Maaliskuu
Viikko 12
Hiekkalaatikkokausi avattu! Alkuviikosta oli vielä lähileiksalla niin paljon lunta, ettei sinne päässyt rattailla. Keskiviikkona ohikulkiessamme huomasimme, että lumet oli jo sulaneet.

Lumikaveri
Liikunnan kuukausisuunnitelma
Viikko 10
Tällä viikolla meillä pelattiin ahkerasti. Joka aamu kuulin ensimmäiseksi: mitä me tänään pelataan?" Tarinanoppien kuvien mukaan keksittiin kivoja pikku satuja.
Viikko 11
Mäenlaskun, lumikakkujen leipomisen ja perjantaisen toisen hoitoryhmän kanssa tehdyn yhteisen metsäretken lisäksi olemme saaneet nauttia pöytäteatteriesityksistä.
Uusin peli, jossa pitää olla tarkkana eri värien ja muotojen kanssa, on ollut mieluinen.
Aloittelimme tällä viikolla pääsiäisaskarteluja. Mukava yllätys oli, että kova askarteluja keksi tehdä hoitajalle uudet hienot silmälasit! Ne on kuulemma tarkoitettu Halloweenia varten, mutta saa niitä käyttää muulloinkin.

Viikko 13
Talven viimeisistä lumista nautittiin keppihevosilla leikkien. Hevosia syötettiin ja sen jälkeen oli vauhdikas laukkakisa.
Tiskaaminen on viskarin mielestä tosi kivaa puuhaa:"miä tiskaan joka päivä, niin sun ei tarvi tehdä niin raskasta työtä."
Tiskaaminen on viskarin mielestä tosi kivaa puuhaa:"miä tiskaan joka päivä, niin sun ei tarvi tehdä niin raskasta työtä."