14.1.2020

Uusi vuosi ja oppilaiden ryhmäprosessien tukemisen osalta aloitettiin draamapedagogi Johanna Hopian vetämien tuokioiden johdolla. Näiden Johannan vetämien draamakasvatustuntien osalta tavoitteena on tukea koulussamme aloitettua tiimioppimistyötä nimenomaan oppilaiden keskuudessa. Draaman keinoin haemme tukea oppilaiden vuorovaikutusosaamiselle ja tiimissä toimimiselle. Koulumme on myös mukana TunneTutor -hankkeessa ja nämä tunnit osaltaan vahvistavat myös tuota hanketta.

Tällä Johannan ensimmäisellä hankevierailulla kohderyhmänä olivat 5.-9. -luokkien oppilaat. Oppilaita oli infottu etukäteen vierailusta vähän heikohkosti, mutta onneksi se ei tällä kertaa näyttänyt haittaavaan, vaan kaikki lähtivät ennakkoluulottomasti kohti päivän harjoituksia.

Päivä alkoi tuplatunnilla 5.-6. -luokille. Kokoonnuimme rinkiin, jossa Johanna kertoi Parasta Ennen -hankkeesta ja miksi juuri hän on täällä tänään. Tehtiin myös draamasopimus. Ringissä pääsimme kaikki peukuttamaan päivän fiiliksiä ja esittäytymään, tai siis esittelemään vieruskaverin. Sen jälkeen lähdimme harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja erilaisilla pienillä harjoituksilla. Leikimme mm. pupu-porkkana-pyssyä, katseiden kohtaamista ja "kuka on hyvä asiassa x"-leikkiä. Näissä harjoituksissa harjoiteltiin esimerkiksi silmiin katsomista, tervehtimistä, toisen sopivaa koskettamista, positiivisen palautteen antamista ja vastaanottamista. Lopuksi kokoonnuttiin vielä rinkiin summaamaan päivän antia ja keskustelemaan jatkosta. 

7.-8. ja 9. -luokilla oli hieman lyhyemmät tuokiot, mutta samalla tavoin aloitettiin esittäytymisillä ja päivän fiiliksillä. Myös heidän kanssaan harjoiteltiin esimerkiksi silmiin katsomista ja keskustelutaitoja. Apuna käytettiin esim. assosiaatioharjoituksia, jonoon tietyn ominaisuuden perusteella järjestäytymistä sekä "tunneseinää". Varsinkin tunneseinäharjoitus synnytti hyviä ajatuksia ja keskusteluita ja koska tunnin alussa oli sovittu, että siellä puhutut asiat myös jäävät niiden seinien sisäpuolelle, oli hienoa, että oppilaat uskalsivat tuoda rehellisesti mielipiteitään julki. Hieman keskustelimme kaikkien ryhmien kanssa myös tulevaisuuden taidoista, sillä olimme Johannan kanssa molemmat juuri lukeneet Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestystä.

Päivän päätteeksi palaveerasimme Johannan kanssa päivän kulusta ja jatkosuunnitelmista. Totesimme, että päivä onnistui erittäin hienosti ja että joihinkin asioihin on tarve palata jo ennen kuin Johanna seuraavan kerran tulee pitämään tunteja näille ryhmille (sillä se olisi vasta maaliskuussa). Kuukauden päästä Johannan tunnit tulevat olemaan 0.-4. -luokille ja tämän kertausten ryhmien kanssa tavataan sitten parin kuukauden päästä.

Esille nousi myös, että meillä olisi tarvetta opettajille suunnatuille draamakasvatustunneille, jotta meillä olisi osaamista jatkaa tätä työtä myös tämän kevään jälkeen. Alustavasti keskustelimme, että Johanna pitäisi opettajille koulutusta toukokuussa. Ja jotta näistä draamatunneista jäisi koululle työkaluja jatkoon, tullaan harjoituksista kokoamaan materiaalipaketti, jota jokainen voi omassa työssään hyödyntää.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin