Marraskuu
Marraskuu
Viikko 48
Maanantaina meillä oli musiikkituokio. Lauloimme jouluisia lauluja.

Tiistaina meidän harjoittelija piti lapsille liikuntatuokion. Harjoittelimme tuokiolla tasapainoa ja kehon hahmottamista. Lapset innostuvat myös vapaan leikin aikana askartelemaan jouluisia askarteluja.

Keskiviikkona kädentaidoissa teimme lumiukkoja.

Torstaina oli leikkipäivä. Prinsessaleikit ja magneetit ovat olleet suosittuja leikkejä. Torstaina meille muutti Hiiri Hiirulainen. Kiitokseksi siitä, että saa asua meillä joulukuun Hiirulainen tuo lapsille joka päivä kirjeen jouluaattoon saakka.

Perjantaina olimme metsässä. Metsässä meillä oli vapaan leikin lisäksi erilaisia hippaleikkejä.

Viikko 47
Maanantaina oli Lapsen oikeuksien päivä. Keskustelimme lasten oikeuksista ja sitä, mitä päivä tarkoittaa. Tänä vuonna Lasten oikeuksien päivässä keskitytään lapsien hyvinvointiin. Keskustelimme lasten kanssa siitä, kuinka voimme vaikuttaa sanomalla toisen hyvinvointiin. Mietimme erilaisten lauseiden avulla, tuleeko toiselle lausahduksesta hyvä mieli vai paha mieli.

Tiistaina oli jumppatuokio, jossa temppuradan avulla harjoiteltiin vartalon hallintaa ja heittämistä.

Keskiviikkona askarreltiin talvisia tähtiä ja kuusia.

Torstaina oli leikkipäivä.
Perjantaina hiljennyimme metsässä kuuntelemaan satua Siilen joulupuuhista.

Viikko 46
Maanantaina vapaan leikin aikana lapset leikkivät erilaisia roolileikkejä.

Tiistaina meidän lastenhoitaja harjoittelija piti lapsille liikuntatuokion. Harjoittelimme tuokiossa kehon hahmottamista ja hyppimistä.

Keskiviikkona meillä oli musiikkimaalausta. Lapset saivat kuunnella aluksi musiikkia, jonka jälkeen lapset maalasivat musiikin mukaan pöydän pinnalle asennettujen pussien päälle. Lopuksi lapset saivat painaa taideteoksen paperille.

Torstaina harjoitelimme lasten kanssa kynäkameratuokiossa videoiden tekemistä, ongelmanratkaisua, päättelykykyä sekä laskemista. Lapset saivat pienryhmissä käydä kuvaamassa tehtävänannon mukaisesti kolme videota, jonka jälkeen videot katsottiin ja tehtiin videoiden katseluun liittyneet katselutehtävät. Lapsista oli kiva kuvata vidoita ja he mieluusti katselivat muiden valmiita töitä.

Perjantaina meillä oli Tunteet hukassa- tuokio. Käsiteltävänä tunteena oli rakkaus. Etsimme ryhmästä sydämiä ja kuuntelimme niiden takana olevia runoja.

Viikko 45
Maanantaina leikkipäivässä lapset leikkivät nukkeleikissä, magneeteilla ja ulkona piiloleikkiä Vauhtivarpaiden lasten kanssa.
Tiistaina kynätehtävissä harjoittelimme tunnistamaan oman nimen kirjaimia sekä tutustuimme kolmioon piirtämällä sitä sekä leikkaamalla. Pohdimme myös lasten kanssa sitä, että mistä kolmion voi tunnistaa.

Keskiviikkona metsäretkellä osa lapsista innostuivat majaleikistä, muutama lapsi kuulemma matkusti lentokoneella Australiaan. Osa innostui myös leikkimään Lattia on laavaa ja Muuttopäivä leikkejä hyödyntäen metsässä olevia kiviä ja kantoja.

Torstaina lapset saivat esittää vuorotellen pienryhmissä toisillensa näytelmän Kultakutri ja Kolme karhua. Meillä oli myös ensimmäinen Viikon tähti-lapsi. Yhdessä lauloimme toivelaulun Hämä-hämähäkki ja haastateltavana oleva lapsi sai kertoa itsestänsä erilaisia asioita.

Perjantaina musiikkituokiolla tanssimme Fröbelin palikoiden tahdissa, leikimme Prinsessa Ruususta, ajelimme autolla sekä olimme kaikkien ystäviä.
