Koulun toimenpiteet

Koulun opettajien keskuudesta on valittu eri aineryhmistä (matemaattiset aineet, kielet, taito- ja taideaineet, oppilaanohjaus ja erityisopettajat, reaaliaineet) opetussuunnitelmayhdyshenkilöt (OPS-agentit). Yhdyshenkilöt osallistuvat kaupungin järjestämiin opetussuunnitelmakoulutuspäiviin ja pyrkivät aktiivisesti kehittämään oman koulun opetussuunnitelmatyötä yhdessä koulun muun henkilökunnan kanssa.

Henkilökunta on laatinut ICT-suunnitelman, jonka tarkoituksena on saada opettajille henkilökohtaiset laitteet sekä myöhemmin laitteita oppilaille. Koulussa toimii Peda.net -tukihenkilö, joka auttaa ja ohjaa henkilökuntaa sähköisten oppimisympäristöjen käytössä. Lisäksi koulu saa ulkopuolista ICT-tukea alueelliselta ict-kouluttajalta sekä 45 kertatuntia.

Koulu on aloittanut Liikkuva koulu -toiminnan syyslukukaudella 2015. Toimintaa ohjaa kaksi vastuuopettajaa ja Liikkuva koulu -työryhmä. Oppilaita koulutetaan välkkäriohjaajiksi ja hankerahoituksella saadaan oppilaille välituntikäyttöön liikuntavälineitä. Piharemontin suunnittelussa otetaan huomioon Liikkuva koulu -teema.

Koulun CAF-arviointikohde on luku 4 Opetuksen järjestäminen ja toteuttaminen.