1 Johtaminen

Koulun johtamisen periaatteet

Koulun johdon keskeisenä tehtävänä on edistää opetuksen arvopohjan ja koulun perustehtävän toteutumista. Johtamisessa on tärkeää tunnistaa kouluyhteisön vahvuudet ja kehittämishaasteet, vahvistaa itsearviointia sekä kehittää pedagogista johtamista. Koulun rehtorin velvollisuutena on kehittää myös itseään johtajana.

Johtamisessa tulee noudattaa hyvän hallinnon mukaisia toimintatapoja. Koulun johtaminen on vuorovaikutteista ja osallistavaa. Kouluissa on johto- tai suunnitteluryhmät (-tiimit), joiden tehtävänä on rehtorin tukena suunnitella ja kehittää toimintaa. Tiimien kokoonpanosta ja tehtävistä päättää koulun rehtori. Johtamista arvioidaan säännöllisesti.

Perusopetuksen vastuualueen lukuvuositavoitteet määritellään opetusjohtajan ja palvelualuejohtajan välisissä neuvotteluissa sekä tämän jälkeen perusopetuksen johtotiimissä ja rehtorikokouksissa. Vuosittain valitaan 1 - 2 kaupunkitasoista kehittämiskohdetta ja vähintään yksi koulukohtainen kehittämiskohde.

Kaikilla johtamisen tasoilla käydään vuosittain kehityskeskustelut kaupungin linjausten mukaisesti. Johtamista kehitetään ja tuetaan pitkäjänteisellä johtamisosaamiskoulutuksella.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan, miten johtaminen on organisoitu (joryt, kehittämistiimit, henkilöstön työnjako, vastuut).

Suunnittelu- ja kokouskäytännöt kirjataan, yt- ajan käytöstä sovitaan ja sen toteutumista seurataan.

Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelma päivitetään ja henkilöstö perehdytetään siihen.

Lisätietoja:
opetusjohtaja Leena Auvinen 044 718 4003
perusopetuspäällikkö Sari Kokkonen 044 718 4018

Koulun johtamisen toimenpiteet

Rehtori ja apulaisrehtori vastaavat koulun hallinnosta, johtamisesta ja toiminnoista työnjakonsa mukaisesti. Johtamisen organisaatioon kuuluu periaatteessa koko koulun henkilökunta ja oppilaat.

Henkilökunnalle tiedotetaan viikoittain. Huoltajiin pidetään yhteyttä Wilman ja Peda.netin kautta, myös henkilökohtaisin yhteydenotoin. Huoltajille jaetaan lukuvuoden alussa koulun toiminnasta kertova syystiedote, joka laitetaan myös koulun verkkosivuille.

Yt-aikaa käytetään henkilökunnan viikkokokouksiin sekä opetussuunnitelman valmisteleviin koulutuksiin ja kokouksiin. Lisäksi jokainen opettaja käyttää yt-aikaansa erilaisten työryhmien, tapahtumien ja teemojen valmistelupalavereihin sekä niiden toteuttamiseen, myös arviointikeskusteluihin.

Osallisuutta vahvistetaan myös osana koulun toiminnan kehittämistä.

Kehityskeskustelut käydään kevätlukukaudella.

Opetussuunnitelmatyö on koulun oma kehittämiskohde ja opetussuunnitelma vastaaviksi on valittu Asko Linnakoski ja Marita Ruuskanen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä