Arviointi

Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat olleet käytössä koko lukuvuoden ajan. Järjestelyitä on arvioitu ja suunniteltu sekä joustavasti muutettu opetushenkilöstön kanssa yhdessä tuen tarpeen mukaisesti. 
Erityisen onnistuneiksi ratkaisuksi jatkoakin ajatellen on koettu lukujärjestyksen suunnittelu yhteisopettajuuden sekä samanaikaisopettajuuden mahdollistavaksi. Myös jakotunnit yhdysluokissa nähdään edelleen merkityksellisinä ratkaisuina oppilaiden oppimisen tukemisessa. Lukujärjestykseen suunnitellut koko koulun yhteiset palkitetut yhdet äidinkielen ja matematiikan oppitunnit ovat antaneet mahdollisuuden joustavien opetusryhmittelyiden kokeiluihin.


Ryhmäkohtainen tuki on toteutunut suunnitelman mukaisesti. Tuki suunniteltiin lukujärjestykseen yleisenä tukiopetuksena sekä erityisopettajan antamana opetuksena muun opetuksen yhteydessä. Yleistä tukiopetusta on annettu kahden opettajan kiinnittämisellä oppitunnille sekä oppilaan lukujärjestyksen ulkopuolisella tukiopetuksella säännöllisesti. Oppilaan tuen tarvetta lukujärjestyksen ulkopuolella on tarkasteltu tarpeen mukaan viikoittain. 
Erityisopettajan antamaa opetusta muun opetuksen yhteydessä on resurssoitu lukuvuoden aikana tuen tarpeen arvioinnin mukaisesti. Erityisopettajan antaman tuen tarvetta on arvioitu kuukausittain tuen tiimissä. Tuen määrä on pysynyt lukuvuoden aikana 10 vvk/vkossa, ja se on käytetty pääasiallisesti ryhmäkohtaiseen tukeen. Loppu keväästä -26 erityisopettajan resurssista on 1 vvk/vkossa käytetty oppilaskohtaiseen tukeen.

Kokonaisuudessaan ryhmäkohtaisen tuen resurssi on täyttynyt ja toteutunut yli sille asetetun vähimmäistavoitemäärän (vähintään 0,122 tuntia viikossa koulun oppilasta kohden).