Koulun toimenpiteet



Hiltulanlahden koulun lv. 2023-24 päivitetty opiskeluhuoltosuunnitelma liitteineen
löytyy Hiltulanlahden koulun kotisivuilta Oppilashuolto -valikosta. Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä teki 16.5.2023 arviointia toiminnastaan menneenä lukuvuonna, ja asetti kokouksessa 1.9.2023 yhteisöllisen oppilashuollon tavoitteita alkaneelle lukuvuodelle.

Lukuvuoden 2023 - 2024 toiminnan sovitut päälinjat:
Yhteisöllisen opiskeluhuollon hanke käynnistynyt kaupungissa, ja oppimisen tuen kehittäminen tulee olemaan muutenkin kehittämisen kohteena lukuvuonna 2023-24. Hanketyöntekijät osallistuvat syksyn aikana yhteisöllisen oppilashuollon kokoukseen koululla. Hankkeesta löytyy tietoa sen omilta nettisivuilt. Lukuvuoden aikana tullaan miettimään myös luokkakohtaisia oppilashuoltotapaamisia. Pohjana voitaisiin käyttää esim. oppilaille ja heidän huoltajille sekä opettajille tehtäviä kyselyjä. Päätettiin, että aloitetaan tämän suunnittelu syksyllä. Valtakunnallisen kouluterveyskyselyn uudet tulokset ovat tulossa käsittelyyn.

Lisäksi:
1. Hyvinvointia tukevat elintavat
- Koululla on monipuolista kerhotoimintaa sekä koulupäivän sisällä että aamu- ja iltapäivisin. Kerhotoimintaa on kuvattu tarkemmin vuosisuunnitelman kohdassa 5.
- Kouluruokailuun ja terveellisiin välipaloihin kannustetaan. Koulussa kiinnitetään huomiota kiireettömiin ruokailutilanteisiin ja ohjataan yksilöllisesti lasta monipuoliseen ruokailuun. Välipalaa koulussa on mahdollista syödä klo 8.45 ja 13.00 alkavilla välitunneilla. Oppilaat voivat tuoda oman välipalan tai ostaa välipalan klo 13.00-13.15 koulun ruokalasta.

2. Osallisuus ja yhteisöllisyys
- Kodin ja koulun yhteistä päivää vietetään 29.9.2023. Oppilaan huoltajilla tai muilla tärkeillä aikuisilla on tällöin mahdollisuus tulla mukaan koululle yhteiseen päivään. 
- Koululla toimii oppilaskunnan hallitus 
- Ystävä- ja kaveriluokkatoiminta yhdessä alkuopetuksen ja esikoulun kesken jatkuu
- Koulun monipuolinen kerhotoiminta luo yhteisöllisyyden ja osallisuuden mahdollisuuksia kaikille oppilaille. Kerhotoimintaa on kuvattu tarkemmin vuosisuunnitelman kohdassa 5.

3. Mielen hyvinvointi/ahdistuneisuus
- Koululla toteutetaan tunne- ja vuorovaikutustunteja painotetusti alkuopetuksessa sekä 5. ja 6.luokilla. 
Koululla järjestetään tunne-javuorovaikutustaitoihin painottuvaa kaverikerhoa 1-4. luokkalaisille.
- Koulupoissaolojen seuranta ja niihin puuttumista kehitetään kaupungin ohjeituksen mukaan.
- Suunnitellaan toimenpiteitä Kouluterveyskyselyn tulosten pohjalta.


Koulupsykologi- ja kuraattoripalvelut:
Koulukuraattori työskentelee koululla pääsääntöisesti tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Koulupsykologi työskentelee koululla pääsääntöisesti torstaisin ja perjantaisin. Heihin saa myös muina virka-aikoina yhteyden puhelimitse ja sähköpostitse. Koulukuraattori ja -psykologi osallistuvat yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän toimintaan ja tarpeen mukaan pyydettäessä yksilökohtaisiin ja moniammatillisiin oppilashuoltopalavereihin.

Kouluterveydenhoitopalvelut:
Terveydenhoitaja on tavattavissa pääsääntöisesti koululla maanantaisin ja keskiviikkoisin. Koululääkäri käy erikseen ilmoitettuina päivinä koululla noin kerran kuukaudessa. Terveydenhoitaja osallistuu yhteisöllisen oppilashuoltoryhmän toimintaan ja tarpeen mukaan pyydettäessä yksilökohtaisiin ja moniammatillisiin oppilashuoltopalavereihin. Terveydenhoitaja huolehtii ensiapukaappien silmähuuhteiden, desifiointiaineiden ja kyypakkausten tilauksista. Oppimisympäristöissä ja henkilökunnan tiloissa olevista ensiapukaapeista huolehtii turvallisuusvastaava yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa. Tilaukset tekee turvallisuusvastaava ja koulusihteeri.

Kouluruokailu:
Kouluruokailu tapahtuu porrastetusti klo 10.25-11.30 välisenä aikana ruokalassa. Opettajat ohjaavat oppilaita hyviin ruokailutapoihin. Tapa- ja ravitsemuskasvatus on esillä oppitunneilla mm. ympäristöopissa. Opettajat valvovat oppilaiden ruokailua ruokaillen heidän kanssaan yhdessä. Ruokailuvalvontaan osallistuu myös koulunkäynninohjaajia. Seuraavasta linkistä löytyy Hiltulanlahden koulun kouluruokailuohjeistus

Koulukuljetukset:
Koulukuljetuksista huolehtii Savonlinja Oy kahdella koulubussilla.

Lukuvuoden alussa kuljetusoppilaiden koteihin jaetaan koulukuljetusohjeet ja tiedotetaan, että koulukuljetusaikataulut löytyvät koulun nettisivuilta.

Koulunkäynnin ohjaaja valvoo koulukuljetusoppilaita koulun pihalla, kun he saapuvat ma, ke, to ja pe 7.45-8.00 sekä ti klo 8.45-9.00 välillä kouluun. Iltapäivisin oppilaiden pääsyn koulukuljetukseen valvovat klo 13 välituntivalvojat, klo 14 ohjaajat ja viimeisen tunnin jälkeen yksi luokanopettaja iltapäivävalvontavuorolistan mukaan.

Koulun kuljetuskäytänteet on kuvattu tarkemmin Oppilashuollon suunnitelman Kuljetuskäytänteet-liitteessä, joka on nähtävillä Oppilashuolto -valikossa.

Opettajat ja koulukuljettaja muistuttavat oppilaita liikenneturvallisuudesta. Koulussa vietetään liikenneturvallisuusviikkoa 11.-15.9.2023.

Iltapäivätoiminta:
Koululla on kaksi iltapäivätoiminnan ryhmää. Ryhmä 1 on palveluntuottajan, Setlementti Puijola, jossa 1lk-ABC ympäristön oppilaita ja ryhmä 2 koulun järjestämä, jossa 1lk-DEF ympäristön oppilaita.
Iltapäiväkerho toimii koulun tiloissa ma-pe klo 13.00-16.00. Rehtori pitää aktiivista yhteyttä IP-kerhon työntekijöihin. Iltapäiväkerhon ohjaajat pitävät myös yhteyttä 1. luokkien opettajiin. Toimitaan kaupungin suunnitelman mukaisesti. Vastuuohjaajana koulun ryhmässä (ryhmä 2) toimii Sari Klinga. Ryhmässä työskentelee myös muita ohjaajia. Iltapäivätoimintaan osallistuu yli 20 oppilasta per ryhmä. 

Kerhotoiminta:
Koulun kerhotoiminta on kuvattu tarkemmin vuosisuunnitelman kohdassa 5.

Koululiikunta- ja kulttuuritoiminta:
Uimaopetus tapahtuu seuraavasti:
2ABCDEF, 3ABC. ja 4ABC. luokat käyvät uimaopetuksessa Kuntolaakson uimahallissa kaupungin laatiman ohjelman ja ohjeistuksen mukaisesti.

Koulu osallistuu mahdollisuuksien mukaan koululiikunnan järjestämiin kaupunkitasoisiin liikuntatapahtumiin, kuten koululaisluisteluun, koulufutikseen, koulusählyyn sekä viestikarnevaaleihin. Koulu tekee yhteistyötä eri urheiluseurojen kanssa lajiesittelyjen muodossa.
 
Koulun tapahtumatiimi järjestää yhdessä Liikkuvan koulun ja oppilaskunnan kanssa koululla liikunnallisia tapahtumia sekä viikkokisoja. 

Koulu toimii mahdollisuuksien mukaan kulttuuripolun suunnitelman mukaisesti:
1. luokka: Kirjastopolku, Kuopion kaupunginkirjasto ja lähikirjastot
2. luokka: Taidepolku, Kuopion taidemuseo
3. luokka: Museopolku, Kuopion museo ja Kuopion korttelimuseo, paikallismuseot
4. luokka: Mediapolku, Kino Kuvakukko ja VB-valokuvakeskus
5. luokka: Ympäristöpolku, oman alueen kulttuuri- ja luonnonympäristö ja Lastun työpajat
6. luokka: Tanssipolku, Liikepeli ja tanssipajat

Koulu huomioi kalenteri- ja kirkkovuoden juhlapäivät mm. liputuspäivät päivänavauksissa ja mahdollisuuksien mukaan teemapäivissä.

Kansainväliseen liikkuvuushankkeeseen osallistumista valmistellaan vuoden aikana pyrkimällä akkreditoimaan koulu. Akkreditointia varten pohditaan työyhteisönä, miten oppilas- ja/tai henkilöstöliikkuvuus nivotaan organisaation kehittämistyöhön sekä opetussuunnitelmaan pitkäjänteisesti. Akkreditoinnin jälkeen koulu pystyy hakemaan rahoitusta liikkuvuushanketta varten vuosittain vuoteen 2027 asti.


Kirjastopalvelut:
Oppilaiden lukutaidon kehittymistä pidetään tärkeänä ja sitä tuetaan monella tavalla:
- Koululla toimii Lukutaitotyöpari, johon kuuluvat koulun koulukirjastovastaavat (1-2E:n ja 6B:n opettajat).
- Koulussa järjestetään erilaisia lukemiseen liittyviä yhteisiä teematunteja ja tempauksia.
- Aloitellaan koulun lukukoiratoimintaa.
- Koulun pihassa käy kirjastoauto maanantaisin klo 10.25-11.30. Jokaisella luokalla on sinne oma vuoronsa. Oppilaita kannustetaan käyttämään kirjastopalveluita.
- Kirjaston työntekijä jalkautuu koululle yhteisesti sovitun aikataulun ja ohjelman mukaan, teemoina kirjavinkkaukset 1.-6.-luokille, tiedonetsintä ja mediakasvatus 3.-4.-luokille.
- Koulun käytävillä on kirjahyllyt, joista voi lainata monenlaista, ikätasoista luettavaa. Vuosiluokille soveltuvat kirjat ovat sijoitettuina oman oppimisympäristön lähelle. Kirjahyllyjä päivitetään vuosittain mahdollisuuksien mukaan.
- Koululla on lukupiiritoimintaa. Siihen varattuja kirjoja säilytetään erikseen merkityillä hyllyillä.
- Koulun oppilaita kannustetaan kirjallisuusdiplomin suorittamiseen: kuusi kirjaa kouluvuoden aikana lukenut saa keväällä todistuksen mukana kirjallisuusdiplomin. Kaksitoista kirjaa lukenut on Mestarilukija, joka palkitaan. Joka lukuvuosi kirjallisuusdiplomin suorittanut Superlukija palkitaan 6.:nnen luokan keväällä. Palkinnot rahoittaa Vanhempainyhdistys. Tarkemmat tiedot suorittamisesta: Hiltulanlahden koulun kirjallisuusdiplomi. Koululla on käytössä Kuopion kirjaston uusi Lentoon! -lukudiplomi.
- 1. luokkalaiset käyvät pääkirjastossa syyslukukauden aikana. Kustannukset hoidetaan Kulttuuripolkurahoista.
- 3.-6. -luokkalaiset käyvät mahdollisuuksien mukaan vierailulla pääkirjastossa. Kyydit järjestetään jo olemassa olevista kyydeistä esim. uimahallikyydit.
- Koululla osallistutaan sanomalehti- ja mediataitoviikkoon.