28.11-2.12
Maanantaina saimme avata jo ensimmäisen luukun Partiolaisten kalenterista. Kuuntelimme myös joka adventti julkaistavan Partiolaisten joulusadun.

kävimme Mirkan porukan kanssa liukurimäessä.
Matkalla Ennille poikettiin kirjastoautolla lainaamassa muutamia joulukirjoja

Askartelimme tänään omat joulupurkit.sinne tuli tonttu ja lunta

Olemme tällä viikolla päässeet nauttimaan lisää talven touhuista. Olemme käyneet pulkkamäessä, jossa lasten mielestä parasta oli se kun myös Enni laski mäkeä

Mäkeen kuljetaan tietysti pulkka-kyydissä💟

Olemme myös päässeet tekemään lumitöitä ja ensimmäiset lumieläimetkin

Olemme lukeneet joulukirjoja ja laulaneet joululauluja

Ennin isompi tyttö halusi lukea kirjoja pienemmille

Tällä viikolla olemme leikkineet kotileikkiä, rakentaneet junarataa sekä lumiukkoa

Ulkoilimme Mirkan porukan kanssa metsässä. Sinne rakennettiin lumi-hyttysiä ja leikitettiin Mirkan Ryhmän pienintä

Torstaina 1.12 Tonttuovelle oli ilmestynyt kirje, jossa kerrottiin että meille on tuotu joulukalenteri Ennin kaappiin. Sieltä löytyi nippu paketteja, joissa oli numerot. Jokaisessa taitaa olla joulukirja jokapäivälle.

Torstaina kävimme Langinkosken kirkossa lasten joulukirkossa

Kirkossa vähän taisi jännittää. Hienosti jaksoivat kaikki seurata Joulu kuvaelmaa ja laulaa tuttuja lauluja

Kävelimme kirkolta takaisin Ennille ja ihmettelimme luontoa siinä samalla

Iltapäivällä ulkoilimme mummilan pihalla

Perjantaina kävimme bussilla kaupungissa katsomassa joulukuusia

Siellä oli iso lumikasa jossa oli kiva kiipeillä

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin