Liikunnan toimintakertomus 2022-23

Yleistä

Riihenmäen koulu aloitti 24. lukuvuotensa keskiviikkona 12.8.2022, kahden VESO-päivän ollessa edeltävinä päivinä. Yhtenäiskoulussa työskenneltiin nyt kuudetta lukuvuotta, tänä vuonna koulussamme opiskelee noin 730 oppilasta Tänä vuonna yläkoulun puolella ei aloittanut uutta pienryhmää. Koulussa työskenteli tänä lukuvuonna 53 opettajaa ja kymmenen koulunkäynninohjaajaa. Liikunnan tuntiopettajana tänä lukuvuonna toimi Helka Heikkilä. Timo oli vuorotteluvapaalla 6.2. alkaen lukuvuoden loppuun, hänen sijaisenaan toimi Andrei Malkow.

Syksyn ulkoliikuntakausi vietiin läpi poutaisessa säässä, vain muutama oppitunti jouduttiin pitämään sisätiloissa. Poikkeuksellisen lumeton ja lämmin (mutta myös sateinen) talvi muokkasi ulkoliikuntaa perinteisistä lajeista poikkeavilla liikuntamuodoilla: esim. helmikuussa pelattiin tekonurmella pesäpalloa plussakelissä. Covid-19 -viruksen ensimmäinen tartunta Riihenmäen koulussa havaittiin 9.luokan oppilaalla ma 16.11., joka siirsi noin 60 oppilasta ja 10 opettajaa kotikaranteeniin viikolla 47. Riihenmäen koulu jatkoi Liikkuvana kouluna. Syksyn liikuntapäivä ilmoitettiin kv. liikuntapäivätapahtumaksi, joiden kesken arvottiin liikuntatuotepalkintoja. Koulullemme napsahti 100 euron lahjakortti Unisportin tuotteisiin. Lukuvuoden liikuntatoimintaa viritti edelleen kouluille maksuttoman bussin käyttöoikeus, jota käytettiin mm. uinninopetuksen lisäksi myös 3.-4.luokkien liikuntatunneilla, joilla vierailtiin Hirvihaaran hiihtokeskuksessa. Lukuvuonna yhteispalaverien määrää lisäsi työmarkkinajärjestöjen neuvotteleman kilpailukykysopimuksen mukainen työajan pidennys, johon liittyvää pidennetty työpäivä pidettiin tiistaina 21.1. omalla koululla. 
 
Opetussuunnitelma
 
Uudet, tammikuussa 2021 julkaistut päättöarvioinnin kriteerit tulivat käyttöön keväällä ensimmäistä kertaa. Ysiluokkalaisten lisäksi myös seiska- ja kasiluokkalaiset saivat tammikuun lopulla väliarvioinnin numeroin. Ysiluokkien ns. luokkaliikunta oli tänä vuonna hajautettu eri päiville, opettajana oli Helka Heikkilä

Koko kunnan yhteinen kiky pidettiin Hyökännummen koululla lauantaina 5.10. Kikyssä opettajat valitsivat itselleen mielenkiiintoa herättäneet työpajat. VESO-koulutuksiaopettajat saivat valita itse Mäntsälän ja Tuusulan kuntien yhteisestä koulutuskalenterista. MOKSU-"viikkoa" (monialaiset opintokokonaisuudet) vietettiin luokkatasoittain eri viikoilla vaihtelevilla kokonaisuuksilla enemmän tai vähemmän perinteisiin oppiaineisiin sisältyen.
 
Opetushallituksen myöntämistä opetusryhmien kokojen pienentämiseen myönnetyistä varoista saatiin edelleen nauttia myös liikunnassa: seiskaluokilla sekä tytöt että pojat oli jaettu neljään liikuntaryhmään kuten kuutena edellisenä lukuvuonnakin. Uimaopetusta jatkettiin myös tänä lukuvuonna, mutta vain yksi kaksi seiskaluokkaa ehti käymään halissa kerran ennen kuin koronapandemia sulkia koulut ja uimahallit. Jäähallin käyttöä oli tarpeen mukaan eli noin kaksi kaksoistuntia joka ryhmälle, mutta maaliskuussa myös jäähalli sulki ovensa.
 
Yhteinen liikunta
 
Poikien ryhmäkoot olivat: 7.lk: 16, 15, 13, 13; 8.lk: 21,21, 20  9.lk: 26, 24, 17(opetusryhmä Jussi Heikkilällä) 
Tyttöjen vastaavat olivat: 7.lk: 21, 21, 19, 17 8.lk: 24, 24, 19; 9.lk: 26, 19, 16; 

Valinnainen liikunta
 
Valinnaisessa liikunnassa on huomion arvoista se, että jo viime lukuvuonna valinnaisaineet jaettiin taito- ja taideainevalinnaisiin (jäljempänä taitai) ja muihin valinnaisiin (jäljempänä muu). Tämä kasvatti mm.liikunnan opetusryhmien määrää. Tänä lukuvuonna 9. luokalla jatkoi kaksi (20 opp. ja 19 opp.) 2 viikkotunnin taitai-valinnaisliikunnan ryhmää ja yksi (19 opp., Timo) muu valinnaisliikunnan ryhmä. 8.luokalla aloitti kaksi taitai-valinnaisliikunnan ryhmää (18 + 13 oppilasta) ja yksi muu valinnaisryhmä (12 opp., Moona). 7.luokan liikunnan lyhytkursseja oli tänä lukuvuonna yksi (24 oppilasta, Moona). 8.luokan mailapelikurssilla (Eva) oli  yhteensä 19 oppilasta. Uudet joukkuepelit -kurssilla (Timo) oppilaita oli 21, joista tyttöjä 4. Kroppa kuntoon -lyhytkursseja oli peräti kolme, joista kaksi Evalla (24 ja 19 oppilasta) ja yksi Moonalla (20 opp.). Retkeily ja erätaidot –kursseja (Timo) oli tänä lukuvuonna edellisen lukuvuoden tapaan kaksi. Syksyllä 25 oppilasta retkeili teoriatuntien lisäksi Hyvinkään Kytäjä-Usmin retkeilyalueella. Keväällä oppilaita oli ryhmässä 21, mutta koronapandemian vuoksi myös kevään retkilykurssin retki jouduttiin perumaan. Syksyllä retken ajankohta oli 5.-6.10.,silloin tyttöjen osuus ryhmistä oli vajaa puolet. Kevään kurssilla tyttöjä oli kaksi.

Stipendit

Kevätjuhlassa jaettiin liikuntastipendejä seuraavasti: ...

Opetusvälinehankinnat

Opetusvälinehankintoja tehtiin tänä lukuvuonna niukemmin. Salibandymailoja, lentopalloverkkoja ja pingispöytiä kunnostetttiin ja Timo teki pari uutta hyppyboksia. 

 Liikuntapaikat
 
Lukuvuoden aikana saatiin hyviä uutisia kun teknisen lautakunnan esityslistalle ja talousarvioon oli noussut Riihenmäen tekonurmikentän rakentaminen. Aloite kuntoportaiden saamiseksi koulun viereiseen rinteeseen oli saanut myös tuulta alleen. Kesän aikana alkanut kentän myllerrys salaojien uusimiseksi ja puiden kaato rinteestä tarkoitti, että vuosien odotus palkittiin. Isolle hiekkakentälle tehdyllä jääalueella ehdittiin kuitenki tarjota alakoululaisille luistelua liikuntatunneilla.

Riihenmäen yhtenäiskoulun liikuntasali oli koko lukuvuoden runsaassa käytössä, alakoulujen liikunnan kanssa yhteistyö ja salivuorottelu sujui edelleen mutkattomasti. Kevään suunnistusjakso pidettiin keväällä MU:n suunnistusjaoston rasteilla Kaunismäen kartalle Lempivaaran asuinalueen rakennustöiden laajennuttua ja näin syötyä perinteistä suunnistusmaastoa. Jäähallilla luistelut toteutettiin edelllisvuosien malliin, ruuhkaa jäällä vähensi kahden kaukalon käyttömahdollisuus. 
 
 KLL:n kilpailut ja palloilusarjat
 
Koululiikuntaliiton palloilusarjoihin tai yksilökisoihin ei tänä vuonna osallistuttu.
    
Muut liikuntatapahtumat

Vuoden mittaan pelattiin ystävyysottelu Ehnroosin koulua vastaan vain poikien jalkapallossa. Peliajankohta oli torstaina 21.9. Riihenmäen joukkue otti rankassa vesisateessa pelatun ottelun voiton viime sekuntien maalilla numeroin 0-1. Joukkueessa pelasivat... Tuomarina toimi lukiolainen Samuli Tiainen.
 
Luokkatasokohtaisia salibandymatseja Ehnroosin joukkueita vastaan ei tänä vuonna saatu aikaiseksi, mutta Riihiksen kasit ja ysit ottivat mittaa toisistaan, tuloksena x voitto. Kasien joukkueessa pelasivat  Arttu  Lahdelma C,   Lukas Niskanen, Miko Kuurne, Kristian Ikonen, Antti Rauhala, Sebastian Salmi, Miko Rajala, Joose Talvenkorpi, Julius Apell, Aleksi Markkanen, Hans Eskelinen, Kasper Soini, Akseli Ristola, Ruuben Paaso-Rantala, Eino Miettinen,  Aleksi Alanko, Eeti Nissilä, Viljami Tiainen, Oliver Saarela, Miro Näkki ja Miki Skott. Ysien joukkueessa pelasivat Leevi  Kuoppala, Rasmus Heisvaara, Atte Lähteenmäki, Eino Korhonen, Hannes Pasula, Elias Lopp, Joel Neuvonen C, Lassi  Niemi-Korpi, Joonas Pekola, Joona  Keitaanranta, Julia Honkanen, Fanny Jussila, Miko Ahopelto, Oliver Aiello, Iikka  Eskelinen, Luukas Hoot, Anton Ikävalko, Veeti Kuoppala, Ilari Liikanen, Jose Laitinen, Aku Paaso-Rantala, Arttu Lager ja Veeti Äikää.

Tytöt pelasivat vastaavat ottelut pe 24.1.
 
Alakoulujen salibandyturnaus pelattiin Riihenmäen koululla keskiviikkona 15.1. Riihenmäen joukkue...
 
Alakoulujen yleisurheilukilpailut pidettiin 11. syyskuuta ja Riihenmäen koululle mitaleita ja pistesijoja tuli kahmalokaupalla. Alakoulujen futisturnauksessa 1.lokakuuta Riihenmäen joukkue ..., pelejä tuomitsi neljä yhdeksäsluokkalaista tuomaria niin ikään Riihenmäestä. 
 
 Teemapäivät ja tapahtumat
 
Liikuntapäivien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi liikuntatiimi. Syysliikuntapäivä toteutettiin luokkien 7-9 osalta perjantaina 1.9. ja tarjolla oli seuraavat liikuntamuodot: pitkä kävelylenkki (55 osallistujaa), pyöräilyä ja uintia (15), ulkopalloilu (28), skuuttaus, skeittaus, koripallo ja jalkapallo (16), jääpelit ja kuntosalityöskentely (19), frisbeegolf (39), mailapelit (36), nuotioretki Kotojärven laavulle (20), Seppo-mobiiliipeli (29), tennis ja katukoris (10), judon alkeet ja kuntosalityöskentely (6), salsaa ja joogaa (19), keilailu ja moniilisuunnistus (9lk 38), sienestys ja marjastus (5), geokätköily (16) ja golf (9).
 
Talviliikuntapäivää ei tänä lukuvuonna järjestetty.

Kevään liikuntapäivä pidettiin 31.5. ja siellä tarjolla oli näitä liikuntamuotoja (suluissa valinneiden määrä): kasvion tekoa ja lintubongausta (5), mailapelit (28), frisbeegolf (22), skuuttaus, skeittaus, koripallo ja jalkapallo (20), metsäretki ja mölkky (11), lattaritanssit (17), keilaus ja mobiilisuunnistus (26), geokätköily (18), ulkopalloilu (25), tennis ja katukoris (6), pyöräily ja uinti (9), Seppo-mobiilipeli (39), golf (16) ja pitkä kävelylenkki (60).

Myöskään perinteistä pesäpallo-ottelua opettajat vs. ysiluokkien all stars ei tänä vuonna pelattu Covid-19-viruksen aiheuttamien rajoitusten vuoksi.
 
Oppituntien ulkopuoliset projektit

Koulutus
 
Eva suoritti Trimmi-koulutukseen liittyvän vuosittaisen uinti- ja pelastusnäytön Järvenpään uimahallilla keväällä. Liikunnan- ja terveystiedon opettajien opintopäivät järjestettiin tänä lukuvuonna pe 1.2.- la 2.2. Rovaniemellä, kukaan koulun liikunnanopettajista ei osallistunut.


Terveystieto
 
Terveystietoa opetettiin tänä lukuvuonna seitsemän opettajan voimin: biologia-maantiedon opettajat Hannamari Hyytiäinen, Taina Björnström ja Anu Wicklund, kotitalouden opettajat Heidi Värri-Lahti ja Riikka Hankonen, liikunnanopettajat Eva Heikkilä, Helka Heikkilä ja Timo Parkkinen. Kaikilla luokka-asteilla jatkettiiin SanomaPron Voimaa-kirjalla. 
 
Seurakunnan ja nuorisotoimen kanssa yhteistyössä järjestettiin seiskaluokkalaisille päihdekasvatusaiheinen Camera Obscura –tapahtuma 23.-24.9. Päihdeaiheiset Hubu-tunnit pidettiin kasiluokkalaisille 4.-5.3.2019.
 
NouHätä!-kampanjaan osallistui keväällä 2023 kaikkiaan 566 koulua.