6.4.2 Arviointi lukuvuoden päättyessä

Lukuvuosiarviointi

Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin jälkeen tehtävää, oppilaiden osaamisen summatiivista arviointia, jonka tulokset välitetään oppilaille todistuksissa tai arviointitiedotteissa. Perusopetusasetus velvoittaa antamaan kunkin lukuvuoden päättyessä oppilaalle lukuvuositodistuksen, joka sisältää sanallisesti tai numeroin ilmaistut arviot siitä, miten oppilas on kyseisenä lukuvuonna saavuttanut tavoitteet opinto-ohjelmaansa kuuluvissa oppiaineissa tai opintokokonaisuuksissa. Lukuvuositodistukseen sisältyy myös käyttäytymisen arviointi. Lukuvuoden päätteeksi tehtävä arviointi on kokonaisarvio oppilaan koko lukuvuoden edistymisestä ja suoriutumisesta. Lukuvuositodistus on myös päätös oppilaan siirtymisestä seuraavalle luokalle tai hänen jättämisestään luokalle.

Sanallisen arvioinnin käyttö

Vuosiluokilla 1-7 arviointi on sanallista tai numeroarviointia tai niiden yhdistelmää opetuksen järjestäjän päätöksen mukaisesti. Vuosiluokkien 8-9 todistuksissa käytetään numeroarviointia. Toiminta-alueittain annettavassa opetuksessa käytetään sanallista arviointia. Yksilöllistettyjen oppimäärien arvioinnissa sanallista tai numeroarviointia käytetään opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Sanallista arviointia voidaan käyttää päättöarviointia lukuun ottamatta myös niiden oppilaiden arvioinnissa, joiden äidinkieli on muu kuin opetuksessa käytettävä kieli.

Sanallisen arvioinnin edut

Numeroarvosana kuvaa keskimääräisenä summatiivisena arviona oppilaan osaamisen tasoa suhteessa tavoitteisiin kussakin oppiaineessa tai opintokokonaisuudessa. Sanallista arviointia käyttämällä voidaan antaa monipuolista palautetta oppilaan oppimisesta ja suoriutumisesta. Sanallisen arvioinnin avulla voidaan kuvata paitsi oppilaan osaamisen tasoa myös hänen edistymistään, vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteitaan. Sanallisella arvioinnilla voidaan myös antaa numeroarvosanaa yksityiskohtaisempaa palautetta osaamisesta ja oppimisen edistymisestä oppiaineen eri osa-alueilla.

Arviointi alakoulussa Luumäellä

Oppilas saa todistuksen lukuvuoden päätteeksi.

1.lk

- syyslukukaudella arviointikeskustelu
- keväällä sanallinen todistus (ma, ai), myös erillisellä liitteellä on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta aineista


2.lk

- syyslukukaudella sanallinen todistus (ma, ai)
- keväällä arviointikeskustelu ja sanallinen todistus (ma, ai)
- erillisellä liitteellä mahdollisuus antaa kirjallista palautetta muista aineista sekä syksyllä että keväällä


3.lk

- syyslukukaudella arviointikeskustelu tai sanallinen todistus (ma, ai, en, ym)
- keväällä sanallinen todistus (ma, ai, en, ym)
- myös erillisellä liitteellä on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta aineista sekä syksyllä että keväällä


4.lk

- syyslukukaudella arviointikeskustelu tai sanallinen todistus (ma, ai, en, ym)
- keväällä numerotodistus (ai, ma, en, ym, A2- kieli) sekä sanallinen arviointi neliportaisella asteikolla (mu, li, ks, ku)
- erillisellä liitteellä on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta aineista sekä syksyllä että keväällä


5.lk


- syyslukukaudella arviointikeskustelu tai numerotodistus (käytös, ma, ai, en, ym, A2-kieli) sekä sanallinen arviointi neliportaisella asteikolla (mu, li, ks, ku)
- keväällä numerotodistus (käytös, ma, ai, en, ym, hi, A2-kieli) sekä sanallinen arviointi neliportaisella asteikolla (mu, li, ks, ku)
- erillisellä liitteellä on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta kaikista aineista sekä syksyllä että keväällä


6.lk

- syyslukukaudella numerotodistus (käytös, ma, ai, en, ym, hi, A2-kieli) sekä sanallinen arviointi neliportaisella asteikolla (mu, li, ks, ku)
- keväällä arviointikeskustelu ja numerotodistus (käytös, ma, ai, en, ym, hi, ru) sekä sanallinen arviointi neliportaisella asteikolla (mu, li, ks, ku)
- erillisellä liitteellä on mahdollisuus antaa kirjallista palautetta kaikista aineista sekä syksyllä että keväällä


Jos oppilaan äidinkieli on muu kuin suomi, kaikki aineet voidaan arvioida sanallisesti. Yksilöllistettyjen oppiaineiden (erityinen tuki) arviointi voi olla sanallista koko alakoulun ajan. Jos oppilaan opetus on järjestetty toiminta-alueittain, arviointi tulee tehdä myös toiminta-alueittain.

Taito- ja taideaineissa luokilla 1-3 ja 4. lk:lla syyslukukauden päätteeksi opettaja voi halutessaan antaa sanallista palautetta todistuksen liitteellä. 4. lk:n lukuvuositodistuksessa sekä luokilla 5-6 sanallinen arviointi annetaan neliportaisena (erinomainen, hyvä, vaihteleva, heikko). Arvioitavat kohdat jokaisen aineet kohdalla: asennoituminen, työskentelytaidot sekä tiedot ja taidot (ku, ks, mu ja li).

Arviointi yläkoulussa Luumäellä

- Arviointi tulisi olla oikeudenmukaista, monipuolista, oppilaiden osallisuutta edistävää, keskustelevaa, vuorovaikutteista, rohkaisevaa ja yrittämiseen kannustavaa.

-7 .-9. -vuosiluokilla arviointi on numeroarviointia sekä sen ohessa on mahdollista antaa lisäksi sanallista tai kirjallista palautetta oppimisen edistymisestä ja työskentelytaidoista.

- Arviointikäytänteistä ja koesuorituksista tiedottaminen huoltajille tapahtuu pääasiallisesti Wilman kautta ja mahdollisesti vanhempainilloissa. Wilman kautta annetaan jatkuvaa arviointipalautetta ja painotetaan positiivisen palautteen antamista (tuntimerkinnät).

- 7. -9.-luokkien oppilaille annetaan välitodistus syyslukukauden päättyessä ja lukuvuositodistus lukuvuoden päättyessä keväällä. Oppiaineiden tunnit jaksotetaan mahdollisimman tasaisesti lukuvuodelle ja jatketaan
5. jaksojärjestelmää. Päättyvät oppiaineet arvioidaan lukuvuositodistukseen päättöarvioinnin kriteerien mukaisesti. Oppilaiden käyttäytyminen arvioidaan syksyllä välitodituksessa ja keväällä lukuvuositodistuksessa.


Yksilöllistetyn oppimäärän suoritukset arvioidaan suhteessa HOJKS:n tavoitteisiin sanallisesti tai numeroarviointina vuosiluokittain kuten edellä. Yksilöllistetty oppimäärä merkitään tähdellä.

Oppilas voi siirtyä seuraavalle vuosiluokalle, vaikka hänen vuosiluokan suorituksensa joissakin oppiaineissa olisi hylätty. Jos oppilas saa ehdot lukuvuoden päättyessä hänellä on mahdollisuus erillisessä kokeessa osoittaa saavuttaneensa hyväksyttävät tiedot ja taidot. Koulun lukuvuosisuunnitelmassa on määritelty koepäivä kesäkuulle. Koe voi sisältää monipuolisesti erilaisia suullisia, kirjallisia ja muita näyttömahdollisuuksia.

Lukuvuositodistuksessa annettavaa arviointia varten kaikkiin yhteisiin oppiaineisiin on määritelty tavoitteista johdetut arviointikriteerit hyvää osaamista kuvaavalle sanalliselle arviolle tai numeroarvosanalle kahdeksan (8). Kriteerien avulla on kuvattu, millaista osaamista edellytetään kyseisen arvosanan saavuttamiseksi. Kriteerit eivät ole oppilaille asetettuja tavoitteita, vaan opettajan arvioinnin apuvälineitä. Opettaja pohtii oppilaan edistymistä opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin ja osaamisen tasoa suhteessa valtakunnallisesti määriteltyihin arviointikriteereihin. Oppilas saa hyvää osaamista kuvaavan arvioin (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin oppiaineen eri kriteerien kuvaamaa osaamista.

Eteneminen oman opinto-ohjelman mukaan vuosiluokkiin sitomattomasti
Vuosiluokilla 7-9 voidaan edetä vuosiluokkiin sitomattomasti oman opinto-ohjelman mukaisesti. Oman opinto-ohjelman mukaan opiskeleva oppilas saa lukuvuoden päätteeksi lukuvuositodistuksen kyseisenä lukuvuonna hyväksytysti suorittamistaan opinnoista ja siirtyy lukuvuoden koulutyön päätyttyä seuraavalle vuosiluokalle. Oman opinto-ohjelman mukaisella etenemisellä voidaan tarvittaessa välttää luokalle jättäminen, jonka myötä oppilaan kaikki opinnot kyseiseltä luokalta raukeavat. Oman opinto-ohjelman mukaisesti etenevä oppilas voidaan jättää vuosiluokalle vain yleisen heikon koulumenestyksen perusteella. Yhdeksännellä vuosiluokalla oleva oppilas luetaan tämän vuosiluokan oppilaaksi, kunnes hän suorittaa perusopetuksen koko oppimäärän ja saa päättötodistuksen tai hän eroaa koulusta.

Vuosiluokkiin sitomattomassa opetuksessa olevan oppilaan arviointi: Oppimisen arvioinnin pohjana on oppilaalle laadittava oppimissuunnitelma. Opinnoissa etenemistä arvioidaan yhdessä huoltajien kanssa säännöllisesti. Lukuvuoden päättyessä oppilas saa todistuksen hyväksytysti suorittamistaan opintokokonaisuuksista ja siirtyy seuraavalle luokalle jatkamaan opintojaan.

Taide- ja taitoaineiden oppimäärät muodostuvat oppiaineen vähimmäistuntimäärästä ja mahdollisista taide- ja taitoaineiden valinnaisista tunneista. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit arvioidaan osana yhteisinä oppiaineina opetettavien taide- ja taitoaineiden oppimääriä, eikä niistä anneta erillisiä arvioita lukuvuositodistuksiin.

Valinnaiset aineet arvioidaan vuosiluokilla 7-9 niin, että vähintään 2 vuosiviikkotunnin laajuisista valinnaisista aineista annetaan numeroarvosana. Lyhyistä valinnaisaineista annetaan sanallinen arviointi "hyväksytty" tai "hylätty".


Käyttäytymisen kriteerit luokilla 1-4 Luumäellä

Käyttäytymisen arvioinnissa kiinnitetään huomiota seuraaviin asioihin:

Hyvät tavat
- hyvien käytöstapojen noudattaminen: kiittäminen, tervehtiminen, kohteliaisuus, huomaavaisuus ja asiallinen kielenkäyttö

- anteeksipyytäminen ja -antaminen, oman erehdyksen myöntäminen, erimielisyyksien sopiminen, pettymysten sietäminen
- toisten auttaminen
- hyvät ruokailutavat

Toisten huomioon ottaminen
- toisen mielipiteen arvostaminen, toisten kuunteleminen

- oman toiminnan ja käyttäytymisen hallinta, oman vuoron odottaminen
- vastuun kantaminen omasta osuudesta yhteisessä työssä, toisten työn arvostaminen, omien mielipiteiden ja oikeuksien puolustaminen rakentavasti
- kiusatun puolustaminen
- ristiriitatilanteiden ratkominen puhumalla
- yhteisistä tavaroista ja työympäristöstä huolehtiminen

Sääntöjen noudattaminen
- koulun ja luokan sääntöjen noudattaminen, tunnin alussa rauhoittuminen, viittaaminen, paikalla pysyminen tilanteen niin vaatiessa, työrauhan ylläpitäminen

- toisen fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden arvostaminen
- rehellisyys

Käyttäytymisen kriteereitä tehtäessä on kuultu oppilaita.

Käyttäytymisen kriteerit luokilla 5-6 Luumäellä

Luokilla 5-6 käyttäytymistä arvioidaan seuraavien kriteerien perusteella:
10 erinomainen - rohkenee olla kiusatun puolella
- käyttäytyy esimerkillisesti ja ystävällisesti muita kohtaan
- on rehellinen
- auttaa, rohkaisee ja kannustaa toisia mielellään ja oma-aloitteisesti
- luo ja ylläpitää työrauhaa ja myönteistä ilmapiiriä
- huolehtii ympäristöstä sekä yhteisistä tehtävistä ja välineistä tunnollisesti ja oma- aloitteisesti ja noudattaa sääntöjä ja hyviä tapoja
- toimii rakentavasti oman ryhmänsä ja kouluyhteisön parhaaksi
- arvostaa omaa ja toisen työtä
9 kiitettävä - rohkaisee ja kannustaa toisia
- tulee hyvin toimeen kaikkien kouluyhteisön jäsenten kanssa
- on rehellinen
- asennoituu myönteisesti koulutyöhön
- ylläpitää myönteistä ilmapiiriä ja työrauhaa
- huolehtii ympäristöstä, yhteisistä tehtävistä ja välineistä tunnollisesti
- noudattaa sääntöjä ja hyviä tapoja
- arvostaa omaa ja toisen työtä
8 hyvä - tulee yleensä toimeen muiden kanssa
- on rehellinen
- huolehtii omalta osaltaan työrauhasta
- huolehtii yleensä ympäristöstä, yhteisistä tehtävistä ja välineistä
- noudattaa yleensä sääntöjä ja hyviä tapoja
- on huomautuksin ojennettavissa
- pystyy yleensä ratkaisemaan ristiriitatilanteita oma-aloitteisesti
- osaa toimia ryhmässä
7 tyydyttävä - käyttäytyy useimmiten tilanteeseen sopivalla tavalla
- tuntee ja hyväksyy koulun säännöt
- kykenee ohjatusti ratkaisemaan ristiriitatilanteita
- osaa tuetusti toimia ryhmässä
- noudattaa sääntöjä ja hyviä tapoja vaihtelevasti
- tulee vaihtelevasti toimeen muiden kanssa
- ottaa vaihtelevasti vastuuta ympäristöstä, yhteisistä tehtävistä ja välineistöstä
- antaa yleensä työrauhan
- kielenkäytössä, rehellisyydessä ja muussa käyttäytymisessä huomauttamista
6 kohtalainen - suhtautuu koulunkäyntiin ja sääntöihin enimmäkseen kielteisesti
- suhtautuu yhteiseen omaisuuteen toistuvasti välinpitämättömästi
- usein huomauttamista huonosta kielenkäytöstä ja käyttäytymisestä
- suhtautuu usein välinpitämättömästi toisiin kouluyhteisön jäseniin, koulutyöhön ja kouluympäristön viihtyvyyteen
- aiheuttaa asenteillaan ja teoillaan kielteistä ilmapiiriä
- tarvitsee jatkuvaa neuvontaa ja ohjausta käyttäytymisessä ja työrauhan antamisessa
5 välttävä - osoittaa suurta välinpitämättömyyttä koulunkäyntiä, kouluyhteisöä ja sen jäseniä kohtaan
- aiheuttaa usein asenteellaan ja teoillaan kielteistä ilmapiiriä
- tarvitsee erityisiä toimenpiteitä opiskelun turvaamiseksi
- rikkoo koulun sääntöjä jatkuvasti ja tietoisesti
- ei tule toimeen muiden kanssa
- laiminlyö ympäristöään ja yhteisiä tehtäviä ja välineitä
- ei välitä säännöistä eikä hyvistä tavoista
- häiritsee jatkuvasti toisten työrauhaa
- syyllistyy jatkuvasti rangaistaviin rikkomuksiin
- rangaistuksilla ei tehoa
4 hylätty - ei sopeudu kouluyhteisöön
- koulun kurinpitotoimenpiteillä ei vaikutusta
- käyttäytyy täysin sopimattomasti ja vastuuttomasti

Käytösarviointiin vaikuttavia asioita:

Toisen kunnioittaminen

- henkinen ja fyysinen väkivalta= kiusaaminen

Rehellisyys

- nimen väärentäminen
- lunttaaminen
- varastaminen
- valehteleminen

Vastuuntunto

- luvaton poissaolo
- myöhästely
- tehtävien laiminlyönti
- ei huolehdi työvälineistään
- tupakointi/päihteiden käyttö
- kielteinen asenne koulutyöhön
- toisen omaisuuden ja työvälineiden vahingoittaminen
- koulun ja luokan omaisuuden ja ympäristön turmeleminen
- toisen työn aliarvioiminen

Käytös

- sopimaton kielenkäyttö: röyhkeys, ruma kielenkäyttö, kiroilu, uhkailu
- tilanteisiin sopimaton äänenkäyttö
- rikkoo sääntöjä ja sopimuksia
- ei anna työrauhaa (oppilaille, opettajille, muulle henkilökunnalle)
- yhteydenottoja kotiin huonon käytöksen takia
- aiheuttaa ongelma- ja vaaratilanteita (tappelu, itsensä/toisen vahingoittaminen jne.)
- jouduttu poistamaan luokasta huonon käytöksen takia
- myötäilee kiusaajaa/kiusaajia

Käyttäytymisen kriteerejä tehtäessä on kuultu oppilaita.

Taito- ja taideaineiden arviointikriteerit luokilla 4-6

LIIKUNTA

erinomainen hyvä vaihteleva heikko
Asennoituminen - oppilas suhtautuu
lajiin kuin lajiin
myönteisesti
- kannustaa toisia
ja on avulias
- osoittaa
kiinnostusta
aiheeseen
- osaa toimia
erilaisissa
ryhmissä
erinomaisesti
- toimii aina reilun
pelin
hengessä
- oppilas suhtautuu
lajiin kuin lajiin
yleensä
myönteisesti
- antaa työrauhan
vaihtelevasti
- oppilas tyytyy
usein helpoimpaan
vaihtoehtoon tai
ratkaisuun

- oppilas ei ole
yleensä
kiinnostunut
aiheesta
- antaa
työrauhan
satunnaisesti
- ottaa harvoin
muita oppilaita
huomioon
- on
enimmäkseen
passiivinen

- oppilas ei ole
kiinnostunut
aiheesta
- on usein
levoton tai
häiritsee toisten
työskentelyä
- on passiivinen
tai suhtautuu
jopa torjuvasti
- osallistuu vain
mieleisiin lajeihin
Työskentely-taidot - liikkuu ja
osallistuu
yritteliäästi
- on oma-
aloitteinen
- pystyy
keskittymään
- huolehtii
välineistä
ja varusteista
- huolehtii paikat
kuntoon
- liikkuu ja
osallistuu yleensä
yritteliäästi, mutta
tarvitsee myös
apua tai
neuvoja
- on aktiivinen,
mutta ei osoita
harrastuneisuutta
- keskittyy
useimmiten

- huolehtii yleensä
välineistä
ja varusteista
- huolehtii yleensä
paikat

kuntoon
- keskittyminen
ja osallistuminen
on vaikeaa
- tarvitsee paljon
ohjausta ja patistelua
- huolehtii välineistä
ja varusteista
vain satunnaisesti
- huolehtii
paikat kuntoon
yleensä vain
muistutettaessa
- keskittyminen ja osallistuminen on olematonta
- tarvitsee paljon
ohjausta ja
patistelua
- ei huolehdi
välineistä ja
varusteista
- ei huolehdi
lainkaan
paikkoja
kuntoon

Tiedot
ja
taidot
- oppilas osaa
soveltaa aiemmin
opeteltuja tietoja
ja taitoja
- tuntee ja osaa
noudattaa sääntöjä
- liikkuminen on
taitavaa ja
monipuolista
- oppilas osaa
soveltaa usein aiemmin
opeteltuja
tietoja

ja taitoja
- yleensä tuntee ja osaa
noudattaa sääntöjä ja
ohjeita

- liikkuminen on
yleensä
taitavaa
- ei ota aina neuvoja vastaan
eikä aina
muista soveltaa
aiemmin opeteltua
- perusasioiden
hallinnassa on puutteita
- liikkuminen on
kömpelöä
- ei osaa soveltaa
aiemmin opeteltua
- ei piittaa ohjeista
tai osaa noudattaa
niitä
- perusasioiden
hallinnassa on
isoja
puutteita



KUVATAIDE

erinomainen hyvä vaihteleva heikko
Asennoituminen - oppilas suhtautuu
aiheeseen kuin
aiheeseen
myönteisesti

- kannustaa toisia
ja on avulias

- antaa työrauhan
pääsääntöisesti

- osallistuu
keskusteluihin
rakentavasti

- osoittaa
kiinnostusta
aiheeseen
- oppilas suhtautuu
aiheeseen kuin
aiheeseen yleensä
myönteisesti

-osallistuu
keskusteluihin
useimmiten

- antaa työrauhan
vaihtelevasti

- oppilas tyytyy
usein helpoimpaan
vaihtoehtoon tai
ratkaisuun
- oppilas ei ole
yleensä
kiinnostu-

nut aiheesta
- ei juuri osallistu
keskusteluihin

- antaa työrauhan
satunnaisesti

- ottaa harvoin
muita oppilaita
huomioon

- on enimmäkseen passiivinen
-oppilas ei ole
kiinnostunut
aiheesta

- ei osallistu
rakentavasti
keskusteluun

- on usein levoton
tai häiritsee
toisten työskentelyä

- on passiivinen
tai suhtautuu jopa torjuvasti

- tekee vain mieleisiään töitä
Työskentely-taidot - työskentelee
yritteliäästi

- kykenee
itsenäiseen työskentelyyn

- on oma-
aloitteinen

- osaa suunnitella
tai luonnostella työtään

- pystyy
keskittymään työhönsä

- huolehtii välineistä
- huolehtii paikat kuntoon
- työt valmistuvat ajoissa
- työskentelee
yleensä

itsenäisesti, mutta
tarvitsee myös
apua ja neuvoja

- on aktiivinen,
mutta

ei osoita harrastuneisuutta
- suunnittelee töitä satunnaisesti
- keskittyy
työhönsä useimmiten

- huolehtii
välineistä
satunnaisesti

- huolehtii paikat kuntoon
satunnaisesti

- työt valmistuvat
yleensä ajoissa
- avusta
huolimatta
työskentely on

usein vaikeaa
- tarvitsee paljon
ohjausta ja
patistelua, mutta
kykenee ajoittain
itsenäiseen
työskentelyyn

- työn suunnittelu
ja toteutus ei aina

kiinnosta
- huolehtii välineistä
vain muistutettaessa
- huolehtii paikat
kuntoon yleensä vain muistutettaessa

- tuotokset ovat vähäisiä
- keskittymi-
nen on olematonta

- tarvitsee paljon
ohjausta ja
patistelua

- työn suunnittelu ja toteutus on
olematonta

- ei huolehdi
välineistä
lainkaan oma-
aloitteisesti

- ei huolehdi
lainkaan paikkoja kuntoon oma-aloitteisesti

- tuotokset ovat puutteellisia tai
eivät vastaa aihetta

- työt eivät aina valmistu
Tiedot
ja
taidot
- työn jälki on
siistiä

- oppilas osaa
soveltaa aiemmin opittuja tietoja
ja taitoja

- tuotokset ovat omaperäisiä
- töissä on omaa persoonallisuutta tai mielikuvitusta
- työn jälki on
usein siistiä

- osaa soveltaa
usein aiemmin
opittuja tietoja ja taitoja

- noudattaa saamiaan ohjeita
(ts. "ottaa ohjeesta onkeensa")

- käyttää töissään usein mielikuvitusta
- työn laadussa
on parantamisen
varaa

- ei ota aina
neuvoja vastaan
eikä aina muista soveltaa aiemmin opeteltua

- perusasioiden
ja -tekniikoiden hallinnassa on
puutteita (esim. värien sekoittaminen)
- toteutus on kömpelö tai hutaisten tehty
- ei osaa soveltaa aiemmin opeteltua
- ei piittaa ohjeista tai ei osaa noudattaa niitä
- perus- asioiden hallinnassa on isoja puutteita



MUSIIKKI

erinomainen hyvä vaihteleva heikko
Asennoituminen - oppilas suhtautuu
musiikin osa-
alueisiin
myönteisesti
- kannustaa toisia ja
on avulias

- antaa työrauhan
pääsääntöisesti

- osoittaa kiinnostusta
musiikkiin
- oppilas
suhtautuu
musiikin osa-
alueisiin
yleensä
myönteisesti

- antaa työrauhan
vaihtelevasti

- osoittaa aktiivisuutta
vaihtelevasti tai usein
- oppilas ei ole
yleensä
kiinnostu
nut
musiikista
- ei juuri osallistu
musiikin tekemiseen

- antaa työrauhan satunnaisesti
- ottaa harvoin
muita oppilaita
huomioon

- on enimmäkseen
passiivinen
-oppilas ei ole kiinnostunut musiikista
- ei osallistu
musiikin
tekemiseen
- on usein
levoton tai
häiritsee toisten työskentelyä

- on passiivinen tai suhtautuu jopa torjuvasti

Työskentely-taidot - osallistuu
yritteliäästi

- kykenee
itsenäiseen työskentelyyn ja ryhmä-
työskentelyyn

- on oma-aloitteinen
- pystyy keskittymään työhönsä
- huolehtii välineistä
- huolehtii paikat kuntoon
- kykenee ohjaamaan toisia
- työskentelee
yleensä

itsenäisesti ja
ryhmässä, mutta tarvitsee myös
apua ja neuvoja

- on aktiivinen
- suunnittelee töitä satunnaisesti
- keskittyy musisointiin useimmiten
- huolehtii välineistä satunnaisesti
- huolehtii paikat kuntoon satunnaisesti
- osaa käsitellä soittimia asian-mukaisesti
- avusta huolimatta työskentely on
usein vaikeaa
- tarvitsee paljon
ohjausta ja patistelua mutta kykenee
ajoittain itsenäiseen työskentelyyn tai
ryhmätyöskentelyyn
- huolehtii välineistä
vain muistutettaessa
- huolehtii paikat kuntoon yleensä vain muistutettaessa

- keskitty-
minen
on olematonta

- tarvitsee paljon ohjausta ja patistelua
- musisointi ja toteutus on olematonta
- ei huolehdi välineistä lainkaan oma-aloitteisesti
- ei huolehdi lainkaan paikkoja kuntoon oma-aloitteisesti
- ei suoriudu muiikin eri osa-alueista
Tiedot
ja
taidot
-oppilas
suoriutuu
musiikin eri
osa-alueista

- osaa soveltaa aiemmin opittuja tietoja ja taitoja
- omaa taiteellista kykyä musisoida yksin tai ryhmässä
- suoriutuu usein musiikin eri osa-alueista
- osaa soveltaa usein aiemmin opittuja tietoja ja taitoja
- noudattaa saamiaan ohjeita (ts. "ottaa ohjeesta onkeensa")
- omaa useimmiten taiteellista kykyä musisoida yksin
tai ryhmässä
- ei ota aina
neuvoja vastaan
eikä aina muista soveltaa aiemmin opeteltua

- perusasioiden hallinnassa on puutteita (esim. melodia ja rytmi)
- puutteita
selviytyä musiikin
eri osa-alueista
- ei osaa soveltaa aiemmin opeteltua
- ei piittaa ohjeista tai ei osaa noudattaa niitä
- perus-
asioiden hallinnassa on isoja puutteita



KÄSITYÖ


erinomainen hyvä vaihteleva heikko
Asennoituminen - oppilas suhtautuu
aiheeseen kuin
aiheeseen myönteisesti
- kannustaa toisia ja on avulias
- antaa työrauhan pääsääntöisesti
- osallistuu keskusteluihin rakentavasti
- osoittaa kiinnostusta aiheeseen

- oppilas suhtautuu
aiheeseen kuin
aiheeseen yleensä myönteisesti
-osallistuu keskusteluihin useimmiten
- antaa työrauhan vaihtelevasti
- oppilas tyytyy
usein helpoimpaan vaihtoehtoon tai ratkaisuun
- oppilas ei ole
yleensä kiinnostu-
nut aiheesta
- ei juuri osallistu keskusteluihin
- antaa työrauhan satunnaisesti
- ottaa harvoin muita oppilaita huomioon
- on enimmäkseen passiivinen
-oppilas ei ole kiinnostunut aiheesta
- ei osallistu rakentavasti keskusteluun
- on usein levoton tai häiritsee toisten työskentelyä
- on passiivinen tai suhtautuu jopa torjuvasti
- tekee vain mieleisiään töitä
Työskentely-taidot





- työskentelee yritteliäästi
- kykenee itsenäiseen työskentelyyn
- on oma-aloitteinen
- osaa suunnitella tai luonnostella työtään
- pystyy keskittymään työhönsä
- huolehtii välineistä
- huolehtii paikat kuntoon
- työt valmistuvat ajoissa
- työskentelee yleensä
itsenäisesti, mutta tarvitsee myös apua ja neuvoja
- on aktiivinen, mutta
ei osoita harrastuneisuutta
- suunnittelee töitä satunnaisesti
- keskittyy työhönsä useimmiten
- huolehtii välineistä satunnaisesti
- huolehtii paikat kuntoon satunnaisesti
- työt valmistuvat
yleensä ajoissa
- avusta huolimatta työskentely on
usein vaikeaa
- tarvitsee paljon
ohjausta ja patistelua mutta kykenee ajoittain itsenäiseen työskentelyyn
- työn suunnittelu ja toteutus ei aina
kiinnosta
- huolehtii välineistä
vain muistutettaessa
- huolehtii paikat kuntoon yleensä vain muistutettaessa
- tuotokset ovat vähäisiä

- keskitty-
minen on olematonta
- tarvitsee paljon ohjausta ja patistelua
- työn suunnittelu ja toteutus on olematonta
- ei huolehdi välineistä lainkaan oma-aloitteisesti
- ei huolehdi lainkaan paikkoja kuntoon oma-aloitteisesti
- tuotokset ovat puutteellisia tai eivät vastaa aihetta
- työt eivät aina valmistu
Tiedot
ja
taidot




- työn jälki on siistiä
- oppilas osaa soveltaa aiemmin opittuja tietoja ja taitoja
- tuotokset ovat omaperäisiä
- töissä on omaa persoonallisuutta tai mielikuvitusta
- työn jälki on usein siistiä
- osaa soveltaa usein aiemmin opittuja tietoja ja taitoja
- noudattaa saamiaan ohjeita (ts. "ottaa ohjeesta onkeensa")
- käyttää töissään usein mielikuvitusta
- työn laadussa on parantamisen varaa
- ei ota aina neuvoja vastaan eikä aina muista soveltaa aiemmin opeteltua
- perusasioiden hallinnassa on puutteita
- toteutus on kömpelö tai hutaisten tehty
- ei osaa soveltaa aiemmin opeteltua
- ei piittaa ohjeista tai ei osaa noudattaa niitä
- perus- asioiden hallinnassa on isoja puutteita

Käyttäytymisen kriteerit vuosiluokilla 7-9

Käyttäytymisen kriteerit vuosiluokilla 7-9

Arvosana 10 eli erinomainen käytös
Oppilas on
• positiivisesti kouluun ja oppimiseen suhtautuva hänellä ei ole rangaistuksia
• tasapuolisesti toiset huomioiva
• vastuuntuntoinen, oma-aloitteinen rohkenee olla jopa kiusatun puolustaja

Arvosana 9 eli kiitettävä käytös
Oppilaaseen pätee samat kriteerit kuin arvosanassa 10 mutta yksittäinen erehtyminen voidaan sallia

Arvosana 8 eli hyvä käytös
Oppilas pääsääntöisesti
• noudattaa sääntöjä ja sopimuksia
• huomioi ja kunnioittaa toisia ja se näkyy mm. hyvänä työskentelyrauhana, tervehtimisenä sekä
kielenkäyttönä
• huolehtii vastuuntuntoisesti, täsmällisesti koulunkäynnistään

Arvosana 7 eli tyydyttävä käytös
Oppilas ei aina täytä arvosanan 8 kriteereitä vaan tarvitsee huomautuksia/puuttumista mutta
tottelee kuitenkin

Arvosana 6 eli kohtalainen käytös
Oppilaalla usein vaikeuksia
• sääntöjen noudattamisessa useita rangaistuksia
• toisten huomioimisessa esimerkiksi: kiroilu, tuntien häirintä, kiusaaminen
• huolehtia vastuuntuntoisesti koulunkäynnistään myöhästelyt, pinnaukset, tehtävien laiminlyönti

Arvosana 5 eli välttävä käytös
Oppilas jatkuvasti ja tarkoituksellisesti
• rikkoo sääntöjä
• ei arvosta omaa eikä toisten työtä haistattelee, kiusaa
• on välinpitämätön ja kielteinen koulunkäyntiään kohtaan

Valinnaisaineiden arviointi ala- ja yläkoulussa

VALINNAISAINEIDEN ARVIOINTI ALA- JA YLÄKOULUSSA

Ne valinnaiset aineet, jotka muodostavat yhtenäisen, vähintään 2 vuosiviikkotuntia kestävän kokonaisuuden arvioidaan numeerisesti lukuvuositodistuksessa.

Oppimäärältään alle 2 vuosiviikkotuntia käsittävät valinnaiset aineet arvioidaan sanallisesti.

Sanallisesti arvioitavista valinnaisista aineista merkitään todistuksiin vuosiviikkotuntimäärä sekä merkintä ”hyväksytty”.

Mikäli sanallisesti arvioitu valinnainen aine katsotaan jonkin yhteisen oppiaineen syventäviksi opinnoiksi, sen suoritus voi korottaa ko. oppiaineen arvosanaa.

Alakoulussa taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit ovat osa yhteisinä oppiaineina opetettavien taide- ja taitoaineiden opetusta ja ne myös arvioidaan osana tätä opetusta.

Yläkoulussa

Taide- ja taitoaineiden oppimäärät muodostuvat oppiaineen vähimmäistuntimäärästä ja mahdollisista taide- ja taitoaineiden valinnaisista tunneista. Taide- ja taitoaineiden valinnaiset tunnit arvioidaan osana yhteisinä oppiaineina opetettavien taide- ja taitoaineiden oppimääriä, eikä niistä anneta erillisiä arvioita lukuvuositodistuksiin.

Valinnaiset aineet arvioidaan vuosiluokilla 7-9 niin, että vähintään 2 vuosiviikkotunnin laajuisista valinnaisista aineista annetaan numeroarvosana. Lyhyistä valinnaisaineista annetaan sanallinen arviointi "hyväksytty" tai "hylätty".

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä