Kotikansainvälisyys

Kotikansainvälisyydellä tarkoitetaan omassa koulussa ja kotimaassa tapahtuvaa kansainvälistymistä monissa eri muodoissaan. Se voi tarkoittaa oman koulun ja kaupungin kielelliseen ja kulttuurilliseen monimuotoisuuteen ja lähialueen yritysten kansainvälisyyteen tutustumista. Kotikansainvälisyys yhdistyy sujuvasti eri oppiaineisiin. Kansainvälisyydestä tulee arkipäiväisempää ja samalla kulttuurien välinen ymmärrys ja globaalitietoisuus lisääntyvät.

Kotikansainvälisyys antaa kaikille oppilaille mahdollisuuden nauttia kansainvälisyydestä. Samoin koulun kaikki opettajat voivat omassa opetustyössään tuoda esiin kansainvälisyyden näkökulmia. Kotikansainvälisyyden kautta on myös mahdollista vahvistaa koulun yhteisöllistä toimintakulttuuria sekä avointa ja kunnioittavaa suhtautumista toisia ihmisiä, kieliä ja kulttuureita kohtaan. Tieto- ja viestintäteknologian keinoin pystytään toteuttamaan virtuaalisesti yhteistyötä muilla alueilla sijaitsevien oppilaitosten kanssa.