KPL 1: Kirkon synty

1 KIRKON SYNTY

Jeesuksen opetukset herättivät aikanaan paljon huomiota. Hän puolusti yhteiskunnan vähäosaisia ja heikkoja.

Apostolit jatkoivat tätä opetustyötä Jeesuksen ylösnousemisen ja taivaaseenastumisen jälkeen.

Apostoli tarkoittaa lähettilästä. Jeesuksen opetuslapsista tuli apostoleita, samoin joistakin muista ylösnousemuksen nähneistä ihmisistä.

Helluntaipäivänä, 50 päivää Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen, opetuslapset kokoontuivat Jerusalemiin, jossa täyttyi Jeesuksen antama lupaus. Opetuslapset saivat Pyhän Hengen avukseen. Apostoli Pietari piti tuona päivänä saarnan, jonka jälkeen ensimmäiseen seurakuntaan liittyi 3000 ihmistä. Kirkko oli syntynyt. Lähetystyö alkoi ja sanoma Jeesuksesta levisi pian ympäri Rooman valtakuntaa.

Kristinuskolla on juutalaiset juuret. Jeesus oli juutalainen ja aluksi kristityt olivatkin osa juutalaisuutta. Myöhemmin kristityiksi liittyi muitakin kuin vain juutalaisia (eli pakanoita) ja kristinuskosta muodostui oma uskontonsa.

Jäljelle jäi vahva juutalainen perinne ja juutalaisten pyhä kirja, jota me kutsumme Vanhaksi testamentiksi. Myöhemmin kristityt kirjoittivat Uuden testamentin omaksi pyhäksi kirjakseen. Raamattu kostuu niistä molemmista.

Uuden uskonnon sanoma tavoitti erityisesti vähäosaiset. Apostolit joutuivat valitsemaan 7 diakonia eli apulaista huolehtimaan avustustoiminnasta voidakseen itse julistaa sanomaa.

Diakoni Stefanos oli ensimmäinen joka kuoli uskonsa takia. Hänet kivitettiin, koska hän julisti Jeesuksen olevan Jumalan poika. Hänestä tuli marttyyri joka tarkoittaa todistajaa, uskonsa puolesta kuollutta.







Tästä alkoivat kristittyjen vainot. Aluksi heitä vainosivat juutalaiset, myöhemmin roomalaiset.

TEHTÄVÄ: Jeesuksen henkilötietolomake

Mitä Jeesuksesta tiedetään? Täytä Jeesuksen henkilötiedot niin hyvin kuin osaat. Muistele ja arvioi. Muutamiin kohtiin saat apuja mm. tälle sivulle linkatuista jouluevankeliumista ja elokuvaklipistä.

Etunimi:
Sukunimi:
Syntymäaika:
Syntymäpaikka:
Kotikaupunki:
Vanhemmat:
Ammatti:
Uskonto:
Äidinkieli:
Aloitti julkisen toimintansa n. -vuotiaana
Toiminta kesti noin vuotta.
Kuoli ja ylösnousi noin vuonna:
Paikka:

  • Palauta kuva tai muu tiedosto
  • Palauta merkintä
  • Palauta linkki

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.

Helluntain ikoni

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake

Kenelle on varattu paikka apostolien keskellä?




Kuka on kruunupäinen mies alareunassa?




Mistä tiedetään, että tilanne tapahtui sisätiloissa?




Mitä tulenlieskat apostolien päiden päällä kuvaavat?


Kirjaudu sisään lähettääksesi tämä lomake

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä