Sivu

Teksti

Pe-la 26.-27.1.
Tammikuu kääntyy lopuilleen. Kauppaleikissä uudet aukioloajat ja myös alennusmyyntejä. Kaupassa työntekijällä oli monta roolia ihan kuin oikeassakin kaupassa: kassa, hyllyttäjä, asiakkaita neuvova ja kysymyksiin vastaaja. 😊
Mukava pakkaskeli houkutteli laskemaan mäkeä, tekemään lumipizzoja ja kiipeilemään. Mietteissä oli jo kesäkin, että helpompaa olisi kiipeillä, kun ei olisi paksuja vaatteita ja hanskoja käsissä. 😁
Kädentaitoja pingviinien parissa. Saksien käyttöä, silmä-käsi -yhteistyötä ja hahmottamista. 

Tiistai 14.1.
Pakkanen paukkunut jälleen kerran siihen malliin, että Töppösten iltahoitokaverit pysyivät visusti sisätiloissa. 🥶
Muistipelin korteilla harjoiteltiin nimeämistä ja värejä, myös mietittiin mikä on kuvassa? Mukavaa vuorovaikutteisia keskustelua lasten kanssa. 😊
Jumppasalissa harjoittelimme jo vanhastaan tuttuja taitoja: pallonheitto ja kiinniotto, pallon potkisu. Puolapuille kiipeäminen ja alastulo. Penkkiä pitkin kävely, hyppy patjalle ja kuperkeikka. Voi miten taitavaa! 🤩
Lapset ovat kekseliäitä, piilopaikka voi löytyä vaikka leikkikeittiön kaapista. 😃


Lauantai 13.1
Tuulinen ja lumisateinen päivä mutta se ei meitä pelottanut.❄Päiväkodin vieressä on mitä mainioin pulkkamäki jossa aika kuluikin vinhaa vauhtia laskien kohti" laavaa "ja" merta" yms. Mäkeä ylös ja alas yhä uudelleen ja uudelleen👦👧
Sisälle tultaessa alettiin pelata jalkapalloa⚽️ juosten jumppasalia päästä päähän. Sittenhän joku saikin idean. "Otetaan roolivaatteet"👑💍🎩⛑ No tottahan toki. Roolivaatteet innoitti mitä mukavimpiin leikkeihin😀



7.1. Aamu alko erilaisilla peleillä, joista suosituimmaksi nousi Rotta! Tässä kahta noppaa heittämällä kerätään juustonpaloja itselleen tai nappaamalla toiselta, jos noppa näyttää rotan kuvaa. 

Jumppasalissa ehdittiin käydä sen verran, että uudet opitut taidot näytettiin ja kyllähän olikin jo todella taitavia liikkeitä! 😊
Keli lauhtui ja me lähdettiin kirjakassia ahkiossa vetäen kohti kirjastoa. Omia mieleisiä kirjoja sai lainata ja aikuisen kanssa pohdittiin yhdessä mitä kirjoja olisi kiva kuunnella. Kirjaston omaa lainauslaitetta myös harjoiteltiin käyttämään. Reipas ulkoilu koulun pihalla, jonka jälkeen ruoka maistuikin. 😊 Kiva päivä! 



2.1. 
Uusi vuosi on vaihtunut ja sen myötä tuli kireät pakkaset. Kuinka onnekaita olemmekaan Päiväkodilla olevasta jumppasalista, missä voi purkaa energiaa ja samalla harjoitella liikunnallisia taitoja. Tänään mm yhteispeliä mailoilla ja riittävän isolla pallolla, mihin on helppo osua.
Myös omassa rauhassa leikkiminen on tärkeää ja myös sille löytyy omaa tilaa päiväkodista. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä