Viikko 46

Tämä viikko on pitänyt sisällään vähän rauhallisempaa menoa. On kuitenkin leikitty paljon, ulkoiltu ja luettu satuja. Torstain jumpassa meillä oli temppurata, minkä teemana oli tasapaino ja aistit. Harjoittelimme myös pallon heittoa ylä- ja alakautta. Myös toisen huomioon ottamista sekä oman vuoron odottamista tuli siinä sivussa harjoiteltua 😊 Temppurata oli lasten mielestä todella mukavaa ja he itseohjautuvasti kiersivät rataa ja muokkasivat sitä haluamallansa tavalla. Mielestämme on tärkeää, että myös lapset saavat osallistua jumpassa ja saat vaikuttaa mitä siellä tehdään. Esimerkiksi kaksi ihanaa lasta siirsivät jalankuvat eri kohtaan ja suoraan jonoon! 😍 Lämmin tuli ja mikä parasta, jumppashortseilla sai syödä lounaan 😉 Lapsille merkittäviä asioita 🧡