6 Kasvatus ja oppiminen

Koulun pedagogiikan kehittäminen

Kaikissa Kuopion peruskouluissa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa ja lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulukohtainen toiminta ja mahdolliset erityispiirteet.

Kuopion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman
pohjana on Valtioneuvoston asetus 28.6.2012 perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta sekä Opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet.

Kuopion perusopetuksen tuntijako

Koulun toimintakulttuurin sekä oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämisen tavoitteet, yhteiset toimintaperiaatteet sekä yhteistyön ja muun käytännön toteutus kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Opettaja aktivoi oppilaita ja vastaa, että he ovat ikätasonsa huomioiden suunnittelemassa, asettamassa tavoitteita ja arvioimassa oppimistaan. Oppilaat osallistetaan ryhmän, luokan ja koko koulun toimintaan. Oppilaita osallistava toiminta kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Luokanopettajat ja -ohjaajat käyvät henkilökohtaiset oppimiskeskustelut oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa lukuvuoden aikana, ks. Perusopetuksen ohjeita ja lomakkeita.

Koulun tulee huolehtia oppilasarvioinnin yhdenmukaisuudesta. Rehtori vastaa, että opettajat suunnittelevat opetusta ja toteuttavat arvioinnin yhdessä. Koulu tiedottaa arvioinnista oppilaita ja huoltajia. Oppilasarvioinnin kehittäminen on lukuvuoden 2019 - 2020 painopistealue. Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla edistetään oppilasarvioinnin monipuolisuutta.


Monialaisen oppimiskokonaisuuden (MOK) toteuttamisen periaatteet


Vuosittain toteutetaan vähintään kaksi laajaa monialaista oppimiskokonaisuutta, joista toinen voi olla kuntakohtainen ja toinen koulukohtainen. Lukuvuoden 2019 - 2020 kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus on Terve elämä. Kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan yhtenäisenä viikon kestävänä jaksona. 

Vähintään toinen monialainen oppimiskokonaisuus on yhtenäinen viikon kestävä jakso (lukuvuonna 2019 - 2020 Terve elämä)
- MOK-viikolle voidaan tehdä oma työjärjestys
- Oppilaan työaika on oppilaan vuosiviikkotuntimäärä (esim 3. luokka 23 tuntia, 8. luokka 29 tuntia)
- Opettajan työaika on työjärjestykseen sijoitettu työmäärä

Mikäli toinen MOK jakautuu pitemmälle ajanjaksolle, tulee huolehtia että
- oppilaalla on MOKia oma vuosiviikkotuntimäärä
- oppilaalla on mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa
- MOK tarjoaa mahdollisuuksia yhdistää koulun ulkopuolinen oppiminen koulutyöhön
- MOK vahvistaa tiimiopettajuutta

Lukuvuosisuunnitelmaan merkitään MOKien ajankohta ja kesto, aihe ja oppilaiden osallisuus. Tarkempi kuvaus MOKeista on koulujen kotisivulla ennen MOKien alkamista.

Tieto- ja viestintäteknologia (tvt)

Tieto- ja viestintäteknologian (tvt) osaaminen on keskeinen kansalaistaito. Kuopion peruskouluissa turvataan kaikille oppilaille tasapuoliset mahdollisuudet tvt-taitojen kehittämiseen. Näitä taitoja opitaan ja hyödynnetään suunnitelmallisesti ja monipuolisesti kaikilla vuosiluokilla. Tvt:n avulla kannustetaan oppilaita aktiivisuuteen, lisätään oppilaiden osallisuutta ja luodaan mahdollisuus luovuuteen sekä henkilökohtaisten työskentelytapojen ja oppimispolkujen löytämiseen. Tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään yhteisöllisenä työvälineenä, minkä kautta vahvistetaan vuorovaikutustaitojen ja ajattelun taitojen kehittymistä. Tvt:n taitoja opitaan hyödyntämään vastuullisesti ja tarkoituksenmukaisesti osana koulun arkea. Oppilaiden osaamisen tasoa seurataan säännöllisesti toteutettavilla kyselyillä.


Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151

Koulun toimenpiteet

MAANINKAJÄRVEN KOULU, LUKUVUOSI 2019 - 2020, KASVATUS JA OPPIMINEN

Maaninkajärven koulun monialaiset oppimiskokonaisuudet lukuvuonna 2019-2020 toteutetaan syyslukukaudella viikolla 47 koko yhtenäiskoulun ikäluokkien ja henkilökunnan yhteistyönä, oppilasryhmät kolmesta ikäkaudesta muodostettuina ja MOK-viikolle laadittavan erillisen työjärjestyksen mukaisesti.

Maailma vuonna 2030-teemaa jatketaan kevätlukukauden monialaisessa oppimiskokonaisuudessa. Tarkempi suunnitelma laaditaan alkuvuoden aikana ja MOK:n toteutus on suunniteltu viikoille 11-13. Tarkka kuvaus ja toimintasuunnitelma laitetaan koulun sivuille lähempänä MKO:n toteutusajankohtaa.

Monialaiset oppimiskokonaisuudet lukuvuonna 2019 - 2020

Terve Elämä, koko koulu yhdessä, viikko 47

-yhtenäiskouluperiaate, tehdään koko kouluna yhdessä

-erilliset työjärjestykset oppilaille ja opettajille MOK-viikoksi, viikkotuntimäärät täsmätään

-opettajien jakaminen ryhmiin luokkatasoille 1,2,7 / 3,4,8 / 5,6,9

-ryhmän opettajat sopivat työnjaosta ja vastaavat käytännön toteutuksesta yhteissuunnittelun jälkeen

-ryhmän opettajat laativat suunnitelman etukäteen ja palauttavat raportin ja arviointiosuuden kokonaisuuden jälkeen

-Sinikka Leivonen käytettävissä ke-to 20.-21.11. MOK-viikolla

-kuljetusmuutosten sopiminen Partasen kanssa, jos oppiminen tapahtuu koulun ulkopuolella

-oppilaiden osallistaminen suunnitteluun vko 39 luokanohjaajan/-opettajan tunnilla ja syysloman jälkeen viikolla 43 erillisen aikataulun mukaisesti

-MOK toteutetaan oppilaiden suunnittelun pohjalta, oppimiskokonaisuuden tavoitteet, sisällöt ja arvioinnin tavat oppilaslähtöisesti; opettajat huolehtivat sisällön sitomisesta oppiaineisiin, tavoitteiden täsmentämisestä ja oppimiskokonaisuuden arvioinnin ohjauksesta

 

Maailma vuonna 2030, kevät 2020

-oppilaiden ja opettajien työjärjestysten mukaisesti

-MOK sidotaan osaksi kunkin oppiaineen työjärjestyksen mukaisia oppitunteja

-kaikki oppiaineet mukana jokaisessa vuosiluokan MOK:ssa

-keskustelu toteutustavasta, sisällöstä ja oppiaineen tavoitteista opettajien kesken nyt erityisen tärkeää; oppilaiden osallistaminen suunnitteluun, sisältöjen ja tavoitteiden asettamiseen sekä arvioinnin tapojen suunnitteluun osa MOKkia

-suunnitelman laatiminen etukäteen ja raportti ja arviointiosuus kokonaisuuden jälkeen

-vuosiluokkarajojen ylittäminen toteutetaan, erilaisia eri-ikäisten oppilaiden ja eri aikuisten kohtaamiset ja yhteistyö

-OPS: “tavoitteena on lisätä mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa“

-hyödynnetään Maailma vuonna 2030 –materiaaleja, käytetty jo keväällä 2019

-maaliskuussa viikkojen 11-13 aikana

-oppilaiden osallistaminen kokonaisuuden suunnitteluun, sisältöjen suunnitteluun ja arvioinnin tapojen suunnitteluun tammikuussa ja helmikuussa, lo-tunneilla

Opetus ja pedagogiikka

Alaluokilla opetusresurssia on suunnattu jakotunteina äidinkieleen, matematiikkaan ja käsityöhön. Viides luokka on suuri ikäluokka, jolle on järjestetty jakotunteja sekä luokanopettajien opettamina että resurssiopettajan työnä. Alaluokilla työskentelevä kiertävä laaja-alainen erityisopettaja työskentelee Maaninkajärven koulussa tiistaisin ja torstaisin, osan laaja-alaisesta erityisopetuksesta hoitaa yläluokilla työskentelevä laaja-alainen erityisopettaja. Alaluokilla on kaksi erityisluokkaa, jotka toimivat joustavalla oppilasryhmityksellä ja siihen liittyvällä koulunkäynninohjaajan työpanoksella. Pienluokkien joustavalla ryhmittelyllä pyritän tarjoamaan opplaille mahdollisuuksia harjaantua vaihtelevaan oppilasryhmään, ohjaajan resurssin tehokkaaseen käyttöön ja henkilökunnan työhyvinvoinnin ja työn mielekkyyden lisäämiseen.

Valinnaisaineina alaluokilla opiskellaan taide- ja taitoaineista kuvataidetta 3. luokalla ja musiikkia ja liikuntaa 4. luokalla. Valinnaisista aineista opiskellaan 5. luokalla liikuntaa ja ilmaisutaitoa ja 6. luokalla liikuntaa.

Yläluokilla taide- ja taitoaineiden valinnaisina opiskellaan 8. luokalla kotitaloutta, liikuntaa ja musiikkia. Valinnaisena aineena 8. luokalla toteutui tekninen työ ja kotitalous. Kahdeksannen luokan lyhytvalinnoiksi tulivat liikunta, kotitalous ja kuvataide syyslukukaudella ja englanti, kotitalous ja teknlogia kevätlukukaudella. Päättöluokilla taide- ja taitoaineista jatkuvat kotitalous, liikunta ja musiikki sekä valinnaisista aineista kotitalou, ilmaisutaito ja tekninen työ. Päättöluokkien lyhytvalintana toteutui matematiikka, teknologia ja luonto/eräkurssi.

Pedagogiikan kehittäminen

Yhteistä näkemystä oppilasarvioinnista työstettiin jo edellisen lukuvuoden aikana ja mm. kaksi opettajaa osallistui pitempikestoiseen arviointikoulutukseen. Koulutuksen tuotoksena syntyy koulukohtainen arvioinnin vuosikello, mutta yhteisen arviointiymmärryksen kasvattamiseen on edelleen suuri tarve oppimiskeskustelulomakkeiden käyttöönoton ja formatiivisen arvioinnin painottumisen, mutta myös summatiivisen arvioinnin vuoksi.

Jotta opetussuunnitelmaa voidaan toteuttaa ja kehittää myös opettajan työnkuvaa avoimenpaan suuntaan on edettävä pienin askelin avoimempaan yhteistyöhön niissä asioissa missä se on mahdollista, kehitettävä jo aloitettua pienluokkien joustavaa yhteistyötä ja harjoiteltava käytettävissä olevien tilojen tehokasta ja vaihtelua tuovaa käyttöä hyvää ja turvallista perusopetusta unohtamatta. Pieniä askelia opetuksen avaamisessa on jo erityisopettajien työn sijoittumisessa luokkiin ja klinikkaopetukseen. Myös resurssiopettajan läsnäolo on uudenlaista harjoitusta yhteisopettajuuteen. Vaikka rinnakkaisluokkia tai varsinaisia aineryhmiä ei ole, kannustetaan kokeilemaan esimerkiksi työparityöskentelyä sopivissa tilanteissa pedagogiikan kehittämiseksi, oppilaiden valmentamiseksi vaihtuviin ryhmityksiin tai oppimistilanteisiin ja henkilökunnan työn rikastuttamiseksi ja työhyvinvoinnin lisäämiseksi.

Oppilaiden osallisuutta ja vaikutuamahdollisuuksia tullaan lisäämään myös Parasta ennen-hankkeeseen liittyen ottamalla lukuvuoden ohjelmaan kuukausittaiset teemoitetut ja yhteisesti valmistellut luokanohjaajan tunnit. Myös lisääntynyt oppilaiden pahoinvointi, levottomuus ja epäillyt päihdekokeilut ainakin vapaa-aikana pakottavat keskittymään tiiviimmin oppilaiden ja kouluyhteisön hyvinvointiin. Oppilaiden ryhmäyttämistä on ajateltu uudelleen ja sitä lisätään pitkin kouluvuotta tapahtuvaksi, välituntitoimintaa lisätään mm. välituntiliikuttajien, seurakunnan ja nuorisotyön välituntitoiminnan sekä koulukirjaston avulla.

Koulun johtamisessa pyritään edelleen opettajan ja muun henkilökunnan työtä mahdollistavaan ja tukevaan ja ennustettavaan johtamiseen. Henkilökunnan ja oppilaiden tvt-taitojen kehittämisestä huolehditaan olemassa olevien resurssien puitteissa suunnitelmallisesti koko lukuvuoden ajan. Digimentorin käynneistä yksi tunti käytetään henkilökunnan kouluttamiseen ja oppilaiden koulussaoloaika opetusryhmien tvt-tukeen Digitutor työskentelee kahden vuosiviikkotunnin resurssilla oppilasagentit apunaan. Digitutorin resurssi käytetään lähes kokonaan oppilastyöhön.