5.2 Koulukiusaaminen

5.2 Koulukiusaaminen

Perusopetuslain 29 § mukaan opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tätä silmälläpitäen opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Edelleen säädöksessä 13.6.2003/477 määrätään, että edellämainitut suunnitelmat sisällytetään opetussuunnitelman perusteisiin.


Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa kiusaaminen määritellään seuraavasti: "Kiusaamisella tarkoitetaan systemaattista, tahallista ja toistuvaa samaan henkilöön tai ryhmään kohdistuvaa sanallista tai fyysistä kielteistä toimintaa. Kiusaamiselle on ominaista kiusaajan ja kiusatun välinen voimasuhteiden epätasapaino. Tavallista on myös se, että kiusaaminen tapahtuu ryhmässä. Häirintä voi näyttäytyä epäasiallisena kohteluna ja puheena, joka voi sisältää sukupuoleen liittyviä vihjailevia ilmeitä, eleitä tai kaksimielistä puhetta tai ei-toivottuna fyysisenä kosketuksena. Kiusaamisen ja häirinnän lisäksi kouluyhteisössä voi esiintyä myös muuta ei-toivottua tai aggressiivista ja väkivaltaista käyttäytymistä. Väkivallalla tarkoitetaan tarkoituksellista itseen, toiseen henkilöön, ryhmään tai yhteisöön kohdistettua fyysisen voiman tai vallan käyttöä, uhkailua tai toteutettua. Sen seurauksena voi olla vamma, psyykkinen haitta tai kehitykseen liittyvä vaikeus."

Hytölän koulussa ja Lapunmäen yhtenäiskoulussa on käytössä kiusaamisen vastainen Kiva-koulu -toimenpideohjelma. KiVa-ohjelmalla on neljä keskeistä ominaispiirrettä, jotka kohdistuvat kaikkiin oppilaisiin ja ovat pääasiassa kiusaamista ehkäiseviä:

1. Monipuolinen, käytännönläheinen materiaali
Opettajille, oppilaille ja vanhemmille
2. Virtuaalinen oppimisympäristö
Tietokonepelien ja verkkoympäristön hyödyntäminen
3. Koko ryhmään vaikuttaminen
Ohjelmassa korostetaan jokaisen vastuuta yhteisestä
hyvinvoinnista. Jokaisen jakson alussa luokanohjaaja tai tukioppilaat
pitävät Kiva-tunnin.
4. Kokonaisvaltaisuus
Yleisten, kaikkiin oppilaisiin kohdistuvien, toimenpiteiden lisäksi
kokonaisuuteen sisältyy kohdennettuja toimenpiteitä

Kiva -ohjelman kohdennetut toimenpiteet otetaan käyttöön kiusaamistapauksen tultua ilmi ja ne kohdistetaan erityisesti kiusaamiseen osallistuneisiin ja kiusattuihin lapsiin tai nuoriin, tavoitteena saada kiusaaminen loppumaan. Konnevedellä kiusaamiseen puuttumisen prosessi on seuraavanlainen:

Kiusaamiseenpuuttumisenmalli.docx


Lisätietoa Kiva Koulu -ohjelmasta: http://www.kivakoulu.fi/

Kiusaamisen vastaisten toimenpiteiden päivittäminen ja tilannekatsausten tekeminen tehdään koulun johdon ja kouluille nimetyn Kiva-tiimin johdolla tarpeen vaatiessa. Kiva-koulu tiimi valitaan jokaisen lukuvuoden alussa.

Konneveden koulujen tasa-arvosuunnitelma : Tasa-arvosuunnitelma.docx