Teemalliset oppimistehtävät

Käsityökoulun opetus suunnitellaan vuosittain vaihtuvan teeman mukaan aihekokonaisuuksiksi. Tunne tulevaisuus -teeman aiheita.



Teemana on TUNNE TULEVAISUUS - kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin edistäminen.

Maailman luonnonvarat hupenevat uhkaavasti, koska me kulutamme niitä enemmän kuin olisi varaa. Talous tuntuu vaativan pyöriäkseen koko ajan uusia tuotteita vaikka vanhatkin olisivat vielä ihan toimivia. Varsinkin elektroniikkatuotteet kuten puhelimet vanhenevat nopeasti teknisen kehityksen myötä.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa meidän kaikkien elämään tavalla tai toisella, myrskyt, tulvat, kuivuus. Sekin on seurausta ihmisen toimista.

Tutkimme ja mietimme miten voisimme omalta osaltamme edistää kestävää kehitystä ja taata hyvät elämisen mahdollisuudet myös tuleville sukupolville. Tehtävissä töissä pitää miettiä ekologiaa ja ottaa se huomioon tavalla tai toisella:

- materiaalien ekologisuus ja taloudellinen käyttö,

- kierrätetyn materiaalin käyttö,

- kierrätyksen helpottaminen esimerkiksi kotona,

- mieti tuotteen elinkaarta, mistä materiaali tulee, miten paljon sitä kuluu, mitä tapahtuu yli jäänelle materiaalille, miten paljon energiaa kuluu tuotteen valmistamiseen, miten tuote kierrätetään tai hävitetään?

- myös omia valintoja kannattaa miettiä, onko pakko saada koko ajan jotain uutta?

- mitä teen tarpeettomille käyttökelpoisille tavaroilleni?

Työideoita:

1. Mieti omia tavaroitasi, mistä voisit luopua, mitä et enää tarvitse? Voisiko sitä hyödyntää jossakin uudessa jutussa? Voisitko antaa esimerkiksi jollekin vanhalle lelulle uuden elämän jossain uudessa tuotteessa?

2. Miten teillä kotona on kierrätys hoidettu? Onko kaikille erilaisille jätteille omat paikkansa? Voisit suunnitella ja toteuttaa vaikka laatikon käytetyille paristoille.

3. Romulle uusi elämä. Etsi jotain romua, vaikka vanhaa elektroniikkaa ja tee siitä jotain muuta. Pura joku laite osiksi ja katso miten voisit osia hyödyntää. Tee vaikka robotti tai koru elektroniikkakomponenteista.

4. Ideoidaan yhdessä lisää. Tulen pitämään erilaisia kestävään kehitykseen ja kierrätykseen liittyviä tietoiskuja pitkin talvea, koitetaan miettiä asiaa mahdollisimman monelta kantilta. Opetellaan myös yhdessä ideointia (brainstorming) ja tehdään muutenkin yhdessä asioita.

Antoisaa opiskelua! :)