Viikko 37
Pallon heittoa eri tavoin.
Alakautta, yläkautta, taaksepäin, kiven yli, päin puuta, kiinniotto ja puun haaran läpi.

Ja vielä koriin heitto.
Iltapäivällä myös vanhemmat osallistuivat pallon heittoon, hienosti suoriutuivat.

Tämä on varmasti kaikkien lasten suosikkilaulu ja kaikki osaavat sen omalla tavallaan, vaikkapa rytmin mukaan jalkaa heiluttaen.
Muovailuvahasta syntyy käärmeitä, koira, punahilkka, mato, kaloja, tikka, pahis, papukaijan koti ym. Mielikuvitus laukkaa.

Hovilan leiksalla oli seurakunnan järjestämä muskarihetki. Paljon oli tuttuja lauluja ja loruja, mutta oli muutama aivan uusikin, esim puunsahaus-loru.

Edestakaisella matkalla Hovilan leiksalle keräsimme neljä pussillista roskia, huh huh. Monet ohikulkijat jäivät juttelemaan ja lapset saivat tosi paljon kiitoksia.