Ja vähemmän kasvattavia tapahtumia vuosien varrelta

Eräs poika oli yleensä aina maanantaisin poissa. Luokanvalvoja soitti pojan isälle ja kertoi pojan maanantaipoissaoloista. Huoltajan vastaus oli mykistävä. Isä totesi hämmästyneenä: ”Mitä ihmeellistä niissä maanantaissa oikein on, kun pitäisi koulussa olla?” (kertoi Pirkko Kesiö) Liikunnanopettaja Päivi Ulvio, nykyisin Silenti, muistelee huvittavimpia urheilusuorituksia. Eräs tyttö ei suostunut hiihtämään, jollei saanut kuunnella musiikkia. Siihen aikaan ei ollut vielä mitään kannettavia cd-soittimia, vaan tyttö tosiaankin hiihti iso radiomankka selässään repussa. Ja musiikki soi...Toinen tyttö taasen oli juuri hankkinut uuden pörröpermanentin. Satoi ja olisi pitänyt juosta cooperin testi. Tyttö juoksi sen sateenvarjon kanssa. Liikunnanopettaja Reijo Koivisto sai kurin pysymään ja vaikka veren seisahtumaan. Kerrotaanpa Reijon joskus nostaneen kurittoman oppilaan ilmaan ja kuljettaneen tämän ulos – pistäen oppilaan lumihankeen jäähtymään! Joskus 80-luvun lopulla olin lähdössä oppilaiden kanssa ulos kävelylle, tutustumaan Virkkalan rakennuskantaan. Oppilaat odottivat minua aulassa, ja meteliäkin lienevät pitäneet. Yht´äkkiä tuli hiljaista. Kun tulin aulaan, olivat oppilaat kahdessa viivasuorassa rivissä, tiukassa asennossa jokainen. Reijo Koivisto kulki haukkana rivistön edessä. Kun hän näki minut, hän kysyi: ”Ovatko nämä sinun oppilaitasi?” Vastattuani myöntävästi hän murahti jotain kurittomista oppilaista ja poistui. Reijon poistumisella oli salamannopea vaikutus paikalla olleisiin oppilaisiin. Hälinä oli melkoinen ja minua nyittiin hihasta, melkeinpä itkua väännettiin. ”Tästä ei sitten saa kertoa kenellekään!” (Esa Koskinen) Kieltenopettaja Hannu Sandströmiä oppilaat kutsuivat ”Tilheksi”. Hänellä oli ollut jotain kärhämää oppilaan kanssa. Oppilas kertoi kotona Tilhen pyytäneen vanhempia soittamaan. Äiti seuraavana päivänä soitti koululle ja pyysi lehtori Tilheä puhelimeen. Rehtori Kalle Vuorinen sattui vastaamaan puhelimeen: ”Meillä ei kyllä ole sen nimistä lehtoria, mutta lehtori Hannu Sandströmiä oppilaat kutsuvat joskus Tilheksi. Tarkoittanette varmaan häntä.” (kertoi Aili Järvenpää) Olin ensimmäisiä vuosiani täällä opettajana. 9.-luokkalaiset pitivät pareittain esitelmän suomalaisesta kirjailijasta. Kahden pojan piti esitellä Juice Leskinen, vaikkei hänellä vielä siihen aikaan ollutkaan kovin paljon kirjana julkaistuja runoja. Pojat istahtivat opettajan pöydän taakse ja sanoivat soittavansa ”yhen biisin”. Kun se oli kuultu, pojat soittivat ”toisen biisin”. Minä sitten kehotin poikia kertomaan Juicesta kirjailijana ja hieman analysoimaan tämän tekstejä. Pojat sanoivat, etteivät siitä kommunistista suostu sanomaan sanaakaan. Soitettiin vielä ”yksi biisi” ja se oli siinä. (Pirkko Kesiö) Luokka oli tutustunut Mikael Agricolan elämäntyöhön. Kokeeseen piti kirjoittaa viisi omasta mielestä tärkeää asiaa Agricolasta. Yksi oppilas ”muisti” kaksi asiaa: kirjoitti Sinuhe egyptiläisen ja vietti rietasta elämää. (Pirkko Kesiö) Tiernapojat – sitäkin perinnettä on koulussamme pyritty ylläpitämään. Pirkko Kesiöllä on erittäin valvontaluokka, ja ajattelin sen luokan poikien sopivan hyvin kyseiseen esitykseen. Mutta se harjoittelu oli yhtä tuskaa. Pojat pelleilivät ja leikkivät miekoilla, tunteja kului. Tuskaisimpina hetkinä uhkailin koko esityksen peruuttamisella, ja silloin he taas vähäksi aikaa tokenivat harjoittelemaan. Kun esitys oli lopultakin valmis, yksi pojista (muistaakseni Santtu Karvonen) sanoi hieman häpeilevästi, ilmeisesti omatunto kolkutti: ”Kyllä me oltaisiin tämä pystytty nopeamminkin harjoittelemaan”. Ilmeisesti taidot ovat vuosien varrella karttuneet. (Esa Koskinen) Tiernapoikiin liittyy toinenkin mieluisa muisto. Eräänä joulukuun iltana esitimme oppilaille juhlassa opettajien tiernapoikaesityksen. Minä olin murjaanien kuningas, rehtori Seppo Järvikivi oli kuningas Herodes. Miten vilpitön olikaan oppilaiden suru, kun minun piti lankeeman rehtorin eteen polovilleni! Muutenkin oppilaat olivat täysillä esityksessä mukana. Esityksen aikana usean sadan oppilaan joukosta useat kymmenet heiluttivat palavia sytkäreitään musiikin tahdissa. Erilainen nuorisokonsertti... (Esa Koskinen) Koulun yksi painopistealue on ollut kansainvälisyyskasvatus. Joskus ovat myös koulun vieraista maista tulleet oppilaat osallistuneet koulun tapakasvatukseen. Eräänä aamuna tuli lehtori Leila Tuominen opettajainhuoneeseen kertomaan hänen hienosta kokemuksestaan edelliseltä päivältä: hän oli bussipysäkillä odotellut autoa yhdessä oppilasjoukon kanssa kuitenkin taka-alalla tietäen, että auton tultua isot poikaoppilaat rynnistävät niin kovaa auton ovelle, että hän voisi jäädä jalkoihin. Mutta nytpä joukossa oli myös koulun uusi oppilas: seitsemännelle luokalle Virosta venäläisestä koulusta äskettäin tullut tyttö. Kun auto saapui, tyttö asettui sen ovelle, kohotti kätensä ja sanoi: seis pojat, opettaja menee ensin. Ja pojat todella perääntyivät niin, että opettaja sai astelle bussiin yksin. Olen itsekin joutunut huomaamaan, että maailmalla tapakasvatus näyttää olevan enemmän arvossa kuin meillä. Esim. koulun oppilaana ollut irakilainen pakolaispoika ei milloinkaan suostunut menemään luokan ovesta vanhemman ihmisen edeltä. (Terttu Palmroos)