Teksti

Ma 27.6. Juhannus vietettiin erittäin lämpimässä säässä ja helteiset kelit jatkuvat ainakin tämän viikon vielä. 😎
Innostuttiin lasten kanssa laittamaan vielä tälle kesälle herneitä kasvamaan ja toiveissa olisi, että palkoja ehtisi tulla paljon syötäväksi. 😊 Hyttyset vaan olivat meidän kiusana lisäpihalla, niin tämän kerran kylvöt olivat pikaiset. Katsotaan, josko saataisiin toiseenkin lavaan vielä herneitä. 😊


Viikolla 24 olemme jälleen ehtineet monenmoista🤩 Retkeilty, pelailtu, keinuttu ja leikitty niin sisällä kuin ulkona. Ja metsä aina se paras paikka🌳🌲



Viikolla 23 olemme touhunneet monenlaista. Sadepäivänä on hyvää aikaa askarrella ja niinpä teimme suloiset leijonat ulos vahtimaan piha- leikkejä🦁Pahvista pyöreä naama ja ulkoreunalle pujottelimme kauniin keltaisen voikukkaharjan😀 Nokuan alueella on kiva kirmata pyöräteitä eteenpäin kun ei tarvitse pelätä autoja ja kyllähän silloin vauhtia riittää🏃🏃‍♀️ Päiväkodin pihasta löytyy myös monenlaista puuhaa päivien iloksi🙂



Viikko 22 on ollut taas tapahtumia täynnä😀 Pihaan saatiin uusia potkupyöriä ja "riksataksi"on se paras👍Sillä on mukava kyyditä kavereita sinne ja tänne. Jäätelöpäivääkin vietimme syöden vatsamme täyteen herkuista😋🍨🍨Sateen yllättäessä on helppoa piipahtaa jumppasalissa harjoittelemassa tasapainoilua ja muita mukavia opittuja juttuja🤗 Merirosvopuistokin on sopivan kävelymatkan päässä joten sielläkin kävimme leikkimässä. Matkalla harjottelimme suojateitä ylittäessä pysähtymään ja katsomaan oikealle ja vasemmalle ennen tien ylitystä🚶‍♂️🚶‍♀️