Ennakkoluulot vaikuttavat meihin kaikkiin, huomasimme sitä tai emme. Niiden haastaminen ja lopulta murtaminen vaatii aktiivista työtä. Ennakkoluuloja voidaan kokea niin instituutioita, yhteisöjä kuin yksilöitäkin kohtaan. Pohdimme näitä teemoja yhdessä hanketyöntekijän kokemusasiantuntijan parivaljakkona ja koitamme löytää ratkaisuja sellaisiin kysymyksiin, joihin ei ehkä edes ole ratkaisuja.

Keskustelumme lähtee liikkeelle kuulumisten vaihdon jälkeen siitä, miten toiset meistä joutuvat erilaisten ennakkoluulojen kohteeksi jo kasvaessaan. Varhain asetettujen ennakkoluulojen leimat voivat jättää pysyviä jälkiä. Vai miten luulet, että sinuun vaikuttaisi istutettu ajatus siitä, että olet rikollinen ihan vaan ihonvärisi, tatuointiesi, asuinpaikkasi tai perhetaustasi takia? Voi olla, että nämä ajatukset osaltaan veisivät sinua kohti rikollista polkua.

Sillä miksi ei, jos kaikki olettavat niin jo valmiiksi.

Rikostaustaiselle työnhaku on myös identiteettityötä

Erilaiset desistanssiteoriat ovat luoneet raameja sille, millaiset asiat voivat auttaa henkilön irrottautumisessa rikollisesta elämäntavasta. Työ tai sosiaaliset suhteet voivat toimia muutosta tukevina koukkuina, mutta muutostyö lähtee aina itsestä. Työtä on haluttava jo ennen sen saamista, ennen työnhakupapereiden lähettämistä, ennen niiden laatimista. Muutos alkaa valinnasta, joka tapahtuu mielen sisällä ennen muita toimia. Tämä on tiivistetysti hankkeen taustalla vaikuttavan hooks for change -teorian ydin.

Pelkkä valinta tai oma tahto ei kuitenkaan riitä. Se, miten työnhakija otetaan vastaan työnhakutilanteessa tai uusi työntekijä toivotetaan tervetulleeksi työyhteisöön vaikuttavat monet tekijät, jotka eivät ole työnhakijan itsensä käsissä. Toisten ihmisten ajatukset ja ennakkoasenteet ovat sellaisia tekijöitä.

Ennakkoluulot toimivat kuin oikopolkuina täyttämään puutteellisia tietojamme toisista ryhmistä tai henkilöistä. Ongelma tässä on, että ennakkoluulot tuntuvat meille tosilta, vaikka ne eivät ole faktoja. Siksi niiden tunnistaminen ei ole vaivatonta.

Koska ennakkoluulot ovat väistämättä osa meistä jokaista, ne ovat myös osa työelämää. Keskustelemme asiasta tätä tekstiä suunnitellessamme ja kokemusasiantuntija toteaa naurahtaen ajattelevansa itsekin rikostaustaisena henkilönä, että kyllä hän uskoo timmissä kunnossa olevan kasvoihin asti tatuoidun miehen nähdessään tuon olevan rikollinen. Ajatukselle ei voi mitään. Sille voi, miten sen antaa vaikuttaa omaan toimintaan.

Keinoja, joilla ennakkoluulojen vaikutusta rekrytointiprosessiin voidaan välttää, käytetään jo paikoin. Esimerkki tällaisista keinoista on anonyymi rekrytointi. Nimettömässä tai anonyymissa rekrytoinnissa työhakemuksista poistetaan tyypillisesti nimi, ikä ja sukupuoli. Niiden sijaan hakemuksessa kysytään enemmän tehtävään ja siihen tarvittavaan osaamiseen liittyviä kysymyksiä.

Rikoksen tehneenä työnhakijana on huomioitava, että toiset tietyt tuomiot vaikuttavat työllistymismahdollisuuksiin joillain aloilla. Näistä kenties eniten julkista keskustelua on käyty SORA-lainsäädännöstä lähihoitajan tutkinnon ympärillä. SORA-säädöksillä tarkoitetaan niitä säädöksiä, joiden tavoitteena on parantaa koulutuksen ja sen jälkeisen työelämän turvallisuutta.

Mutta onko omalla taustalla muutoin varsinaisesti väliä? Jos rikostuomio ei vaikuta siihen työhön, jota teet, miksi asia tulisi jakaa työyhteisössä?

Osa tietenkin haluaa olla avoimia ja jakaa myös työn ulkopuolisia asioita kollegoidensa kanssa. Joku puhuu mielellään itsestään ja taustoistaan töissäkin avoimesti, toinen ei taas koe tarvetta avata henkilökohtaisia asioitaan sellaisessa ympäristössä. Molempien tulisi olla sopivia tapoja toimia, kun puhuminen tai puhumatta jättäminen ei vaikuta työn lopputulokseen.  

Omasta historiasta puhuminen saattaa tuntua pelottavalta. Ennakkoluulot toimivat kumpaankin suuntaan ja rikostaustainen työntekijä voi pohtia, miten hänet nähdään työyhteisössä, jos tai kun tausta paljastuu. Tässä tietämättömyys voi vahvistaa ennakkoluuloja, sillä kuten kokemusasiantuntija toteaa: ”Aika vähän Suomessa tiedetään vankiloista tai vangeista.”

Läheiset ovat rikoksen tehneen linkki yhteiskuntaan - heitä tulisi tukea

Kotijoukoissa vankilat ja vangin vointi tulee puolestaan tutummaksi kuin olisi osannut odottaakaan. Kun läheinen joutuu vankilaan, hän ei ole ainoa, joka suorittaa tuomiota. Se vaikuttaa väistämättä lähipiiriin: omiin vanhempiin, lapsiin, kumppaniin, sisaruksiin.

Puhumme aiheesta pitkään ja hanketyöntekijä saa ottaa kisällin roolin ja kuunnella mestaria.

Jotta tuomion suorittanut voi olla arjessaan ja myös työelämässä vankeusaikansa ja -historiansa kanssa sujut, on tärkeää, että hänen läheissuhteitaan tuetaan vankeusaikana. Vankiloilla ja vankilahenkilökunnalla olisi mahdollisuus ottaa tässä vahvempaa roolia palveluohjauksen näkökulmasta. Vaikka he eivät voisi suoraan tukea vangin lähipiiriä, heillä on enemmän tietoa ja sitä kautta mahdollisuus ohjata läheiset sellaisten palveluiden ja vertaistuen piiriin, joita alueelta löytyy. Läheisten palveluohjaus voisi osaltaan tukea myös nykyistä tehokkaammin vangin integroitumista takaisin yhteiskuntaa vankeusajan jälkeen, kun myös läheisillä olisi enemmän työkaluja käytössään.

Vankeusaika ja vapautumisen nivelvaihe olisi mahdollista luoda sellaiseen muotoon, joka tukisi nykyistä tehokkaammin jokaista vangista tämän läheisiin ja yhteiskuntaan asti.

Mustavalkoinen ajattelu toimii muutoksen esteenä

Haaveilu on helppoa. Äänensä voi huutaa käheäksi asioista, joiden tulisi muuttua tai jotka voisi tehdä toisin ilman, että muutosta tapahtuu. Sitä on joskus vaikea sietää, mutta niin se vaan on.

Voimme kuitenkin vaikuttaa moneen asiaan. Silloinkin, kun mielipiteemme, mahdollinen ennakkoluulomme, pysyy järkkymättömänä, voimme päättää toimia inhimillisesti, empaattisesti ja tasavertaisesti. Se, että emme pidä toisesta ihmisestä ei tarkoita sitä, että meidän tulisi kohdella tätä huonommin kuin ystäväämme. Se, että emme ymmärrä toisen ajatusmaailmaa ei tarkoita sitä, että hän olisi automaattisesti väärässä. Maailma ei ole mustavalkoinen paikka ja siksi meidän on hyvä opetella pois ajattelusta, joka on.

Omien ennakkoluulojen tunnistamisen ja haastamisen opetteleminen on ehkä työlästä, mutta se palkitsee. Näin laajennamme myös niitä näkökulmia, joista tarkastelemme maailmaa. Ehkä se naamaan asti tatuoitu kaveri onkin bussikuski, eikä mikään rötöstelijä.

Tärkeää on haastaa myös ennakkoluuloja omaa itseään kohtaan. Me voimme oppia uskomaan itsestämme hyvää ja se huokuu myös ulospäin. Oman taustan voi kantaa selkä suorana, ei ehkä aina ylpeydellä, mutta sellaisena totuutena, joka on muovannut tämän hetken sellaiseksi kuin se on. Työkykyiseksi, motivoituneeksi, osaavaksi.

Menneisyytemme muovaa meitä, mutta ei määritä tai arvota sitä, keitä olemme.

Ehkä se peilistä takaisin katsova tyyppi onkin kaiken hyvän arvoinen.