HELMIKUU

27.2-3.2.2023

Maanantaina olikin ainoa hoito-/työpäivä. Aamulla oli kova pakkanen. Leikittiin kotileikkiä 


Lähdimme kävelemään Prismalle. Menimme sinne ravintolaan syömään.



Meillä oli mukana yksi hiihtolomalainenkin 




Olipas hyvää ruokaa


Ruokailun jälkeen vähän leikkejä ja pelejä






Iltapäivällä tehtiin hamahelmet

20.-24.2.2023

Tällä viikolla olemme saaneet nauttia taas kunnon lumisesta talvesta. Lunta oli satanut viikonloppuna oikein kunnolla.

Maanantaina pelasimme hahmotus peliä, jossa pitää löytää jokaiselle nappulalle oma paikka.



Kävimme ulkoilemassa reilut kaksi tuntia Mirkan porukan kanssa Langinkoskella. Metsässä oli niin kaunista kun puut olivat lumisia ja aurinko paistoi.




Luonto tarjosi hyvän tasapainoilu puun. Siitä oli myös kiva hypätä alas.



Peurat olivat juoksennelleet lumessa. Niiden jälikä oli joka paikassa. Mietittiin lasten kanssa miten se on päässyt piikkilanka-aidan läpi kun jäljet menivät sen molemmin puolin. Huimaisimmekin että aitaan oli jäänyt peurasta karvaa jäljelle.



Sisällä oli tänään heppaleikit


Tiistaina vietimme laskiaistiistaita. Enni luki laskiaisen perinteistä lapsille. 
Lähdimme Mirkan porukan kanssa laskiaismäkeen. Lapset huusivat laskiessaan "Pitkiä pellavia"
Ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi ja pakkasta oli -5 astetta.



Kävimme myös mäen läheisessä leikkipuistossa. Uusi mökki on nyt kivoi. Sinne oli jokaisen päästävä istumaan


Sisällä tehtiin palapelejä ja luettiin kirjaston kirjoja ennen ruokailua 


Ruokana tietysti söimme hernerokkaa ja ruisleipää



Ja jälkiruuaksi Laskiaispullat, jotka itse olemme muutama viikko sitten leiponeet kun Mia oli meidän apuna. Olipas ne hyviä.


Tänään leikkasimme paperista Laskiaispullat 



Keskiviikkona oli kunnon pakkaspäivä. Ihana auringonvalo tuli aamusta sisälle ja yksi lapsista alkoi tehdä siinä varjoleikkiä. Tehtiin myös aamulla palapelejä.




Aamulla oli -18 astetta pakkasta. Lähdimme bussilla kirjastoon.




Kirjastossa yksi tärkein homma on palauttaa kirjat palautusautomaattiin



Kaikki saivat valita kolme kirjaa, jotka lainataan. Mirkan porukka oli myös mukana.


Kirjaston leikkipaikalla saimme hauskat leikit aikaan kirjaston pehmoleluilla


Iltapäivällä leikittiin kotileikkiä


Torstaina Kävimme lastenkukttuuriviikkojen lasten konsertissa Steveco areenalla. Menimme Karhuvuoren bussilla 





Odoteltiin esitystä pukuhuoneessa. Kyllä meidän jengi osaa olla nätisti on paikka mitä hyvänsä🙃


Hepokönkkään Höppänän laulu ja leikkikonsertti alkamassa




Kävelimme takaisin karhuvuoresta. Olipas ihana metsäpätkä missä porattiin



Hiljaisia hommia kun yksi lapsista vielä nukkuu


Iltapäivällä tehtii lumitöitä. Lapset halusivat myös vetää ja työntää toisiaan isolla kolalla. Kovaa treeniä 😆




Perjantaina aamupalalla lautasella kurkisti tällainen naama


Tämä peli on tullut lasten suosioon. Vuorotellen sitä pelataan. 


Kävimme karhuvuoressa luistelemassa








Kaukalossa saatiin hyvä pelikin aikaiseksi: KooKoo-Pelicans


Ennen bussille menoa ehdittiin vielä hyppiä lumikasoissa


Lounaan jälkeen yksi lapsista halusi vetää jumppaa. Venyteltiin, Tehtiin pizzaa ja lepateltiin kuin perhoset 

 


Mukava talvinen viikko takana tämän meidän porukan kanssa 🥰 Ensi viikolla onkin vain yksi hoito-/työpäivä ja sitten vietämme kaikki hiihtolomaa.