1 Johtaminen

Koulun johtamisen periaatteet

Koulun johdon keskeisenä tehtävänä on edistää opetuksen arvopohjan ja koulun perustehtävän toteutumista. Johtamisessa on tärkeää tunnistaa kouluyhteisön vahvuudet ja kehittämishaasteet, vahvistaa itsearviointia sekä kehittää pedagogista johtamista. Koulun rehtorin velvollisuutena on kehittää myös itseään johtajana.

Johtamisessa tulee noudattaa hyvän hallinnon mukaisia toimintatapoja. Koulun johtaminen on vuorovaikutteista ja osallistavaa. Kouluissa on johto- tai suunnitteluryhmät (-tiimit), joiden tehtävänä on rehtorin tukena suunnitella ja kehittää toimintaa. Tiimien kokoonpanosta ja tehtävistä päättää koulun rehtori. Johtamista arvioidaan säännöllisesti.

Kouluissa käydään vuosittain kehityskeskustelut tai niitä vastaavat prosessit kaupungin linjausten mukaisesti.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan, miten johtaminen on organisoitu (joryt, kehittämistiimit, henkilöstön työnjako, vastuut). Koulutyön suunnittelussa ja toteuttamisessa keskeistä on opettajien, ohjaajien ja muun henkilökunnan yhteistyö.

Ys-ajan käytöstä sovitaan ja sen toteutumista seurataan. Ys-ajan käyttö sekä suunnittelu- ja kokouskäytännöt kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan.

Sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitelma päivitetään.

Lisätietoja:
opetusjohtaja Silja Silvennoinen 044 718 4003
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151

Koulun johtamisen toimenpiteet

1 JOHTAMINEN  

 
Rehtorin ja apulaisjohtajan tehtävät  

Jynkän koulun rehtorina toimii Viivi Kariniemi. Rehtori vastaa koulun toiminnasta sekä osallistuu opetustyöhön oman opetusvelvollisuutensa mukaisesti. Koulun johtamiskulttuuria ja johtajuutta kehitetään kouluttautumalla ja mentoroinnilla. Rehtori toimii myös yhdyshenkilönä vanhempainyhdistyksen ja henkilöstön välillä.  

Apulaisjohtajan tehtävää koulussa hoitaa luokanopettaja Petri Manninen. Apulaisjohtaja vastaa yhteistyössä rehtorin kanssa koulun käytänteisiin liittyvistä asioista sekä toimii rehtorin poissa ollessa rehtorin sijaisena. Apulaisjohtajan keskeinen tehtävä on järjestellä lyhytaikaiset sijaisuudet. Lisäksi apulaisjohtaja kuuluu koulun suunnitteluryhmään.  


Suunnitteluryhmä ja luokkatasotiimit  

Koulun suunnitteluryhmään on valittu lukuvuoden ajaksi rehtorin ja apulaisjohtajan lisäksi kolme opettajajäsentä, jotka ovat Anna-Katri Pesonen, Pasi Seppänen ja Hannele Roivanen. Suunnitteluryhmässä valmistellaan tiimipalavereihin vietävät asiat sekä käsitellään koulun kehittämiseen ja toimintaan liittyviä ajankohtaisia asioita.  

Suunnitteluryhmän opettajajäsenet huolehtivat tiedonkulusta heille nimettyjen luokkatasotiimien, suunnitteluryhmän ja opettajien kokouksien välillä. He vastaavat tiedon välittämisestä omille luokkatasotiimeilleen ja pitävät tarvittaessa omien luokkatasojen suunnittelukokoukset. Suunnitteluryhmän jäsenet perehdyttävät uuden henkilökunnan yhdessä turvallisuusvastaavan, rehtorin, apulaisjohtajan ja koulusihteerin kanssa.   
  
1.–2. luokkatasotiimin edustajana toimii Anna-Katri Pesonen
3.–4. luokkatasotiimin edustajana toimii Pasi Seppänen 
5.–6. luokkatasotiimin edustajana toimii Hannele Roivanen 

Viime lukuvuoden aikana tarkasteltiin rehtorin, apulaisjohtajan sekä suunnitteluryhmän työnkuvia. Tämän seurauksena suunnitteluryhmän keskeisimpiin vastuutehtäviin kuuluu ruokailuvuorojen ja välituntivalvontojen organisointi sekä niistä tiedottaminen henkilöstölle.  


Muut vastuutehtävät lukuvuonna 2023–2024  

Koulun liikuntatoiminnasta vastaavina opettajina toimivat Minna Parviainen ja Pasi Seppänen. He vastaavat liikuntatapahtumien koordinoinnista sekä yhdessä muun opettajakunnan kanssa suunnittelevat ja toteuttavat koulun liikunnanopetuksen painotusta.   
  
Koulun kiusaamisen vastaisen toiminnan koordinoijina toimivat Kaarle Ruokolainen, Hannele Roivanen ja Timo Latsa. He vastaavat kiusaamisen vastaisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhteistyössä koko koulun henkilökunnan kanssa. Hannele Roivanen huolehtii edellä mainitun tehtävän lisäksi oppilaiden välisten ristiriitatilanteiden ratkaisemisen tueksi käytettävästä Verso-toiminnasta eli yhteisöllisestä vertaissovittelutoiminnasta.  

Jynkän koulun tvt-tiimin kuuluvat tänä lukuvuonna Petri Manninen, Juho Paakkari, Anni Vauhkonen, Minna Parviainen, Janne Lappalainen ja Janne Ojala. Koulun digitutortehtävistä huolehtivat tiimeittäin Anni Vauhkonen, Janne Lappalainen ja Minna Parviainen. Koulun digiagenttitoiminnasta huolehtiminen kuuluu Minna Parviaiselle.  

Koulun oppilaskunnan toiminnasta vastaavat opettajat ovat Eliisa Halonen ja Miia Taskinen. Turvallisuusvastaavina toimivat tänäkin lukuvuonna Janne Lappalainen ja Pasi Seppänen. Taina Kurikka puolestaan koordinoi koulun ja kirjaston välistä yhteistyötä sekä toimii koulun kulttuurivastaavana.  


Henkilökunnan kokoukset   

Henkilökunnan kokoukset pidetään ennalta määrättyinä kokouspäivinä keskiviikkoiltapäivisin klo 14. Mikäli yhteistä kokousta ei ole, varataan keskiviikkoiltapäivä tiimien kokoontumisille. Tämän lisäksi perjantaisin klo 9.35–10.00 pidetään viikkopalaveri, jossa käydään läpi seuraavan viikon toimintaan liittyvät asiat sekä muut tiedotusasiat. Jokainen toimii vuorollaan sihteerinä ja kirjaa asiat Teamsiin. Kokousaikataulu on luettavissa Teamsistä sekä henkilökunnan taukotilan valkotaululta. 
 
 

Ys-ajan käyttö ja vesot  

Yhteissuunnitteluaika 120 tuntia on suunniteltu käytettävän seuraavasti:  

  • opetuksen yhteissuunnitteluun 26 tuntia  
  • asia- ja aineryhmittäiseen neuvonpitoon 20 tuntia  
  • kodin ja koulun yhteistyöhön 34 tuntia  
  • muun opetuksen suunnitteluun ja toiminnan kehittämiseen 40 tuntia  

Vesopäivät:  

  • 1 vesopäivä (6h) 8.8.2023, lukuvuoden suunnittelua ja koulutusta 
  • 1 vesopäivä (6h) 9.8.2023, lukuvuoden suunnittelu ja koulutusta  
  • 1/2 vesopäivä (3h) 25.10.2023, tietoturva- ja digikoulutusta 
  • 1/2 vesopäivä (3h)15.5.2023 lukuvuoden arviointia ja uuden suunnittelua  

 

Lukuvuosisuunnitelman laadintaan osallistuu koko henkilökunta.  
 

Viestintä ja tiedottaminen  

Henkilökunnan sisäiseen tiedottamiseen käytetään Wilmaa, sähköpostia sekä Teamsiä. Palaverimuistiot ja kaikki keskeiset toimintaohjeet tallennetaan Teamsiin. Henkilökunnan huoneen sähköinen viikkoinfotaulu pidetään päivittäin ajan tasalla. 

Vanhempien tiedottamisessa käytetään ensisijaisesti Wilmaa. Tiedottamisessa pyritään selkeyteen ja ajankohtaisia keskeisiä asioita välitetään perheille kootusti. Koulun kotisivut pidetään ajan tasalla ja niiden luettavuutta pyritään selkeyttämään lukuvuoden aikana.  

Rehtori vastaa koulun ulkoisesta tiedottamisesta.   
  
  
Jynkän koulun koulusihteeripalvelut  

Jynkän koulussa koulusihteeripalvelut hoidetaan kokopäiväisen koulusihteerin toimesta. Koulusihteerin tehtävien ruuhkautuessa, asiakkaiden palvelu- ja vastaanottoaikoja voidaan säädellä tilanteen mukaan. 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä