MoMo 2, 19.11.2019

Kokoonnuimme Päivin ja Tuulan kanssa MoMo 2:n tiimoilta 19.11.2019. Paikalla tiimistämme olivat Sanna ja Hanna, sekä Sannan harjoittelija Enni. Ennakkovalmistautumisena hanketiimimme oli saanut materiaalia opettaja-oppilassuuhteesen, opettajan tunnetaitoihin, dialogiin ja ryhmäprosesseihin liittyen. 

Check-inissä kävimme läpi tähänastisia oivalluksia ja oppimiskokemuksia ja jatkoimme sillä, miten työskentely työyhteisössä on edennyt. Näiden myötä keskusteluun nousi esimerkiksi toisten kunnioittaminen ja toimivan tiimin kulmakivet (psykologinen turvallisuus, luottamus, rakenne ja selkeys, merkitys, vaikuttavuus).

Työskentelyvaiheessa pohdimme ennakkomateriaalien kautta heränneitä ajatuksia ja Rakenna oppiva ryhmä -kirjan 10. luvun kysymysten avulla meitä eniten puhuttelevia asioita. Näitä olivat mm. opettajien tunnetaidot, kohtaaminen (opettaja-oppilas, oppilas-oppilas) ja ryhmäprosessien ohjaaminen. Pohdimme myös millaisia muutoksia koulussa tulisi tapahtua, jotta kaikki voisivat kokea koulunkäynnin turvalliseksi ja keskittyä oppimiseen. Myös syrjäytymisvaarassa olevien oppilaiden tukeminen opetusjärjestelyin sekä suur- ja pienryhmien dynamiikka ja ohjaaminen nousivat keskusteluun. Päivi ja Tuula vinkkasivat, että näitä Rakenna oppiva ryhmä -kirjan 10. luvun kysymyksiä kannattaa käyttää myös työyhteisövalmennuksessa ja valita sieltä sellaisia kysymyksiä, jotka ovat meidän koululle juuri sillä hetkellä oleellisimpia. 

MoMo 3:n sovimme vasta tammikuun lopulle, sillä arvelimme, että tarvitsemme tässä välissä aikaa työyhteisössä työskentelylle ja kokeiluille. Seuraavassa valmennuksessa keskittyisimme ryhmäprosesseihin ja sellaisiin rakenteisiin, jotka tukisivat tiimioppimista, sillä rakenteiden joustavuus/joustamattomuus oli noussut esille yhtenä haasteena edellisellä työyhteisökerrallamme.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin