Lokakuu

Viikko 40

Lapsi valitsi viisi pallukkaa, sitten piti miettiä, miten ne voisi lajitella omiin ryhmiin. No yksi ryhmä on väreittäin ja toinen ryhmä on koon mukaan.

Sitten hoitaja laittoi muutaman pallukan riviin ja lapsen piti jatkaa riviä.

Nuorinkin lapsista harjoittelee matikkaa, mikäköhän purkki menee sisäkkäin ?


Tikkataulu taas tauon jälkeen käyttöön.


Vietimme lasten pyynnöstä hemmottelupäivän.
Kaikki olivat tuoneet oman vauvakuvan, voi miten pieniä me kaikki olemme joskus olleet. Lapset ihmettelivät hoitajan ja Mian kuvia, kun ne olivat harmaita, no silloin valokuviin ei saanut värejä.
Kauneussalongissa lakattiin kynsiä, hieronta ja rentoutus tekivät hyvää.

Jalkakylpy ja jalkojen rasvaus tuntuivat ihanalle.


Tottakai hiuksetkin piti laittaa nätiksi.


Lasten mindfulness-kortit opettivat mielikuva-harjoitteita.

Ja perjantain kunniaksi oli tietenkin voimapallo. Hoitaja ja Miakin saivat viikonlopuksi voimaa.


Lopuksi kasvonaamio ja voimajuoma.


Kettupeliä, nuorimmaiseltakin sujuu hienosti nuolen pyöritys.









Viikko 41

Aiemmin keräämämme lehdet olivat jo kuivuneet. Vaahteranlehdistä tuli kivat ketut.


Leikissä olevista eläimistä saatiin hyvä matikkaleikki. 
Mietittiin minkälaisia ryhmiä niistä voisi muodostaa. Ainakin väriryhmät ja lajiryhmät.


Metsässä hoitaja kyseli, että mitä tässä rinteessä ollaan joskus tehty. Hienosti lapset muistivat, että laskettu liukureilla. 
No siitähän sai hyvän maastojuoksuradan, kun juostiinkin mäkeä ylöspäin ja koko lenkki päinvastoin, mitä talvisessa liukurilaskussa on tehty. Syke nousi.


Upeassa säässä teimme kolmen tunnin siivousretken joen rantaan.
Pudonneet lehdet tekivät meille jekkuja, välillä hoitaja luuli punaista lehteä muoviksi ja myös punainen kärpässieni näytti ensin roskalle.
Ruhavuolteen rannalla lapset ihmettelivät puista telinettä, onko se jokin ansa ? Ei, se on onkiteline.
Varovasti kävelimme onkilaiturilla, hienosti sujui.
Roskat laitettiin tietysti roskikseen.
Löysimme upean punaisia Japanin vaahteran lehtiä, ne saavat kuivua painon alla, askarrellaan myöhemmin.


Ja tottakai kivien heitto veteen kuuluu ohjelmaan, kun ollaan rannalla.



Omenabingoa. Heitettiin noppaa ja silmälukua vastaava numero peitettiin, kukahan saa oman rivin ensimmäisenä täyteen. Tölkkien muovikorkit voi hyödyntää esim. näin.


Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, mallioppimista.


Sommiteltiin lehdistä hahmoja.


Geolaudalla harjoiteltiin muotoja.

Aloitettiin perinteisten kärpässienten askartelu.

Viikko 42

Vessapaperirulla pöytä täynnä, aikamoinen urakka maalata. Se on vielä salaisuus mitä näistä tulee.


Matikkatehtävä, missä lapsen piti valita hoitajan ohjeen mukaan numerokortti, väri ja eläin. Esim. Kaksi ruskeaa karhua.


Tämän hetken suosikkilaulu ja soittimina 
sushi-puikot.


Kalenterista huomattiin, että on sadun nimipäivä, ja satu on myös tarina, joten lapset kertoivat tarinat ja hoitaja kirjasi ne.


Monen päivän askartelut saatiin valmiiksi. Ja suosikkilaulun mukaisesti tehtiin kaksi peikkoa istumassa kärpässienen alla.


Lehtikasahyppelyä.


Aina yhtä odotettu hetki, kun saadaan uusia kirjoja kirjastosta.


Tässä hahmotetaan muotoja, sitten laitetaan pieni pyykkipoika kohtaan, joka on samanmuotoinen kuin iso kuva.



Eläinjoogaa. Aikamoista venytystä tarvitaan, kun käy näihin asentoihin.

Viikko 43

Pikkuhiljaa ulkolelut käyvät talviunille, tässä maalikehikko viedään nukkumaan kasvihuoneeseen.


Pujottelutehtävä on kivaa, välillä ihmetellään miten päin hahmo pitäisi olla.


Tänään on ruuaksi ranskalaisia, kananmunaa ja makaroonipataa.


Muumikimble on matemaattisia taitoja kehittävä peli, hyvin lapset jaksavat pelata loppuun asti.


Niinhän siinä kävi, että hoitaja hävisi.


Resurssiope Mia toi meille "taikakameran".
Lapset toivat kotoa jonkin itselle tärkeän lelun ja asusteen. Sitten Mia kuvasi lapset ja sitten lapset saivat valita taustakuvan, mihin valokuva yhdistettiin.
Huh, hoitajaa ja Miaa vähän hirvitti osa kuvista, mutta lapsilla oli mukavaa.
Myös hoitaja pääsi haaveilemaansa maisemaan.






Lepakkomatikkaa.
Ensin käännettiin numerokortti oikeinpäin ja tunnistettiin siinä oleva numero.
Sitten etsittiin lepakkokortti, missä oli samanverran lepakoita, mitä numerokortti osoitti.
Sitten otettiin vielä oikea määrä lepakoita.


Saimme lainaksi valokivet.
Niihin saa erivärisiä valoja, ne eivät kuumene.
Tästälähin ne luovat tunnelmaa meidän satuhetkiin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä