Kansainvälisyys asenteina, uskalluksena, ymmärryksenä

Arvostetaan jokaisen oppilaan ja perheen kielellistä, kulttuurista ja katsomuksellista taustaa. Tarvittaessa mukautetaan koulun toimintaa siten, että jokaisella on mahdollisuus rakentaa kielellistä ja kulttuurista identiteettiään omista lähtökohdistaan. Rohkaistaan ja kannustetaan olemaan ylpeitä omasta kielellisestä, kulttuurisesta ja katsomuksellisesta taustasta. Vahvistetaan samalla tapakasvatusta.

Pyritään luomaan kouluun turvallinen ilmapiiri, jossa omaa identiteettiänsä saa toteuttaa. Rakennetaan luottamuksen ilmapiiriä aina heti lukuvuoden alusta alkaen ja jatkumona. Tavoitellaan ilmapiiriä, jossa kuunnellaan ja arvostetaan yksilöitä yksin ja yhdessä sekä luotetaan toisiin. Mietitään jo etukäteen toimintamalleja mahdollisten konfliktien tai ristiriitojen varalle. Hiltulanlahden koulussa tällaisia on mm. kiusaamisen vastainen tiimi ja verso.

Koulun yhteiset arvot tukevat edellä mainittuja asioita. Vahvistetaan koulun yhteisöllistä toimintakulttuuria tekemällä yhdessä (esim. erilaiset tempaukset).  Oppilailla osallisuuden kokemukset edesauttavat yhteisen toimintakulttuurin muodostumista. Koulun kansainvälisyys merkitsee aitoa ja aktiivista vuorovaikutusta. Tätä pyritään rakentamaan ja kehittämään jo olemassa olevien yhteistyötahojen ja verkostojen kautta, kuten esim. henkilökunnan tai oppilaiden lähipiirin vaihto-oppilaiden vierailuilla koululla painottaen monipuolisia ja toiminnallisia aiheita.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä