Koulun toimenpiteet

4 RESURSSIT 

Talous 

Koulun toiminnan taloudellisuutta edistetään seuraamalla tarkasti käyttötaloutta sekä priorisoimalla hankintoja. Isoista hankinnoista keskustellaan koko henkilökunnan kanssa. Talouden toteutumista seurataan käyttäen talouden seurantaohjelmaa. Henkilöstömenojen suunnittelussa hyödynnetään ReksBud -ohjelmaa.  

Sijaisten ottamisessa noudatetaan kouluille annettuja periaatteita ja ohjeita. 


Fyysinen oppimisympäristö 

Opetustilojen terveellisyys ja turvallisuus 

Koulun opetusvälineet ja -tilat ovat nykyiset turvallisuusvaatimukset täyttäviä. Tämä niin sanottu laiteturvallisuus on koulussamme hyvällä tasolla. Koulun laajentumisremontti on muuttanut välituntialuetta ja käytänteitä. Rakennusalue on hyvin aidattu ja turvallisuus on hyvin huomioitu. Oppilaita ohjeistetaan toimimaan uusien käytänteiden mukaan. Välituntipihojen leikki- ja liikuntavälineet ovat niin ikään hyväkuntoisia. Fyysinen oppimisympäristö on siten kunnossa ja turvallinen. Kaikilla henkilökuntaan kuuluvilla on velvollisuus ilmoittaa epäkohdista.  

Rakennuksesta poistumista harjoitellaan vuosittain ja rakennukseen suojautumista harjoitellaan joka toinen vuosi. Osa harjoituksista voidaan toteuttaa yhdessä Palo- ja pelastusopiston kanssa. Aiemmin opiston pelastuskurssilaiset ovat suunnitelleet ja ohjanneet poistumisharjoituksia. Lukuvuoden aikana on tavoitteena pitää kaksi koko rakennuksen kattavaa poistumisharjoitusta, joissa käytetään palohälytyslaitteistoa. Tällöin koulurakennukseen liittyvät toimijat ISS, Servica, Jynkän Kirjasto (ja Are) osallistuvat harjoitukseen. Sisälle suojautuminen opetetaan luokissa oppilaiden ikätaso huomioiden ja tarvittaessa pidetään koko koulun sisällesuojautumisharjoitus keväällä 2024. Remontin takia poistumispaikka on muuttunut. 
 
Turvallisuuskansio on päivitetty ja liitetty Teamsiin Jynkän koulun henkilökunnan ryhmään omaan kansioon. Turvallisuuskansiossa on Pelastussuunnitelman lisäksi liitteet Uhka- ja poistumistilanne ohjeista ja Osastovastaavan ohjeet. Kuluvan lukuvuoden aikana pyritään suunnittelemaan ja kirjaamaan lähietsintäsuunnitelma kouluaikana kadonneen oppilaan etsimisen varalle. Henkilökunta tutustuu Turvallisuuskansioon lukuvuoden alussa. Turvallisuuskävely pidetään lukuvuoden alussa tiimeittäin. Turvallisuuskävelyn ja pelastussuunnitelmaan tutustumisen tavoitteena on kerrata ja perehdyttää koko henkilöstö toimimaan yhdessä sovituilla tavoilla poikkeustilanteissa.  

Jynkän koulun turvallisuussuunnitelman laadintaan on saatu koulutusta ja virka-apua niiltä poliisiviranomaisilta, joiden tehtävänä on ennaltaehkäistä ja tarvittaessa nopeasti lopettaa koulun henkilökuntaan tai oppilaisiin kohdistuva väkivallanteko tai sen yritys.  

Jynkän koulun henkilöstö on saanut ohjeet uhkaavasti käyttäytyvän tai väkivaltaisesti toimivan henkilön aiheuttaman vaaran varalle. Jynkän koulun turvallisuudesta vastaavat henkilöt ovat osallistuneet maakunnan sivistystoimen turvallisuuskoulutuksiin, joissa kaikkia kouluun kohdistuvia uhkia on opeteltu torjumaan.  

Jynkän koulun kiinteistöstä on saatu nykyaikaisen kulunvalvonta-, tarkkailu-, tallennus, lukitus- ja viestintätekniikan avulla hyvin hallittu ja kontrolloitu kiinteistö, jossa erilaiset uhkatekijät voidaan nopeasti rajata, ottaa hallintaan ja eliminoida.   

 

Opetustilojen käyttö ja kunnossapito 

Kaikki tilat ovat yhteiskäytössä. Tilojen siisteyteen ja järjestykseen kiinnitetään huomiota, jotta seuraavien työskentelijöiden on helppo käyttää niitä. Myös oppilaat ovat osallisena ja vastaavat tilojen siisteydestä ja järjestyksestä yhdessä henkilökunnan kanssa.  

Koulurakennuksen ja sen laitteiden, välineiden ja kalusteiden kuntoa tarkkaillaan jatkuvasti ja vikoja havaittaessa tehdään palvelupyynnöt.  

Kestävän kehityksen periaatteet näkyvät jätteiden lajittelussa ja luokkiin on toimitettu asianmukaisia jäteastioita. Eri puolilla koulua on myös yhteiseen käyttöön tarkoitettuja kierrätyspisteitä. Energian säästämisestä jokainen huolehtii omalta osaltaan esim. valoja sammuttamalla.  

Sisäilman laadun tarkkailuun kiinnitetään huomiota ja tehdään tarpeelliset raportoinnit välittömästi, mikäli ongelmia havaitaan.   

 

Tieto- ja viestintäteknologia 

Koulun laitemäärät ovat tällä hetkellä suhteessa oppilasmäärään nähden riittäviä. Laitteiden saatavuus on hyvä ja niiden sijoittelu on suunniteltu pedagogisesti toimivaksi. Koulullemme jäi viimevuotisen laitepilotin jäljiltä luokkatasollinen Chromebook-laitteita, jotka toimivat nyt 5. -luokkalaisten käytössä. Koulumme tvt-suunnitelma on luettavissa TÄÄLTÄ.