Rakentava vuorovaikutus ja ryhmäprosessit

Draamaohjausta tukareille, Verso-oppilaille ja henkilökunnalle 25.8.2020

Johanna kävi jälleen meillä. Tällä kertaa draamatreeneihin pääsivät tukioppilaat, Verso-oppilaat ja koulun henkilökunta. Onnistunut päivä. Työyhteisö oli tähän toistaiseksi viimeiseen kiky-iltapäiväänsä erittäin tyytyväinen. Iloa, naurua, kauniita sanoja ja läheisyyttä. Koronaohjeet ja etäisyydet muistettiin, mutta ei annettu niiden viedä tunnelmaa. Olipas mukavaa mm. puhua toisista hyvää selän takana.

Draamapedagogin ajatuksia draamaMoMosta Vesannolla

Ehdin vierailemaan Vesannon yhtenäiskoululla ennen Korona-epidemiaa kolmena päivänä (25.11.2019, 30.1.2020 ja 27.2.2020). Kaksi vierailua on toistaiseksi toteutumatta, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan... :). Näinä kolmena päivänä olen päässyt tutustumaan kaikkiin 3.-8. luokkalaisiin, opettaen kullekin luokalle yhden kaksoistunnin tunne- ja vuorovaikutustaitoja draaman keinoin. Alkuopetusluokkien ja ysiluokkalaisten tunnit jäivät vielä toistaiseksi odottamaan tulevaisuutta. DraamaMoMon ja hankkeen tämän pääpolun tavoitteena on rakentavan vuorovaikutuksen ja ryhmäprosessien ymmärtäminen. Draama on siihen työkalu ja oiva väline opetella taitoja tekemällä ja kokeilemalla itse. Käytännössä puhun oppilaille leikkimisestä ja harjoittelemisesta, mutta niin että leikillä on aina tavoite ja merkitys. Näitä tavoitteita ovat mm. kuunteleminen, kohtaaminen, keskittyminen, ryhmätyötaidot, tunnetaidot, arvostava koskettaminen, itsensä ilmaiseminen, positiivisen palautteen antaminen ja itsestä ja toisista hyvän löytäminen, taitojen ja vahvuuksien tunnistaminen, johtajuus ja luottamus. Kunkin leikin tai harjoituksen jälkeen aina yhdessä puhutaan, mitä tässä opetellaan ja miksi. Koulun oppilaat ovat hienosti lähteneet mukaan harjoittelemaan kukin omasta lähtökohdastaan käsin. Jokaisella tunnilla on ollut mukana joko luokanopettaja tai yläluokilla ryhmänohjaaja, joko havainnoiden tai itse osallistuen. Hankkeessa tavoitteena on, että vuorovaikutustaitojen opettelu jäisi osaksi koulun arkea, joten seuraavaksi lähdemme opettajien kanssa pohtimaan, mitä se tämän koulun kohdalla tarkoittaa. Hanke jatkuu, vaikka etäyhteyksien varassa! :)

Kirjoittanut: 26.3.2020 draamakasvattaja Johanna Hopia

Draamaohjaus 30.1.2020

Tällä kertaa pääsivät Johannan draamatunneille luokat 4 ja 7.

Neljäsluokkalaisten kommentteja: kivaa, hauskaa, mielenkiintoista, hupsua, mahtavaa, viihtyisää.




Kehu kaveri -tempaus vkot 47-49, 2019

Keskellä marraskuun harmautta oppilailta kyseltiin, millaisia kavereita omalta luokalta löytyykään. Nyt tulokset ovat valmiit! Ja kylläpä koulussamme on paljon kivoja, hyviä, hauskoja, auttavaisia, luotettavia, hymyileviä, energisiä, ymmärtäväisiä ja vaikka millaisia hyviä ihmisiä! Kerrassaan loistotyyppejä koko koulu pullollaan! 🤗 Myös itselleen sai luokkakavereiden lisäksi kehun antaa, jotta jokainen varmasti muistaisi olevansa arvokas myös omista mielestään.

Loistotyyppi on myös mm. toimistosihteerimme Irja, joka ensin järjesti ryhmänohjaajille luokittaiset nimilistat kehujen keräämiseksi ja sen jälkeen kokosi kehuista ihan jokaiselle oppilaallemme ikioman kiitostaulun!

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Draamaohjaus 25.11.2019


Rakentava vuorovaikutus on avain yhteistyöhön toisten kanssa. Vuorovaikutus- ja tunnetaitoja draaman keinoin kävi meille ohjaamassa Johanna Hopia.👍😃

Tällä kertaa ohjausta saivat koulumme 5. ja 6. luokka, kaksi oppituntia kumpikin. Hauskaa oli ja monta tärkeää asiaa vuorovaikutuksesta opittiin. Tuntien jälkeen draamatiimi kokoontui vielä suunnittelemaan Johannan seuraavia käyntejä.

Kuvan mahdollinen sisältö: 8 henkilöä

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä