MoMo 3, 6.2.2020
Tapasimme Päivin kanssa MoMo 3:n merkeissä hektisen tammikuun jälkeen. Alkutunnelmina totesimme, että tammikuun aikana hankkeen tiimoilta oli meillä ollut hiljaisempaa, sillä monet muut koulun arjessa huomiota vaativat asiat olivat ajaneet edelle eikä aikaa yhteiselle työskentelylle ollut työyhteisössä löytynyt. Tämän vuoksi myös oppilastiimien osalta kehitystyö oli osittain pysähtynyt, toki esimerkiksi hanketiimistämme kuraattori Sanna oli käynyt pitämässä eri luokka-asteilla ryhmäytymiseen liittyviä tunteja, joilla oli myös purettu oppilaiden kokemuksia tiimityöskentelystä tähän mennessä (näitä tunnelmia on kirjattu välilehdellä MoMo-valmennukset työyhteisölle). Koulumme polkua tähän asti pystyykin kuvaamaan niin, että alkuinnostuksen ja kokeilujen jälkeen meillä on tapahtunut selkeä notkahdus, jonka suunta pitäisi nyt saada kääntymään ylöspäin. Tätä ajatusta lähdimme Päivin kanssa purkamaan.
Tällä kertaa Päivi lähti viemään valmennusta eteenpäin tulevaisuuden muistelu -työtavan avulla: "3 vuotta sitten tavoitteena oli...ja nyt se on toteutunutTervon Yhtenäiskoulussa. Mitä tässä välillä on tapahtunut?" Tai näin siis ainakin oli tarkoitus edetä työskentelyssä. Tulevaisuuden muistelu osoittautui meille hyvin haasteelliseksi lähestymistavaksi ja Päivin hyvästä ohjauksesta huolimatta emme oikein saaneet ajatusta kääntymään niin, että nyt, tässä hetkessä muistellaankin tätä hetkeä ja kaikkea sitä, mitä kuvitteellisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut. Niinpä palasimme osittain nykyhetkeen ja lähdimme pohtimaan asiaa sitä kautta, miten haluaisimme asioiden kolmen vuoden päästä olevan.
Kolmen vuoden päästä toivomme olevamme sellaisessa tilanteessa, jossa tiimioppimisen kulttuuri on luotu koko kouluun ja että meillä olisi koulu, jossa jokainen olisi löytänyt oman paikkansa, jokaisella lapsella esimerkiksi olisi ryhmä, johon hän aidosti tuntisi kuuluvansa. Mitä se sitten tässä välillä vaatii, ainakin prosessin käynnistämistä uudelleen, sillä kuten edellä todettiin, nyt on ollut aiheen tiimoilta hiljaisempaa. Tiimioppiminen ja uudenlaisen toimintakulttuurin luominen täytyy aiheena pitää aktiivisesti keskustelussa, muuten se unohtuu hyvin äkkiä. Meidän täytyy päästä yhteiseen ymmärrykseen, luoda yhteinen visio, siitä, mitä ja miksi me haluamme koulussamme tehdä. Tämä myös edellyttää kaikkien toimijoiden roolien tarkastelua ja jokaisen asiantuntijuuden hyödyntämistä. Myös rakenteita täytyy tarkastella esimerkiksi sen osalta, miten työssäoppiminen saadaan osaksi koulumme kulttuuria tai millaisia aikuisten tiimejä talossamme on ja kannattaisi olla. Paljon on tehty uusia asioita ja suunniteltu tulevaa, mutta juuri vision kristallisoiminen vielä uupuu.
Tavoitteisiin pääseminen vaatii aikaa, erityisesti rehtorilta, mutta koko yhteisöltä. Muutos ei tapahdu hetkessä ja Päivillä olikin tarjota yksi työkalu, jota ehkä voisi käyttää yhteisen tavoitteen ja yhteisten ongelmien ratkaisemisen apuna. OPH:n kokeilunkeskuksen ongelmanratkaisutyökalua kokeilimme tämän valmennuskerran päätteeksi. Valitsimme hanketiimissämme yhden keskustelun aikana pinnalle nouseen ongelman/haasteen (oppilasryhmien/tiimien ohjaaminen) ja lähdimme purkamaan sitä työkalun avulla. Totesimme, että tämä oli sellainen työkalu, jota voisi kokeilla myös koulussa ja jonka avulla voisimme keskustella meitä haastavista asioista. Päivi totesi, että ongelmia ja niiden herättämiä tunteita ei pidä säikähtää, vaan tärkeää on nimenomaan se, että tunnistetaan ongelma ja kohdataan se ratkaisukeskeisellä työtavalla. Tämä päässee siis käyttöön.
Päätimme MoMo 3:n väliherätyksen kokeneina, eli selväksi oli käynyt se, että jos emme pidä aihetta aktiivisesti esillä, se unohtuu. Kevääksi tehdyt suunnitelmat on aika kaivaa jälleen esiin ja keskeneräisiin asioihin olisi hyvä tarttua mahdollisimman pian. Ongelmien ratkaisuun saimme yhden työkalun lisää ja sitä kannattaa ehdottomasti vielä kevään aikana kokeilla esimerkiksi opetiimeissä. Myös ensi vuoden suunnittelua täytyy käynnistellä ja tiimioppimivan kulttuurin edistämiseen luoda omat raaminsa, aivan kuten meillä on esimerkiksi DigiTutor ja TunneTutor -hankkeiden osalta. Koska kuten Päivi meille totesi, "se työ tulee näkymään tulevaisuudessa" ja niin sen pitääkin näkyä.
Tällä kertaa Päivi lähti viemään valmennusta eteenpäin tulevaisuuden muistelu -työtavan avulla: "3 vuotta sitten tavoitteena oli...ja nyt se on toteutunutTervon Yhtenäiskoulussa. Mitä tässä välillä on tapahtunut?" Tai näin siis ainakin oli tarkoitus edetä työskentelyssä. Tulevaisuuden muistelu osoittautui meille hyvin haasteelliseksi lähestymistavaksi ja Päivin hyvästä ohjauksesta huolimatta emme oikein saaneet ajatusta kääntymään niin, että nyt, tässä hetkessä muistellaankin tätä hetkeä ja kaikkea sitä, mitä kuvitteellisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut. Niinpä palasimme osittain nykyhetkeen ja lähdimme pohtimaan asiaa sitä kautta, miten haluaisimme asioiden kolmen vuoden päästä olevan.
Kolmen vuoden päästä toivomme olevamme sellaisessa tilanteessa, jossa tiimioppimisen kulttuuri on luotu koko kouluun ja että meillä olisi koulu, jossa jokainen olisi löytänyt oman paikkansa, jokaisella lapsella esimerkiksi olisi ryhmä, johon hän aidosti tuntisi kuuluvansa. Mitä se sitten tässä välillä vaatii, ainakin prosessin käynnistämistä uudelleen, sillä kuten edellä todettiin, nyt on ollut aiheen tiimoilta hiljaisempaa. Tiimioppiminen ja uudenlaisen toimintakulttuurin luominen täytyy aiheena pitää aktiivisesti keskustelussa, muuten se unohtuu hyvin äkkiä. Meidän täytyy päästä yhteiseen ymmärrykseen, luoda yhteinen visio, siitä, mitä ja miksi me haluamme koulussamme tehdä. Tämä myös edellyttää kaikkien toimijoiden roolien tarkastelua ja jokaisen asiantuntijuuden hyödyntämistä. Myös rakenteita täytyy tarkastella esimerkiksi sen osalta, miten työssäoppiminen saadaan osaksi koulumme kulttuuria tai millaisia aikuisten tiimejä talossamme on ja kannattaisi olla. Paljon on tehty uusia asioita ja suunniteltu tulevaa, mutta juuri vision kristallisoiminen vielä uupuu.
Tavoitteisiin pääseminen vaatii aikaa, erityisesti rehtorilta, mutta koko yhteisöltä. Muutos ei tapahdu hetkessä ja Päivillä olikin tarjota yksi työkalu, jota ehkä voisi käyttää yhteisen tavoitteen ja yhteisten ongelmien ratkaisemisen apuna. OPH:n kokeilunkeskuksen ongelmanratkaisutyökalua kokeilimme tämän valmennuskerran päätteeksi. Valitsimme hanketiimissämme yhden keskustelun aikana pinnalle nouseen ongelman/haasteen (oppilasryhmien/tiimien ohjaaminen) ja lähdimme purkamaan sitä työkalun avulla. Totesimme, että tämä oli sellainen työkalu, jota voisi kokeilla myös koulussa ja jonka avulla voisimme keskustella meitä haastavista asioista. Päivi totesi, että ongelmia ja niiden herättämiä tunteita ei pidä säikähtää, vaan tärkeää on nimenomaan se, että tunnistetaan ongelma ja kohdataan se ratkaisukeskeisellä työtavalla. Tämä päässee siis käyttöön.
Päätimme MoMo 3:n väliherätyksen kokeneina, eli selväksi oli käynyt se, että jos emme pidä aihetta aktiivisesti esillä, se unohtuu. Kevääksi tehdyt suunnitelmat on aika kaivaa jälleen esiin ja keskeneräisiin asioihin olisi hyvä tarttua mahdollisimman pian. Ongelmien ratkaisuun saimme yhden työkalun lisää ja sitä kannattaa ehdottomasti vielä kevään aikana kokeilla esimerkiksi opetiimeissä. Myös ensi vuoden suunnittelua täytyy käynnistellä ja tiimioppimivan kulttuurin edistämiseen luoda omat raaminsa, aivan kuten meillä on esimerkiksi DigiTutor ja TunneTutor -hankkeiden osalta. Koska kuten Päivi meille totesi, "se työ tulee näkymään tulevaisuudessa" ja niin sen pitääkin näkyä.