Lasten ja nuorten ajatuksia kiusaamisesta ja siihen puuttumisesta.


Nuorisovaltuuston edustajien ajatuksia siitä, miten kiusaamiseen on puututtu ja mitä toimenpiteitä asian hyväksi on tehty:
"On kerrottu opettajille, on sanottu suoraan, on käyty rakentavaa keskustelua."
"On puututtu,mutta silti on jatkunut. Ei aina uskalla kertoa."
"Asiasta kertomista on helpotettu."

Oppilashuollon ohjausryhmässä käydyn keskustelun perusteella lapset, nuoret ja aikuiset kokosivat paikkoja, joissa kiusaamista esiintyy: "Julkisilla paikoilla kuten koulussa, harratuksissa, työpaikoilla, netissä/somessa, perheissä."

Lasten ja nuorten mielestä aikuisen havainnointi ja puuttuminen kiusaamistilanteeseen on tehokas keino saada kiusaaminen loppumaan: "Opettajan puuttuminen kiusaamiseen kun sitä tapahtuu eli vaatii erityistä tarkkuutta ja tarkkailua. Tällöin on todisteita kiusaamisesta ja voidaan rangaista kiusaajaa."