Koulun toimenpiteet

Fyysinen oppimisympäristö 

Fyysistä oppimis- ja toimintaympäristöä kehitetään mahdollisuuksien mukaan toiminnalliseen ja oppimista tukevaan suuntaan. Koulun visuaalista ilmettä muokataan yhdessä oppilaiden kanssa. Koulun piha-alueelle on maalattu pelikenttiä ja tänä lukuvuonna on tarkoitus rajata alue skeittaamista ja scoottausta varten. 

Uuden koulun oppimis- ja toimintaympäristön suunnittelun viivästymisen vuoksi on tärkeää, että pidetään huolta siitä, että nykyinen koulurakennus ja sen ympäristö säilyvät viihtyisinä, tarkoituksenmukaisina ja turvallisina. Koululla on tehty korjaustöitä kesäloman aikana. Lukuvuoden aikana ilkivaltatiimi työskentelee ilkivallan ennaltaehkäisemiseksi, selvittämiseksi ja vähentämiseksi.   
 
Uuden kouluravintolan aktiivisen opetuskäytön haasteena on verkkoyhteyksien puuttuminen rakennuksesta. Tähän ongelmaan pyritään löytämään ratkaisu mahdollisimman pian. Uuden ruokalan tiloja olisi tämän jälkeen mahdollista käyttää yhteisopettajuuden harjoittelemiseen.  

 
Mahdollisiin sisäilmaongelmiin reagoidaan edelleen aktiivisesti. Hatsalan koululle perustettu sisäilmatyöryhmä jatkaa toimintaansa. Se kokoontuu säännöllisesti ja tarpeen mukaan. Sisäilmatyöryhmään kuuluvat koululta rehtori, apulaisjohtaja, terveydenhoitaja ja koululääkäri. Ulkopuolisia tahoja ovat työsuojeluvaltuutettu Tuomas Oinonen sekä tilakeskuksen asiantuntijoita. Apuna käytetään konsultteja. E-rakennuksen osalta väistötilan mahdollisuutta täytyy ryhtyä tutkimaan välittömästi, koska uuden koulurakennuksen valmistuminen siirtyy eteenpäin alkuperäisestä aikataulusta.  
 
Siivouksen tasoa on parannettava koronapandemian, tehtyjen korjaustöiden ja sisäilmaongelmien vuoksi. Ovenkahvojen pyyhkimiseen täytyisi myös kiinnittää huomiota pandemia-aikana. Ongelmista ilmoitetaan suoraan ISS:lle ja Servicalle ja keskustellaan yhdessä tilanteen korjaamisesta 

 

Tieto- ja viestintätekniikka 

Tilat ja laitteet 
Koulussa on kaksi ATK-luokkaa, joiden käyttöaste on erittäin korkea. Oppilaskäyttöön on lisäksi tarjolla Ipad-tabletteja yhteensä 56 kappaletta ja kannettavia tietokoneita 88 kappaletta. Pidetään mielessä kaupungin tavoite: “oppilaille kannettavia tietokoneita tai vastaavia laitteita vuoden 2020 loppuun mennessä siten, että kahta oppilasta kohden on yksi kone.”  
 
Laitteiden ja ohjelmistojen käytössä tukihenkilöinä lukuvuonna 2020-2021 toimivat: 

Esa Korhonen: Wilma-tunnukset 9. lk., av-laitteet, pedagoginen tuki, laitteisto C-rakennus ja käsityötilat  

Jarmo Tolvanen: Wilma-tunnukset 7.luokat, laitteisto B- ja E-rakennus 

Jarkko Virtanen: Wilma-tunnukset 8.lk., av-laitteet, pedagoginen tuki, laitteisto D-rakennus 

Sanni Kettunen: tutor-opettaja (resurssi 1h / vko)  

Aino Haikola-Pekkarinen: tutor-opettaja (resurssi 1h/vko) 

Jaana Koskelin: tutor-opettaja (resurssi 1h / vko)