Piparintuoksua, tonttujen juoksua...
Vettä sataa taivaan täydeltä, mutta joulutauko häämöttää!
Tänään vietimme vuoden viimeisiä synttäreitä, ja nyt eskarilaiset ovat syventyneet elokuvan katseluun. Keskiviikkona esitimme Maakotkille jouluesityksemme, ja olihan se jännää ja mukavaa. ”Mahtava esitys”, kehaisi eräs Maakotka. Vuorosanojen muistaminen jännitti, mutta samalla huomasimme että niiden esittäminen oli tärkeää. Ja aikuinen oli luvannut kuiskata.
Laulujen sanat ovat jääneet hyvin mieleen (Pieni liekki, Avaatko oven joulun tulla, Petteri hakkaa yhdellä vasaralla,Joulu saapuu jokaiselle).
Esityksemme nimi oli siis ”Matka joulun taloon”, ja matkaa tekivät Petteri-poro, Tuomas-tonttu ja pikkutontut. He pysähtyivät Piparinleipojien talossa, tonttutyttöjen nikkarointipajassa ja Kynttilänvalajien tuvassa. Ja lopulta kaikki saapuivat Joulun taloon, joka ” kimmelsi ja soi ja oli salaisuuksia täynnä”.
Piparinleivontaa treenattiin viime viikolla, ja niitä narskutellaan koko loppuvuosi!
OIKEIN TUNNELMALLISTA JOULUNAIKAA KAIKILLE!
Ai niin, Maahiset saivat häntänsä ja lähtivät koteihinsa joulunviettoon. Peikkoi itki hiljaista itkua niin, että lapset heltyivät ja halusivat lohduttaa:
”Peikko, sinä saat riippukeinun, minä näen että tuonne on ilmestynyt uusi pussi(kalenteripussien sekaan”).
”Tai jos se on noissa viimeisissä pusseissa...?
”Ei oo, ne on tyhjiä, minä oon salaa tunnustellut”
Ja Peikko sai uudesta pussista riippukeinun ja muhkean villatyynyn, Tonttu Tosipikkuinen oli ne tehnyt. Ai miten tyytyväisiä kaikki olivat!

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin