Uutiset

HOOK-hankkeen uutiset

Yhdenvertainen työelämä vaatii toimia päättäjiltä – Lue HOOK-hankkeen politiikkasuositukset

Tekijä: Anni Hausen



Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö – HOOK -hankkeen osallistavan selvitysprosessin aikana hankkeessa on tuotettu politiikkasuositukset (policy brief), joiden tarkoituksena on toimia ohjenuorana yhdenvertaisemman työelämän edistämiseksi ja rikostaustaisten työnhakijoiden erityispiirteiden huomioimiseksi palveluita suunniteltaessa ja kehittäessä.

Suomessa vapautuvista vangeista jopa 60 % palaa rikolliseen elämäntapaan, eli uusi rikoksen. Työelämän ulkopuolella oleminen on yksi merkittävä uusintarikollisuuden ja syrjäytymisen riskitekijä. Työn saaminen voi puolestaan ehkäistä uusintarikollisuutta ja syrjäytymistä.

On tärkeää, että päätöksenteossa ja palveluita kehitettäessä tiedostetaan ne lukuisat esteet ja haasteet, jotka vaikeuttavat rikostaustaisten työelämäosallisuutta, mutta yhtä tärkeää on tunnistaa rikostaustaisten työelämäosallisuutta edistävät tekijät ja mahdollistaa niiden toteutuminen. Työelämäosallisuus toimii rikostaustaisille henkilöille muutoksen mahdollistavina ”koukkuina” (hooks for change) ja nämä ”koukut” yhdessä henkilön muuttuvan identiteetin ja arvomaailman kanssa mahdollistavat rikoksettoman elämäntavan.

Rikostaustaisten työelämäosallisuutta edistäviä ja haastavia tekijöitä

Hankkeen tekemän selvityksen mukaan rikostaustaisten työelämäosallisuutta edistää muun muassa sopiva tuki, hoito ja kuntoutus, ajantasainen osaaminen ja osaamisen vahvistaminen esimerkiksi koulutuksen kautta, monialainen yhteistyö sekä rikostaustaisten erityispiirteisiin liittyvä tieto eri toimijoiden keskuudessa.

Asiakaskohderyhmän työelämäosallisuutta vahvistaa esimerkiksi moninaiset ja kasautuneet haasteet, joissa korostuu etenkin mielenterveys- ja päihdeongelmat, vähäinen tuki ja ohjaus, neuromoninaisuuteen liittyvät haasteet, ennakkoluulot sekä taloudelliset ja juridiset haasteet.

Rikostaustaisten työelämäedellytyksiin on mahdollisuus vaikuttaa, kun yhteinen tahtotila on positiivisen muutoksen puolella.

 

Lue politiikkasuositukset täältä: https://peda.net/kuntoutussaatio/kaynnissa-olevat-hankkeet/HOOK/hankkeen-tuotokset/rikostaustaisten-tyoelamaosallisuuden-kiihdyttamo-hook-in-po:file/download/850f699b5e8c30fc1f4d362c7001d7351a9325e9/Policy%20brief_HOOK_2025.pdf



Politiikkasuositukset ovat osa HOOK-hankkeen toimenpiteitä. Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö - HOOK on Kuntoutussäätiön ja Rikoksettoman elämän tukisäätiön (RETS) toteuttama Euroopan unionin osarahoittama (ESR+ 2024-2027) kehittämishanke. Hankkeessa kehitetään Uudellemaalle kansalaisjärjestölähtöinen yhteistoimintamalli, joka tukee rikoksia tehneitä henkilöitä, heidän kanssaan toimivia ammattilaisia sekä heitä työllistäviä työnantajia.

”Olisi tärkeää saada se potentiaali käyttöön, mitä ihmisillä on” – Selvitys rikostaustaisten työelämäosallisuudesta Uudellamaalla

Tekijä: Anni Hausen



Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö HOOK-hankkeen selvityksessä havaittiin, että rikostaustaisten työllistyminen on usein haasteellista. Rikostaustaisista 43 % kokee, että työllistyminen on ollut hankalaa. Rikostaustaisten kanssa työskentelevistä ammattilaisista (69%) sekä työnantajista (70%) valtaosa arvioi, että rikostaustaisten henkilöiden työllistyminen toteutuu tällä hetkellä huonosti tai erittäin huonosti. ​Yli puolet työnantajista voisi kuitenkin harkita rikostaustaisen henkilön työllistämistä. 


”Luulen, että voisimme palkata rikostaustaisen henkilön, mutta en osaa sanoa, miten rikostausta tulisi ilmi rekrytointiprosessissa. En ole koskaan ollut tällaisessa tilanteessa.​” (Työnantajien kyselyn avovastaus)

Rikostaustaisten työelämäedellytyksiin voidaan vaikuttaa

Rikostaustaisten työllistymisen esteenä nähtiin erilaisten haasteiden kasaantuminen ja ne liittyivät rikostaustaisten terveyteen ja toimintakykyyn, osaamiseen, palveluihin ja rakenteisiin sekä työssä ja työnhaussa kohdattuihin ennakkoluuloihin. Rikostaustaiset arvioivat kohdanneensa keskimäärin yli kuusi työllistymistä haittaavaa tekijää. Ammattilaiset ja työnantajat arvioivat kohderyhmän tilannetta kriittisemmin ja valitsivat keskimäärin yli kymmenen rikostaustaisten työllistymistä haittaavaa tekijää annetusta 28:n kohdan listauksesta.

”Useimmiten kyse on useammasta yhtäaikaisesta työllistymisen esteestä, kuin vain yhdestä.” (Ammattilaisten kyselyn avovastaus)

 

​Rikostaustaisten työllistymistä edistää sopiva tuki, hoito ja kuntoutus. ​Selvityksessä arvioitiin, että näitä tulisi saada rangaistuksen eri vaiheissa, eli jo rangaistuksen aikana, sen nivelvaiheissa ja rangaistuksen jälkeen. Tukea olisi saatava erilaisiin tarpeisiin, kuten sosiaali- ja terveyspalveluiden, työllistymistä edistävien palveluiden ja rikoserityisten palveluiden kontekstissa. Tuen, hoidon ja kuntoutuksen tulisi kestää myös riittävän pitkään, sillä niin edistetään rikostaustaisten työ- ja toimintakykyä sekä motivaatiota työllistyä.

”Olisi järkevää tukea kuntoutumista riittävän kauan, jotta se olisi pysyvää. Kuntoutuksen tukeminen on kuitenkin rikkonaista tai sitä ei tunnisteta.” (Ammattilaisten kyselyn avovastaus)

 

Rikostaustaisten työllistymistä edistävänä tekijänä nähtiin työnhakijoiden osaamisen lisääminen ja kouluttautuminen. ​ Osaamisen ylläpitäminen koettiin myös tärkeäksi. Merkityksellisen tekemisen, kuntouttavan työtoiminnan ja työkokeilujen nähtiin kehittävän työelämässä vaadittavaa osaamista formaalin koulutuksen lisäksi. 

”Pitäisi olla tarjolla pitkäkestoista, elämäntilanteen mukaista tukea työllistymiseen niin varhaisen urasuunnittelun, työnhaun, opintojen kuin töiden aloittamisen alkuvaiheenkin aikana.​” (Ammattilaisten kyselyn avovastaus)

 

Tutkittu tieto tukena päätöksenteolle ja kehittämiselle

On tärkeää, että erilaisia palveluita kehitettäessä tiedostetaan ne lukuisat esteet ja haasteet, jotka vaikeuttavat rikostaustaisten työelämäosallisuutta, mutta yhtä tärkeää on tunnistaa rikostaustaisten työelämäosallisuutta edistävät tekijät ja mahdollistaa niiden toteutuminen. Työelämäosallisuus toimii rikostaustaisille henkilöille muutoksen mahdollistavina koukkuina (hooks for change). Nämä koukut yhdessä henkilön muuttuvan identiteetin ja arvomaailman kanssa mahdollistavat rikoksettoman elämäntavan.

”Olisi tärkeä saada se potentiaali käyttöön, mitä ihmisillä on.” (Rikostaustaisten kyselyn avovastaus)

 

HOOK-hankkeessa selvitettiin työelämäosallisuutta edistäviä ja hankaloittavia tekijöitä rikostaustaisten, heidän kanssansa työskentelevien ammattilaisten sekä työnantajien näkökulmista. Tutustu selvityksestä tehtyyn raporttiin täältä: https://peda.net/kuntoutussaatio/kaynnissa-olevat-hankkeet/HOOK/hankkeen-tuotokset/selvityksen-raportti-rikostaustaisten-tyoelamaosallisuutta-e


Selvitys on osa HOOK-hankkeen toimenpiteitä. Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö - HOOK on Kuntoutussäätiön ja Rikoksettoman elämän tukisäätiön (RETS) toteuttama Euroopan unionin osarahoittama (ESR+ 2024-2027) kehittämishanke. Hankkeessa kehitetään Uudellemaalle kansalaisjärjestölähtöinen yhteistoimintamalli, joka tukee rikoksia tehneitä henkilöitä, heidän kanssaan toimivia ammattilaisia sekä heitä työllistäviä työnantajia.


Kirjoittajat

Annika Hokkanen, projektipäällikkö, HOOK-hanke, Kuntoutussäätiö
Ari-Pekka Sihvonen, tutkija, HOOK-hanke, Kuntoutussäätiö
Anni Hausen, työvalmentaja, HOOK-hanke, Kuntoutussäätiö

Mennään töihin! -vaikuttamiskampanja käynnistyy ensi viikolla

Tekijä: Anni Hausen


Mennään töihin! -kampanja
on Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö – HOOK -hankkeen vaikuttamiskampanja, jonka aikana nostetaan esiin rikostaustaisten työllistymistä haastavia ilmiöitä, jaetaan tietoja asiakaskohderyhmän tuen tarpeista ja esitetään suosituksia päättäville tahoille toivotuista muutostoimista.

Kampanja kestää kolme viikkoa: 10.11.-30.11.2025. Tänä aikana Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö – HOOK -hankkeen sosiaalisen median tileillä julkaistaan haastatteluvideoita sekä tiiviitä tietoiskuja kampanjan korostamista ilmiöistä. Lisäksi jaamme suosituksia toimenpiteistä sekä mediatiedotteita Uudenmaan alueellisille päättäjille, eduskunnalle, vaikuttajille ja monille median edustajille.

Nostetut ilmiöt ovat valikoituneet hankkeen toteuttamien kyselyiden ja näistä koostetun selvityksen pohjalta. Kyselyitä toteutettiin yhteensä kolme: asiakaskohderyhmälle, heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille sekä työnantajille. Jokaisen kyselyn alustavia tuloksia käsiteltiin myös ilmiötyöpajoissa yhdessä ammattilaisten, kokemusasiantuntijoiden ja työelämän edustajien kanssa kevään 2025 aikana.

Mennään töihin! -kampanja tavoittelee yhteiskunnallista keskustelua, muutosta rikostaustaisten työelämäosallisuuden kohentamiseksi, asiakkaiden kokemien haasteiden tunnustamista sekä heidän vahvuuksiensa valjastamista käyttöön. Uskomme, että jokaisella on oikeus uuteen alkuun.

Voit ottaa keskusteluun sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #mennääntöihin – muistathan merkata myös tilin @hook.hanke!



Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö - HOOK on Kuntoutussäätiön ja Rikoksettoman elämän tukisäätiön (RETS) toteuttama ESR-hanke. Hankkeessa kehitetään Uudellemaalle kansalaisjärjestölähtöinen yhteistoimintamalli, joka tukee sekä rikoksia tehneitä henkilöitä että heitä työllistäviä työnantajia. Hanke selvittää rikoksia tehneiden henkilöiden työelämäosallisuuden esteitä sekä kehittää yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa toimenpiteitä, jotka vastaavat rikoksia tehneiden henkilöiden tarpeisiin heidän osallisuutensa lisäämiseksi ja työelämätaitojen vahvistamiseksi. Ilmiötyöpajat ovat yksi osa hankkeen kehittämistyötä.

Kysely työnantajille - Miten työnhakijan rikostausta vaikuttaa rekrytointiin?

Tekijä: Anni Hausen


Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö – HOOK etsii nyt työnantajia vastaamaan kyselyyn rikoksen tehneiden työnhakijoiden työllistämiseen liittyen!

Ovatko kaikki työnhakijat rekrytointiprosessissa samalla viivalla? Vai vaikuttavatko työnhakijan taustat tämän palkkaamiseen ja jos vaikuttavat, miten?

Hankkeen toteuttaman selvityksen tarkoituksena on tutkia rikostaustaisten ja rikosseuraamusasiakkaiden työelämäosallisuutta edistäviä ja estäviä tekijöitä. Vain näin voimme tehdä vaikuttavaa muutostyötä – yhdessä. Kaikilla on oikeus uuteen alkuun.

Aikaisemmin keväällä kyselyitä on kohdennettu asiakaskohderyhmälle sekä heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille. Nyt vuorossa ovat työnantajat.

Kyselyiden alustavia tuloksia ja niistä nousevia ilmiöitä käsitellään toukokuun aikana hankkeen ilmiötyöpajoissa.

Yhteistyön kautta haitallisiin rakenteisiin voidaan puuttua

Yksilön rikoshistoria vaikuttaa tutkitusti kokonaisvaltaisesti tämän työllistymismahdollisuuksiin. Rikoksen tehneiden henkilöiden työelämäosallisuutta heikentävät monet, usein kasaantuneet haasteet. Myös rikosseuraamuksen itsessään on todettu vaikuttavan kielteisesti osallisuuteen ja työllistymismahdollisuuksiin. Työ yksilön voimavarojen, ammatillisen osaamisen, rikoksettoman elämäntavan tukemisen ja vakaan elämänhallinnan tukemiseksi on olennaista.

Samanaikaisesti on tärkeää tehdä yhteistyötä ja rakentaa siltoja julkisten palveluiden tarjoajien sekä työnantajien kanssa, jotta rikostaustaisten henkilöiden työllistymisen esteitä puretaan myös heidän rakenteissa ja asenteissaan.

Ota osaa kyselyyn ja vastaa 18.5. mennessä! Linkki kyselyyn: https://link.webropol.com/s/hook-tyonantajakysely



Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö - HOOK on Kuntoutussäätiön ja Rikoksettoman elämän tukisäätiön (RETS) toteuttama ESR-hanke. Hankkeessa kehitetään Uudellemaalle kansalaisjärjestölähtöinen yhteistoimintamalli, joka tukee sekä rikoksia tehneitä henkilöitä että heitä työllistäviä työnantajia. Hanke selvittää rikoksia tehneiden henkilöiden työelämäosallisuuden esteitä sekä kehittää yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa toimenpiteitä, jotka vastaavat rikoksia tehneiden henkilöiden tarpeisiin heidän osallisuutensa lisäämiseksi ja työelämätaitojen vahvistamiseksi. Ilmiötyöpajat ovat yksi osa hankkeen kehittämistyötä.

Lisätiedot:

Annika Hokkanen

Projektipäällikkö

Puh. 044 781 3115

annika.hokkanen@kuntoutussaatio.fi

Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö – HOOK:in ilmiötyöpajat alkavat huhtikuussa

Tekijä: Anni Hausen

Hankkeen alkuun on vahvasti liittynyt kattavan kartoitustyön tekeminen rikostaustaisten työnhakijoiden kokemista haasteista ja toisaalta tukevista tekijöistä työnhaun saralla.

Ilmiötyöpajoissa pääset kuulemaan hankkeen selvitysten alustavia tuloksia sekä pohtimaan yhdessä niistä nousevia ilmiöitä ja niiden syy-seuraussuhteita. Rikostaustaisten työelämäosallisuutta tukevista ja estävistä tekijöistä on tärkeää rakentaa jaettua ymmärrystä.


Yhteinen ymmärrys ja toivottu muutos syntyy dialogin kautta

Työpajat johdattelevat osallistujat yhteiseen keskusteluun ja tuovat uusia näkökulmia jo ennalta tuttuihin teemoihin. Ilmiöitä hahmottamalla ja ymmärtämällä voidaan luoda muutosta.

”Ilmiölähtöisyys haastaa pohtimaan asioita yhdessä, verkostoissa ja monesta näkökulmasta. Uskomme, että ilmiöiden luonnetta, niihin liittyviä syy-seuraussuhteita sekä tieto- ja arvopohjaa rikastava ymmärrys auttaa meitä paremmin ymmärtämään, millaisia vaihtoehtoja julkisessa politiikassa ja toiminnan tasolla on tarjolla.”

Ilmiötyöpajojen ajankohdat ja ilmoittautuminen

  1. Rikostaustaisten kyselyn tulokset ja ilmiöt to 3.4.2025 klo 12-15 Kuntoutussäätiöllä
  2. Ammattilaisten kyselyn tulokset ja ilmiöt ke 7.5.2025 klo 12-15 Kuntoutussäätiöllä
  3. Työnantajien kyselyn tulokset ja ilmiöt to 22.5.2025 klo 12-15 Kuntoutussäätiöllä

 

Rikostaustaisten työelämäosallisuuden kiihdyttämö - HOOK on Kuntoutussäätiön ja Rikoksettoman elämän tukisäätiön (RETS) toteuttama ESR-hanke. Hankkeessa kehitetään Uudellemaalle kansalaisjärjestölähtöinen yhteistoimintamalli, joka tukee sekä rikoksia tehneitä henkilöitä että heitä työllistäviä työnantajia. Hanke selvittää rikoksia tehneiden henkilöiden työelämäosallisuuden esteitä sekä kehittää yhdessä kokemusasiantuntijoiden ja asiakkaiden kanssa toimenpiteitä, jotka vastaavat rikoksia tehneiden henkilöiden tarpeisiin heidän osallisuutensa lisäämiseksi ja työelämätaitojen vahvistamiseksi. Ilmiötyöpajat ovat yksi osa hankkeen kehittämistyötä.

Ilmoittaudu ilmiötyöpajoihin tämän linkin kautta: https://link.webropol.com/s/ilmiotyopaja-ilmoittautuminen


Lisätiedot:

Annika Hokkanen

Projektipäällikkö

Puh. 044 781 3115

annika.hokkanen@kuntoutussaatio.fi