Lapsen on tärkeää saada toimia välittävän, lasta kunnioittavan, läsnä olevan ja johdonmukaisesti toimivan aikuisen ohjauksessa.  

Aikuisen ilmeillä, eleillä ja äänensävyllä on suuri merkitys vuorovaikutustilanteissa. Positiivinen sanaton viestintä (hymy, nauru, peukku, taputus) sekä ääneen ilmaistu positiivinen viesti (kehu, kannustus) edistää lapsen suotuisaa toimintaa. Meillä on paljon mikroilmeitä ja –eleitä, joita emme pysty piilottamaan lapselta. 

 Pedagogisesti sensitiivinen aikuinen  

• antaa lapselle turvallisuuden tunteen sekä auttaa lasta, kun hän on levoton ja hätääntynyt
• havaitsee lapsen aloitteita ja reaktioita ja vastaa niihin lapsen toimintaa tukevalla tavalla
• on läsnä oleva ja mahdollistaa lapsen kuulluksi ja nähdyksi tulemisen
• antaa kokemuksen, että lapsi tulee hyväksytyksi joukkoon
• antaa mielihyvän tunteen, että saa vastauksen
• johdonmukainen aikuinen on ennakoitavissa ja antaa selkeitä toimintaohjeita
• tukee lapsen omaa innokkuutta ja aloitteellisuutta
• lukee lapselle, leikkii lapsen kanssa, vahvistaa niitä taitoja, jotka ovat hänelle luonnostaan heikompia.

Kun aikuinen osaa sovittaa tunteita lapsen kanssa saman tahtisesti, lapsen haitallisen korkea stressitaso laskee, sydämen syke rauhoittuu ja huomio siirtyy vahvemmin keskustelutasolle. Poistamalla stressitekijöitä aikuinen vähentää lapsen itsesäätelyn kuormitusta ja mahdollistaa toiminnanohjauksen. Yksinkertaisimmillaan se voi olla juttelua, läsnäoloa, yhdessä tekemistä tai huomion kiinnittämistä johonkin muuhun. 

Kuulluksi ja tuetuksi tuleminen vahvistavat sekä toimintaa, sosiaalisuutta että oppimista – positiivinen vahvistaminen saa lapsen oppimaan nopeastikin.

Palaute

Lapsen oppimisen tukeminen onnistuu parhaiten positiivisen palautteen kautta. Jotta saadaan aikaan myönteisiä, toivottuja muutoksia, on seuraamusten oltava lapsen näkökulmasta riittävän palkitsevia ja tavoiteltavia. Usein aikuisen toiminta painottuu enemmin kielteisen palautteen antamiseen, kun sen sijaan palautetta tulisi antaa silloin, kun lapsi toimii juurikin odotustemme mukaisesti. Kun lähdetään hakemaan muutosta, jo yrittämisestä tulisi antaa palautetta ja jopa palkita.

Tilanteissa, jossa lapsen itsesäätely on hermostunutta, jopa aggressiivista, tarvitaan nimenomaan aikuisten suhtautumisen muutosta. Oireilevaa lasta ei voi saada toimimaan eri tavalla, jos eivät aikuiset muuta toimintaansa.