Elokuu
Liikunnan kuukausisuunnitelma
Viikko 32
Kesälomat on vietetty ja palattu taas arjen touhuihin ja leikkeihin. Ensimmäisenä muisteltiin loman tapahtumia ja minulle kerrottiin, että Tykkimäellä oli käyty, rannalla oli uitu ja herkuteltu jätskillä, muffinseilla, mansikoilla ja makkarakeitolla. Hoitoviikko meni nopeasti, kuten aina. Kävimme kolmesti metsässä syömässä mustikoita, leikittiin leikkipuistoissa ja ehdittiin myös leipoa. Leipominen olikin toiveena heti kun lapset astuivat ovesta sisään lomalta palattuaan. Lupasin, että tästä lähtien leivomme aiempaa useammin. Kyselin myös muita toiveita alkanutta uutta kautta ajatellen. Toiveina oli metsäretket, juokseminen, piirtäminen, muovaileminen ja makkarasoppa!
Lomalta paluu, kesä jatkuu
Viikko 33
Viikko meni jälleen kerran nopeasti kaikenlaista kivaa touhuten. Ulkona ollaan vietetty runsaasti aikaa liikkuen ja leikkien. Keskiviikkona menimme tapaamaan muutamaa hoitajaa lapsineen Väksyn kentälle. Lapset heittelivät frisbeetä ja leikkivät porukalla omia leikkejään.
Sisällä ollessamme pelasimme uutta peliä ja teimme palapelejä, maalasimme kiviä ja suunnittelimme mitä leivottaisiin seuraavalla kerralla.
Sisällä ollessamme pelasimme uutta peliä ja teimme palapelejä, maalasimme kiviä ja suunnittelimme mitä leivottaisiin seuraavalla kerralla.
Kuvat
Kimleikkiä eläimillä. Alapuolella 3-vuotiaan rakentama Kyminlinna. Oikealla dinojen järjestelyä riveihin. Alla kivien maalausta.
Viikko 34
Kiviötökät, metsäliikuntakortin mukaan toimimista ja hernepussien heittelyä.



