Nöpönenien näppärät näpertelyt


Tiistaina 31.1 alkoi valmistautuminen ystävänpäivään (14.2.)🤗 Jokaiselle oli arvottu oma salainen ystävä,jota ei vielä ääneen paljastettu kenellekään toiselle.😉 Valittiin ystävälle kuva ja käytettiin ihan parhaita värittelytaitoja. Hykerryttävä salainen tunnelma! Siitä tulee itsellekin kiva mieli,kun suunnittelee toisen ilahduttamista. Korttikin vielä tehdään kunhan ehditään. Kenetköhän kukakin yllättää?♥

Torstaina 26.1 oli piha hiekoitettu siihenmalliin,että opiskelijat saivat liikuttaa meitä ulkona. Banaanihippa sujui iloisesti ja aikaisempaa paremmin lapset huomasivat pelastettavia "kuorittavia banaaneja". Hengästyttiin ja lämminkin tuli! Polttopallo-leikki sai hauskan käänteen,kun opiskelijat menivätkin ringin sisäpuolelle ja lapset saivat heittää heitä pallolla. 

Kuvia ulkoleikeistä ja sisähommista!
Pehmoeläimet väistyivät välillä varastoon ja nukkeja sänkyineen tuli tilalle! Sehän olikin varsin ilahduttavaa,vaikka hieman jännitti kuinka ehdotukseen suhtaudutaan. Jakamista ja neuvottelua,sekä pientä mielipahan kestämistäkin tulee harjoiteltua,kun nukkeja on erilaisia ja eri kokoisia. Nukeille vaatteita vaihdellessa kehittyvät hienomotoriset taidot näppärästi.😉
Palapelin tekemisessä sinnikkyys palkitaan kun kiva kuva on hahmoteltu valmiiksi.
Ulkona ollaan yhdessä ja otetaan kaveri mukaan!

Keskiviikkona 25.1 osa lapsista pelasi ja osa askarteli. Peleissä tavoitteena olivat oman vuoron odottaminen,pelisääntöjen oppiminen,numerovastaavuuden kehittyminen. Hienosti jaksettiin pelata pelit loppuun!
Kädentaidoissa annettiin lapsille vapaat kädet tehdä maisemaan sopivia juttuja. Samalla tuettiin omaa ajattelua ja kykyä tehdä pikkupäätöksiä.
Tässä alkua...odottakaas miltä taulu näyttää parin viikon päästä😉

Tiistain 24.1 muskarissa lumiukko oli tipahtanut paloiksi lattialle. Sitä sitten koottiin pala palalta ja laulut löytyivät osien takaa. Pettymyksen sietoa tarvittiin ja hyvin jo kestettiin vaikka oma vuoro ei heti ollutkaan😉
Kaksi lumiukkolaulua, revontulitanssi, parinvaihtoleikki,sormileikki ja hassu kissa ja hiiri hupailu sekä "tule ystäväksi näin"-laulu viihdyttivät meitä kovasti. Rytmittämistä, osallistumisen riemua,yhdessä kokemista!

Maanantaina iltapäivällä 23.1 pukeuduttiin roolivaatteisiin ja leikkien lomassa pysähdyttiin poseeraamaan valokuvaajalle😉 Kiitos asujen lahjoittajalle!🤗. Asuun pukeutuminen ja
rooliin asettuminen rikastuttaa leikkiä ja rohkaisee itseilmaisuun. Olipa koreata väkeä!💛
Perjantaina 20.1 puuhailtiin leppoisasti jutellen kolmen 🐷🐷🐷 porsaan talon parissa. Tarinaa kerrattiin (ja hyvin muisteettiinkin) ja tutustuttiin rakennusmateriaaleihin. 😉 Hienomotorisia taitoja käyttäen,
liimasotkuja sormissa sietäen, sommiteltiin talot satuun sopiviksi! Millaisia possuja tehtäisiin??🤔

Torstaina 19.1 oltiin taas vauhdissa opiskelijoiden ohjaamassa jumpassa. Odotettuja vierailijoita!! Tuttuun tapaan oltiin yhdessä Vauhtivarpaiden nelivuotiaiden kanssa.🤗
Riviin osataan mennä jo komeasti ja hippaleikeissä väistely onnistuu suurinpiirtein törmäilemättä. Ilo ja innostus ovat päällimäisinä tunteina😊
Tälläkertaa oltiin banaani- ja x-hippaa. Kuvista näkee miten niissä suoritetaan pelastaminen! Ihanaa kaverin huomioonottamista! Polttopallossa vaadittiin osumistarkkuutta ja pallon seuraamistaitoja...on muuten huomattavasti haasteellisempaa heittää palloa toppavaatteissa,kuin t-paidassa😉

Vaikka Nöpönenien mielenkiinnon kohteet liikkuvatkin Elsan,Annan, Pokemonien, PetSoppien ja RyhmäHaun ympärillä, uppouduttiin jännityksellä ja keskittyneinä pöytäteatteriesitykseen (18.1) Kolmesta pienestä porsaasta! Useampi lapsi selaili tarinaa tulostetusta kirjasesta päivän mittaan ja osasi satuilla juonen ihan niinkuin olisi lukenut😊
Sadun kertaantuvat osat jäivät hyvin mieleen. Tarinasta löydettiin myös ystävällisyyttä,toisen auttamista ja huolella tekemisen tärkeyttä,sen lisäksi että se SUSI henkäisi ja hönkäisi!😉

Maanantaina 16.1 ja myös tiistaina 17.1 käytiin kirjastossa! 📚 Miten kivaa,kun se on tuossa ihan vieressä! Kerrattiin käyttäytymisohjeet,laitettiin pipot ja hanskat sivupöydälle ja siirryttiin kirjojen pariin. Jokainen sai valita yhden kirjan päiväkotiin vietäväksi. Samalla saatiin tietoa lasten mielenkiinnon kohteista!😊Lainattiin kirjat Nöpönenien uudella kirjastokortilla,joka saatiin eilen.😉

Torstaina 12.1. opiskelijat liikuttivatkin meitä sisätiloissa. Aina leikkien alussa kuunneltiin tarkasti ohjeet ja ne kerrattiin meille useampaan kertaan,että varmasti jäi mieleen. Oltiin x-hippaa,maa-meri-laivaa,mustekalaa ja laavaleikkiä. 💛

Keskiviikkona 11.1 saapuivat opiskelijat urheiluopistolta ohjaamaan meille jumppahetken! Me ja Vauhtivarpaiden 4-vuotiaat oltiin yhdessä vauhdikkaissa leikeissä. Aloitettiin "kuka pelkää jäämiestä"-leikillä ja jatkettiin "kettu ja kanat"-leikillä. Jälkimmäinen oli vähän vaativampi kun neljä "kettua" kuljetti kiinni saamansa "kanat" omaan pesäänsä ja ei meinattu enää muistaa ketkä oli kettuja!😅"Karhu nukkuu" oli tuttu kiva leikki ja "peiliä" oltiin innokkaasti!
Huomenna he saapuvat uudelleen ja saas nähdä mitä sitten leikitään🤗


Niin paljon rakenteluja ja yhteisiä höpöttelyjä!
Hoivaamista ja mielikuvitusta!
Toisen huomioonottamista,
toisesta iloitsemista,
jakamisen harjoittelua;
niistä on hyvät hetket tehty💚💛💙💜

Tällä viikolla kädentaidoissa oltiin pikku kemistejä! Kas, suolaa ja vettä purkkiin ja pyörittelyä niin että vettä meni reunoille.
Sitten lämpöön kuivauskaappiin ja mitä ihmettä....suolahan näyttää kiipeevän pitkin purkkia!!!! Lopputulos varsin lumisen näköinen!❄❄❄❄❄

Tälläviikolla (vko 2) ovat melkein kaikki jo palanneet lomiltaan.💫 Aamupiirissä uusi Nöpönenä otettiin vastaan ryhmäämme "Tule ystäväksi näin"-laululla 🤗 Pikkuhiljaa tullaan tutuiksi leikkien ja rakennellen yhdessä♥♥♥♥


Tervetuloa uusi vuosi 2023 ja uudet kujeet🤗 Nämä raketit "räjähtivät" viikolla 1 kun Nöpönenät olivat viikkon vierailulla Vauhtivarpaissa! Värien välkettä ja hauskaa sommittelua mehupillin avustuksella!