Toteutus

- Oppilaat piirtävät valitsemansa mallin vanerille. HUOM! Puun syysuunta pystyyn jotta kestää. Tässä vaiheessa kannattaa opettajan vielä katsoa että hahmoissa ei ole liian ohuita kohtia.
- Sahaaminen onnistuu paremmin kuviosahalla kuin pitkäkaarisella lehtisahalla, koska se on helpompi hallita ja siinä on vahvempi terä.
- Sahaaminen kannattaa suunnitella etukäteen. Vaneri kiinnitetään höyläpenkin leukojen väliin mahdollisimman lähelle että vaneri ei pääsen heilumaan, tarvittaessa vaneria tuetaan toisella kädellä.
- Kun hahmot on sahattu irti ne siistitään viilaa ja hiomapaperia apuna käyttäen. Viila > 80 hiomapaperi > 120 hiomapaperi. Viila ei ole pakollinen, mutta se on hyvä esim. pienissä sisäkulmissa. Hiomapaperi kannattaa kiinnittää palikkaan kiinni.
- Hahmot asetellaan riman päälle ja niiden paikat merkitään. Välit suojataan maalarinteipillä.
- Laitetaan vähän liimaa alle ja naulataan hahmot kiinni rimaan.

- Maalaaminen kannataa suunnitella etukäteen. Ensin pohjaväri jonka annetaan kuivua hyvin ja sitten vasta maalaataan yksityiskohdat. Pienimpiin detaljeihin kannattaa käyttää tussia tai maalitussia.
- Kun maali on kuivunut poistetaan teipit.
- Riman päihin 30 mm:n päähän päästä porataan 5 mm:n reikä. Tämän merkkaamisessa on hyvä opetella oikeaa merkitsemistapaa ja poraamisessa on penkkiporakone paras työlaite.
