Juulia Mäkynen

Millaista osaamista vapaaehtoistyössä syntyy?
Nuoret voivat oppia Suomen kieltä, työelämän perustaitoja, Suomen kulttuuria ja kommunikaatio osaamista. Nuoret voivat myös saada paljon itseluottamusta ja onnistumisen tunteita, sekä parhaimmillaan oppivat tunnistamaan vahvuuksiaan. He saavat paljon työkokemusta ja osallisuuden tunnetta. He tutustuvat myös moniin järjestöihin, oppivat niiden olemassa olosta ja lisää niiden toiminnasta. Myös työpaikoilla opitaan nuorten kautta moninaisemmasta työ- ja kulttuurielämästä.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.