle koko talvena.

Riihenmäen yhtenäiskoulun liikuntasali oli koko lukuvuoden runsaassa käytössä, alakoulujen liikunnan kanssa yhteistyö ja salivuorottelu sujui edelleen mutkattomasti. Kevään suunnistusjakso käynnistyi varhennettuna koronapandemian vuoksi ja toteutettiin osittain etänä. Jäähallin laajennus nytkähti eteenpäin vuodenvaihteen jälkeen kun painopenkka voitiin purkaa pois ja pohjaa päästiin tekemään. Viime kesänä metsään tehdyllä kuntoradalla asukkaille herättäneiden mopoilijoiden määrä väheni.
 
 KLL:n kilpailut ja palloilusarjat
 
Tytöt osallistuivat tänäkin vuonna KLL:n jalkapallosarjaan. Ensimmäinen kierros pelattiin torstaina 19.9. kotikentällä Urheilupuiston tekonurmella. 
 
Koululiikuntaliiton poikien salibandysarjaan ei tänäkään lukuvuonna osallistuttu.
  
KLL:n suunnistuskilpailuihin elokuun lopussa Keruruulla ei tänä vuonna koulustamme lähtenyt osallistujia.

KLL yleisurheilumestaruuskisoissa Laitilassa Max Lampinen (9b) tempaisi moukarissa ylivoimaiseen voittoon: tuloksella 74,34 eroa toiseksi tulleeseen tuli 4,55 metriä. Seiskaluokkalainen pikkuveljensä Mico sijoittui samassa lajisaa viidenneksi tuloksella 51,25.
    
Muut liikuntatapahtumat

Vuoden mittaan pelattiin ystävyysotteluja Ehnroosin koulua vastaan eri lajeissa. Yläkoulujen välisessä poikien jalkapallo-ottelussa torstaina 21.9. Riihenmäen joukkue otti  voiton numeroin 4-1 pelin sujuessa tänäkin vuonna siististi. Joukkueessa pelasivat... Tuomarina toimi kunnan vs.liikunnanohjaaja.
 
Tiistaina 19.11. pojat pelasivat luokkatasokohtaiset salibandymatsit Ehnroosia vastaan. Seiskojen joukkue oli: Åke Neuvonen, Otto Nieminen, Jere Ketonen, Vili Markkanen, Ilari Sund, Otso Miettinen, Erik Luokkanen, Rasmus Ristola, Jonni Ohvo, Leo Siljander, Atle Nissilä,Lauri Virtanen ja Miko Laukkanen. Kaseilta pelaamassa olivat Eetu Runkokari, Jermu Harju, Tuomas Oikarinen, Luukas Tokola, Joona Kokkoniemi, Konsta Leinonen, Timi Hautala, Oskari Näätänen, Otto Jussila ja Aku Moskuvaara. Ysien joukkue oli Jere Nykänen, Anton Eskelinen, Casper Piiroinen, Valtteri Sirviö, Joona Oinonen, Miki Savolainen, Oliver Sund, Joni Ketonen, Santeri Marttinen, Jeremias Pelkonen, Egil Luhtaniemi, Elias Pelkonen, Aaron Määttä,Arttu Heikkonen (mv), Henry Miettinen, Jonne Sivén ja Samuli Tiainen. Tytöt pelasivat vastaavat ottelut pe 24.1.

Pojat pelasivat lentopallo-ottelun Ehnroosia vastaan monitoimitalolla maanantaina 20.1. Kaikki kolme erää menivät Ehnroosille, lukemat olivat 27-25, 25-13, 25-14. 

13.helmikuuta pelattiin Riihenmäen salissa yläkoulujen futsal-peli Riihenmäki-Ehnroos, joka päättyi vierasjoukkueen murskavoittoon numeroin 1-9 (puoliaikatulos 0-2). Pelaamassa olivat Egil Luhtaniemi, Samuli Tiainen, Jeremias Pelkonen, Anton Eskelinen, Elmeri Ristola, Sedu Ågren, Elias Pelkonen, Leevi Luostarinen, Elias Holi, Niilo Leino, Veikka Helenius ja Eemil Keitaanranta.
 
Viikolle 10 suunnitellut yläkoulujen väliset kaukalopallopelit siirrettiin aluksi myöhemmäksi Ehnroosin Moksu-viikon vuoksi ja kun koronapandemian vuoksi jäähalli jouduttiin sulkemaan, jouduttiin pelit jättämään pelaamatta tänä lukuvuonna.

Alakoulujen salibandyturnaus pelattiin Riihenmäen koululla keskiviikkona 15.1. Riihenmäen joukkue...
 
Alakoulujen yleisurheilukilpailut pidettiin 11. syyskuuta ja Riihenmäen koululle mitaleita ja pistesijoja tuli kahmalokaupalla. Alakoulujen futisturnauksessa 1.lokakuuta Riihenmäen joukkue ..., pelejä tuomitsi neljä yhdeksäsluokkalaista tuomaria niin ikään Riihenmäestä. Maastojuoksuja ei tänä vuonna järjestetty koronapandemian vuoksi.
 
Myöskään ysien pesäpallo-ottelua Riihenmäki vs. Ehnroos ei järjestetty koronapandemian vuoksi.
 
 Teemapäivät ja tapahtumat
 
Tänä lukuvuonna liikuntapäivien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi liikuntapäivämylly. Syysliikuntapäivä toteutettiin luokkien 7-9 osalta perjantaina 4.10. ja luokkien 1-2 osalta keskiviikkona 18.9. Yläkoulun liikuntailtapäivän lajitarjonta näytti seuraavalta: pyöräilyä ja patikointia (17), skoottaus / skeittaus (17), tanssi (31), geokätköily (19), mobiililiikunta (62), frisbeegolf (30), jääpelit (23), golf (20), pitkä kävelylenkki (49), salibandy (18), pihapelit (7), jousiammunta (51), lyhyt kävelylenkki (21), koripallo (7), pesäpallo (8), dodgeball (21), kuntosalitoiminta (25), joogan alkeeet (21), pöytätennis (60), jalkapallo (5), shakki (33) ja frisbeegolf koulun ympäristössä (22)
 
Liikuntatyöryhmä päätti jättää talviliikuntapäivän väliin opettajien kolmikantakeskustelukiireiden vuoksi.

Keväälle suunniteltu Unelmien liikuntapäivä kuivui kasaan koronapandemian vuoksi.

 Myöskään perinteistä pesäpallo-ottelua opettajat vs. ysiluokkien all stars ei tänä vuonna pelattu Covid-19-viruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi.

Salibandykerho kokoontui syyslukukaudella Timon ohjaamana 10 kertaa ja keväällä 5 kertaa, ohjaajana oli Timo. Kävijöitä oli 3-10 oppilasta/kerta, kevätpuolella kävijät olivat pääosin 3-4-luokkalaisia.
 
Oppituntien ulkopuoliset projektit

Koulutus
 
Eva suoritti Trimmi-koulutukseen liittyvän vuosittaisen uinti- ja pelastusnäytön Järvenpään uimahallilla keväällä. Liikunnan- ja terveystiedon opettajien opintopäivät järjestettiin tänä lukuvuonna pe 1.2.- la 2.2. Rovaniemellä, kukaan koulun liikunnanopettajista ei osallistunut.


Terveystieto
 
Terveystietoa opetettiin tänä lukuvuonna seitsemän opettajan voimin: biologia-maantiedon opettajat Jaana Tervo, Taina Björnström ja Anu Wicklund, kotitalouden opettajat Heidi Värri-Lahti ja Riikka Hankonen, liikunnanopettaja Eva Heikkilä sekä uskonnon opettaja Vilja Tuominen. Kaikilla luokka-asteilla oli lukuvuonna käytössä Voimaa-kirja. 
 
Seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa yhteistyössä järjestettiin seiskaluokkalaisille päihdekasvatusaiheinen Camera Obscura –tapahtuma 23.-24.9. Päihdeaiheiset Hubu-tunnit pidettiin kasiluokkalaisille 4.-5.3.2019.
 
Kaikkiaan tänä vuonna NouHätä!-kampnajaan osallistui 566 koulua. Kampanja tyssäsi kuitenkin koulukarsinnan jälkeen koronapandemian vuoksi ja kaikki tapahtumat peruttiin aluekilpailuista eteenpäin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä