Satupankki
Satupankki
Kotkan varhaiskasvatuksessa vietetään lukukuukautta lokakuussa 2021, jolloin lasten kielen kehitystä rikastutetaan lukemisen kautta. Lukukuun aikana korostuvat sadut, lorut, leikit, teatteri ja sadutus.
Tällä sivustolla varhaiskasvatuksen ammattilaiset julkaisevat huoltajien luvalla lasten sadutuksia ja kivoja kuvia satujen ääreltä.
Valloittavia luku- ja tarinahetkiä kaikille!

Päiväleposatu innosti Evan kertomaan itse tarinan Nalle Puhista ja mehiläisistä Merihevosissa Meripirtin päiväkodissa. Paina mikrofonista!
Kirjojen maailmassa
Jokainen lapsi sai valita mieleisensä kirjan ja harjoitella sen lainaamista yhdessä aikuisen kanssa. Päiväkodilla sitten tutustuttiin vuorollaan jokaisen valintaan ja päästiin myös lukemaan näitä kirjoja yhdessä.
Kirjat kaivettiin useaan otteeseen myöhemminkin vielä esiin ja lapset kokoontuivat niitä yhdessä lukemaan. Lapset ovat jo kovasti toivoneet uutta kirjastoretkeä, joten eiköhän meitä kirjasto kutsu vielä monen monta kertaa tämän syksyn aikana!

Merihevosten viskarit satuilivat Story cubes Muumi- noppien avustuksella.
- VISKARISATU: Vilja, Lilja, Jessica, Venla, Alex
MUUMIMAMMA
Muumimamma otti korin ja laittoi sinne hilloa. Sitten se meni kovalle merenkäynnille. Muumimamma uskalsi mennä uimaan. Muumimamma laittoi myrskylyhdyn päälle, että näkisi mitkä silmät kiiluivat pimeässä.
Muumimamma ei katsonut, että maassa oli kiviä ja kaatui. Sitten piti laittaa laastari, koska tuli verta. Muumipappa vei Muumimamman sairaalaan. Sitten kun Mamma oli parantunut, se meni takaisin muumitaloon. Sitten se meni metsään ja löysi linnunpesän. Sitten se näki, että sieltä tippui ne lehdet.
Nuuskamuikkunen hyppäsi kiviltä, kun jää oli veden päällä. On tulossa talvi. Sitten Muumimamma meni paistamaan lettuja muumitaloon, kun tuli talvi. Sen pituinen se.
- VISKARISATU: Kosti, Eva, Antti
MÖRKÖ JA HATTIVATIT
Mörkö metsästi hattivatteja ja se löysi tulikukan, joka ampui herkullista tulta, jota mörkö halusi aina syödä kun sillä oli nälkä
Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että mörkö meni talviseen kaupunkiin. sillä oli matkalaukku mukana. Mörkö näki hattivatteja. Ja ne löysi päiväkirjan ja ne luki sitä ja siinä oli perhosia.
Puut kaatuivat ja vesi tuli ja koko muumitalo oli vedessä ja se meni rikki. Ne menee kelkalla uimahalliin uimaan. Sitten ne korjaavat uudestaan niitten muumitalon ja se on märkä, kun ne rakensivat sen samoista paloista. Laittoivat myös uusia paloja.
Niiskuneiti, Muumipappa, Muumipeikko ja Nipsu menivät sisälle ja niistä se oli tosi mukava. Ne kaikki kuivaavat talon ja elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. Sen pituinen se.
-Sadut tehtiin Story cubes Muumi- noppien avustuksella.
Satuja perhepäivähoidon lapsilta


omaan pesään.
Sen pituinen se.
Sitten isäntäpossu ja äitipossu huolehti pikkupossusta.
Sitte pikkupossu meni mökille. Sitten mummi ja pappa
huolehti siitä ja otti paljon leluja mukaa.
Sitte se meni takas kotii ja mummi ja pappa vei sen.
Olipa kerran iso mäki. Se oli semmoinen liukumäki. Se oli punainen.
Lehtiä voi heitellä aina ilmaan, voi kannatella lehtiä.
Pitää laittaa lämpimiä vaatteita. Lintuja paleltaa.
Ne lentää, missä niil on lämmin.
päälle.
Leplopit ovat jotaa isoja tai pieniä, jotka ovat metsäs. Niitä on monta. Ne on vihreitä tai punasii.
Kaikkihan tietää, että Poonivillessä on aina ystävyys.
joilla on siivet, Yksisarviset, joilla on yksi sarvi ja
Maaponit. Sitten tapahtui jännittävä asia. Ja sitten tuli
paljon pelottavia juttuja. Ukonilma tuli, ponit säikähtivät.
Sitten tuli niin jännää, että poneja alkoi pelottaa.
Heidän mielestään oli kamalaa. Sitte varjosta hiipi karhu.
Karhu halusi tuhota Poonivillen. Sitten yhdessä ponit
ottivat voimansa käyttöön. Karhu pelästyi ja juoksi
metsään, mistä löysi hyvän piilopaikan.
Sitten ponit elivät onnellisena elämänsä loppuun asti.
Hai-koira voisi syödä kaikkia leluja. Hai-koira on sininen, aivan sininen.
Se asuu talossa pojan kanssa. Äiti ja isä eivät huomaa koiraa.
On ne huomannu joskus hiekkalaatikolla. Aikuinen on ottanut Hai-koiran vedestä pois ja lapset on hakenut sen. Aikuinen ei ole huomannut, kun lapset ja koira on menneet pois sieltä.
Benjamin 3v Perhepäivähoito
Valtakunnallisen Satupäivän viettoa perhepäivähoidossa 18.10.2021








Lokakuun viimeisellä viikolla satujen aiheet olivat kummituksista, lepakoista, luurangoista, hirviöistä, paina mikrofonista, jos uskallat! Luurankoterveisiä Merihevosilta!
Lankilan jäätelökioski
Tämä leikki kehittää lasten kielellisiä taitoja sekä monipuolista vuorovaikutusta.