Arviointi

Johtoryhmä on kokoontunut joka viikko. Johtoryhmän jäsenten tehtävät on selkeät ja koko henkilökunnan tiedossa. Tiimit tuovat asioita johtoryhmään ja johtoryhmästä taas menee asioita eri tiimien käsittelyyn. 

SuTi (suunnitteluryhmä) on kokoontunut säännöllisesti koko lukuvuoden. Toiminta on ollut aktiivista ja tavoitteet on saavutettu. Palavereista on kirjoitettu muistiot, jotka on tallennettu yhteiseen kansioon kaikkien luettaviksi. SuTi on tehnyt yhteistyöstä eri tiimien kanssa ja asiat ovat selkeästi tullut hoidettua.

Yläluokkien tiimi on kokoontunut suunnitellusti keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa ja lukuvuosisuunnitelmaan kirjatut tavoitteet ovat toteutuneet.

Alaluokkien tiimi on kokoontunut säännöllisesti vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Tiimi on suunnitellut ja toteuttanut tapahtumia ja käsitellyt arjen haasteita. Lukuvuosisuunnitelmaan kirjatut tavoitteet ovat toteutuneet.

Tuen tiimi on kokoontunut säännöllisesti kerran kuukaudessa. Olemme saavuttaneet tavoitteet osittain. Olemme tarkastelleet resurssien jakoa erityisesti erityisopettajien osalta, koulunkäynninohjaajien resurssien jaosta olemme keskustelleet ja niitä on tarvittaessa muutettu luokkien tarpeiden mukaan. Tuen tiimissä on käsitelty tarvittaessa myös yksittäisten oppilaiden tuen asioita siltä osin kuin se on ollut tarpeellista. Tuen tiimi on myös pyrkinyt kehittämään toimintaansa. Tuen tiimiläiset ovat osallistuneet uuden lain mukaisten asiakirjojen koulutukseen lukuvuoden aikana ja oppimisen tuen koordinaattori on ollut kerran lukuvuoden aikana ohjaamassa uusien asiakirjojen täyttämisessä.

OHR-tiimi on kokoontunut säännöllisesti kerran kuukaudessa ja tiimin kokouksista on tehty muistio yhteiset kokoukset-kansioon. Tavoitteet likipitäen on saavutettu. 

Esi- ja alkuopetuksen tiimi on kokoontunut säännöllisesti n. kerran kuukaudessa. Tapaamisissa on suunniteltu esi- ja alkuopetuksen yhteisiä toimintapäiviä. Toiminta on ollut hedelmällistä ja kaikki suunnitelmat on saatu toteutettua ja asetettuihin tavoitteisiin on päästy.

Sopu-tiimi on toiminut toimintamallin mukaisesti. Selvittelyt on kirjattu ja arkistoitu asianmukaisesti koulun kansliaan.