Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö HOOK-hankkeen neljäs kehittämistyöpaja järjestettiin Sörnäisissä 15.5.2025. Neljä tuntia kestäneen työpajan aikana monenkirjava ryhmä kokemusasiantuntijoita ja rikostaustaisten parissa työskenteleviä ammattilaisia pääsi pohtimaan palvelujärjestelmän kehittämiskohteita rikostaustaisten henkilöiden työelämäosallisuuden vahvistamiseksi. Millaista tukea tarvitaan, miten palvelut voisivat vastata haasteisiin? Pääsin tarkkailemaan asiantuntijoiden ajatuksenvaihtoa opiskelijana.

Kaikki alkaa luottamuksesta 

Yksilön muita ihmisiä kohtaan kokemaa luottamusta on krimonologiassa jo pitkään pidetty eräänä merkittävimmistä rikollisuutta ehkäisevistä tekijöistä. Sama toimii luonnollisesti myös päinvastoin: mitä heikommat siteet ihmisellä on ympäröivään yhteiskuntaan, sitä alttiimpi ja haavoittuvaisempi hän on rikollisuudelle. Ehkäpä tästä syystä kehittämistyöpajan keskusteluissa luottamuksen rakentaminen rikostaustaisen henkilön kanssa nousi merkittäväksi keskustelua herättäväksi puheenaiheeksi. Miten kohdata ihminen, joka on tippunut tavanomaisten yhteiskunnallisten prosessien ulkopuolelle? Miten saada yhteys ihmiseen, joka ei luota?  

Osallistujilla oli paljon mielenkiintoista sanottavaa aiheesta. Monella rikostaustaisella henkilöllä saattaa olla virkailijoista vahvoja ennakkoluuloja, joiden purkaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, empaattisuutta ja kykyä vaikeuksissa olevan ihmisen arvokkaaseen kohtaamiseen. Työllisyyspalveluissa työskentelevä ammattilainen kertoi omakohtaisia kokemuksiaan rikostaustaisten asiakkaiden tunteenpurkauksista ja kärsivällisyyttä vaativista ”pään aukomisista.” Silloin on parasta antaa asiakkaan tuoda rönsyilevät tuntemuksensa avoimesti esille. Se voi olla yksi ensimmäisiä kertoja, kun asiakas saa äänensä kuuluviin ilman sosiaalisen stigman tuomaa painolastia.  

Alan ammattilaisilta vaaditaan kuitenkin ymmärrystä tunteenpurkauksien ja provosoituneen käytöksen taustalla olevista syistä. Hankkeen projektipäällikkö Annika Hokkanen avasikin kokoontumisen lyhyellä tietopaketilla rikostaustaisten henkilöiden kokemista (mielen)terveydellisistä ja sosiaalisista haasteista. Lista oli pitkä. Rikostaustaiset henkilöt kärsivät yleisväestöön verrattuna yleisemmin pitkäaikaissairauksista, päihdeongelmista, traumaoireista, masennuksesta, väkivallasta, yksinäisyydestä, osattomuudesta, ahdistuksesta, tunteiden säätelyn ongelmista, oppimisen vaikeuksista ja tyytymättömyydestä elämää kohtaan. Kuunnellessani Hokkasen alustusta mietin, miten raskasta olisi elää näin monen haasteen kanssa ja miten herkästi uudet ongelmat kasautuvat vanhojen päälle. Kun on joutunut elämänvaiheesta toiseen kohtaamaan pettymyksiä, asiakkaan voi olla vaikeaa luottaa siihen, että se pöydän toisessa päässä oleva virkailija haluaa hänen parastaan. 

Ohjausta, tukea, neuvontaa 

Millä tavalla palvelut voisivat tukea rikostaustaisten henkilöiden työelämäosallisuutta? Tämä oli se kysymys, johon paneuduimme seuraavaksi. Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joissa käytävien keskustelujen pohjalta kirjattiin ylös ideoita palveluiden kehittämiskohteista. Olin itse ensisijaisesti oppijan ja tarkkailijan roolissa ja keskityin keskustelun seuraamiseen, jotta saisin mahdollisimman monipuolisen käsityksen työpajan teemasta. Keskustelun seuraaminen tarjosikin tärkeitä oppimiskokemuksia ja alustavan käsityksen siitä, miten rikostaustaisten henkilöiden työelämäosallisuutta voidaan vahvistaa. Idearikas puheensorina täytti nopeasti Kinaporinkatu 2 E:n.  

Monissa ryhmäläisteni kommenteissa toistui se, miten vähän olettamuksia osattomuudesta kärsivien ihmisten voimavaroista voi palveluita suunnitellessa tehdä. Eräänä keskeisenä haasteena on jo oikeastaan se, että rikostaustaiset henkilöt eivät välttämättä ymmärrä täysin omia oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan. Ryhmässämme ehdotettiin, että rikostaustaisille henkilöille tarjottaisiin selkeämpää ja helpommin saavutettavaa tietoa heidän mahdollisuuksistaan sekä tukea paikoitellen koukeroisen byrokraattisen kielen ymmärtämiseen. Erityisesti siirtymävaiheet – kuten esimerkiksi vapautuminen vankilasta – nähtiin kriittisinä kohtina, joissa tuki ja ymmärrettävä tieto voivat vaikuttaa ratkaisevasti siihen, pääseekö ihminen takaisin kiinni yhteiskuntaan vai ajautuuko takaisin marginaaliin. Hokkanen toi alustuksessaan esille, että harmittavan monella ei ole selkeää suunnitelmaa vankeustuomion jälkeiselle ajalle.  

Myös moniammatillisen yhteistyön merkitystä painotettiin. Rikostaustaiset ihmiset kärsivät usein monista eri ongelmista, jotka eivät ole ratkaistavissa vain yhden palvelun voimin. Työllistymisen esteet voivat liittyä yhtä lailla mielenterveyteen, päihteisiin, asumistilanteeseen kuin sosiaalisiin verkostoihin. Siksi palveluiden tulisi toimia mahdollisimman saumattomasti, jotta apua voidaan kohdistaa oikea-aikaisesti asiakkaan palvelupolun nivelkohdissa. Puutteellinen moniammatillinen yhteistyö ei ainoastaan kuormita asiakasta, vaan voi johtaa siihen, että oleellinen tieto ei kulje ja tarpeellinen tuki viivästyy tai jää kokonaan saamatta. Palvelujen välinen viestintä ei saisi jäädä asiakkaan harteille.  

Yhteistyö yksityisen sektorin ja järjestöjen kanssa nostettiin myös esille. Yritysten tarjoamat oppisopimuskoulutukset ja työkokeilut voivat tarjota mahdollisuuden palata asteittain työelämään vankeustuomion jälkeen. Järjestöjen tarjoamat palvelut voivat tukea asiakkaan ja viranomaisten välistä vuorovaikutusta erityisesti tilanteissa, joissa asiakas kokee palvelujärjestelmän vaikeasti lähestyttävänä. Ryhmässä korostettiin, että järjestöillä on usein erityistä osaamista juuri rikostaustaisten kohtaamisessa sekä luottamuksen rakentamisessa, mikä tekee niistä tärkeitä sillanrakentajia palveluiden ja asiakkaiden välillä. 

Hiljalleen päivä alkoi lähestymään loppuaan. Yli neljä tuntia kestäneen työpajan päätteeksi kokosimme yhteen tuntemuksiamme työpajasta. Osallistujat pitivät keskustelua antoisana ja ajatuksia herättävinä. Oli mielenkiintoista tarkkailla, millaisia keskusteluja syntyy, kun eri taustoista tulevat ihmiset kokoontuvat saman pöydän äärelle pohtimaan ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. 

Loppukevennyksenä projektipäällikkö pyysi jokaista vielä valitsemaan työtilan näytöllä olevista väreistä sen, joka kuvasi sen hetkistä olotilaa parhaiten. Meitä oli pyydetty valitsemaan olotilaamme kuvaavaa väri myös työpajan alkaessa, jolloin itse valitsin valkoisen – valkoisen siksi, koska olotilani oli levännyt ja rentoutunut. Työpajan päättyessä tunnetilani oli kuitenkin värjääntynyt oranssiksi, jonka liitin kokemaani nälän tunteeseen. Kotimatkallani toiminkin ratkaisukeskeisesti monialaisessa yhteistyössä amerikkalaisen pikaruokaravintolan kanssa.