Maa- ja metsätalous 8. lk

Maa- ja metsätalouskurssin tavoitteet, sisällöt ja arviointi

Arviointi

Maa- ja metsätalouden arviointi perustuu sekä osaamisen/oppimisen arviointiin että oppimisprosessin (työskentelyn) arviointiin ja sitä toteutetaan sekä formatiivisesti että summatiivisesti. Kahden oppitunnin vuosiviikkotuntiaineena maa- ja metsätalouden arviointi toteutetaan numeerisesti asteikolla 4-10 syyslukukaudella joulukuussa ja kevätlukukaudella toukokuussa. Toukokuussa toteutetaan myös oppiaineen päättöarviointi numeerisesti asteikolla 4-10.

  • Osaamisen/oppimisen arvioinnissa seurataan osaamisen tasoa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Osaamisen tason arviointi perustuu oppilaan eri tavoin antamiin näyttöihin omasta osaamisestaan (esim. koe- ja testitulokset ja suulliset vastaukset oppituntitilanteissa)
  • Työskentelyn arvioinnissaotetaan huomioon oppilaan taito toimia vastuullisesti ja parhaansa yrittäen, taito toimia rakentavassa vuorovaikutuksessa ja taito suunnitella ja arvioida omaa työtään (esim. itseohjautuvuus oppimistilanteissa, itsearviointi). Työskentelyn arviointi vaikuttaa arvosanaan yhdessä oppimisen arvioinnin kanssa.
  • Formatiivinen arviointi on jatkuvaa, opintojen aikana tapahtuvaa arviointia. Oppilaalle formatiivinen arviointi näkyy oppimista tukevana ja ohjaavana palautteena (esim. suullinen palaute oppitunneilla tai Wilma-merkinnät). Palautteen avulla kannustetaan oppilasta ja autetaan ymmärtämään, mitä hänen on tarkoitus oppia, mitä hän on jo oppinut ja miten oppimista voisi edistää ja suoritusta parantaa.
  • Summatiivisella arvioinnilla kuvataan, kuinka hyvin ja missä määrin oppilas on saavuttanut asetetut tavoitteet. Summatiivista arviointia suoritetaan esimerkiksi koe- ja testitulosten myötä. Tavoitteet on käyty oppilaiden kanssa yhdessä lävitse lukukauden alussa ja niihin on palattu ja palataan jatkossakin kurssin kuluessa.

 Arvioinnin painopisteitä:

  • Suuremmat yksilö-, ryhmä- ja paritehtävät (esim. tutkielma/projektityö vapaavalinnaisesta maa- tai metsätalouden aihepiiristä sekä esitelmät eri aihepiireistä).
  • Kokeet ja testit (noin 1 – 2 koetta ja testiä/lukukausi).
  • Tuntitehtävät ja työskentely (tehtävien / läksyjen tekeminen, työhön tarttuminen jne.)
  • Aktiivinen osallistuminen opintoretkien ohjelmaan ja opetukseen tai retken korvaavan tehtävän suorittaminen (kunkin opintoretken voi suorittaa korvaavalla tehtävällä).

Tavoitteet

Maa- ja metsätalouskurssin tavoitteena on, että oppilas

  • saa käsityksen suomalaisen maa- ja metsätalouden nykytilanteesta ja edellytyksistä luonnonolojen ja talouden kannalta
  • oppii viljelykasvien viljelyn ja kotieläinten kasvatuksen periaatteet
  • saa käsityksen maa- ja metsätalouden ammateista
  • tutustuu luomutuotteiden valmistamiseen/viljelyyn ja markkinointiin Suomessa
  • oppii tunnistamaan metsätyypit ja niiden kasvupaikkatekijät
  • tutustuu metsänhoidon periaatteisiin ja vaiheisiin
  • ymmärtää metsien monikäytön merkityksen ja tutustuu jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin
  • tutkii, pohtii ja ideoi maaseudun elinkeinoja ja mahdollisuuksia Keski-Suomen maa- ja metsätalouden osalta (esim. maa- ja metsätalousyrittäjän tulojen ansaintamahdollisuuksien moninaisuus / yritysriskin hajauttaminen, tuotekehitys)
  • pohtii ja ideoi omaa osaamista maa- ja metsätalouden parissa

Keskeiset sisällöt

  • maa- ja metsätalouden paikallinen osaaminen Keski-Suomessa
  • Suomen luonnonolosuhteet maa- ja metsätaloutta ajatellen (ilmastotekijät, maaperätekijät, ilmastonmuutos)
  • maatalouden/elintarviketuotantoketjun rakenne ja työllistävyys
  • viljelytoimet ja -laitteet
  • viljelykasvit ja niiden viljelyn keskeiset piirteet sekä käyttö
  • kotieläinlajit, rodut ja ja niiden kasvatuksen keskeiset piirteet: ruokinta ja muut hoitotoimet, vuodenkierto ja lisääntyminen, tuotteet
  • luomutuotannon ja tehotuotannon erot kasvinviljelyssä ja kotieläintuotannossa
  • metsien merkitys suomalaisille, metsätyypit ja kasvupaikkatekijät, suomalaiset puulajit ja niiden käyttötarkoitukset
  • metsänviljelytavat ja metsänhoidon vaiheet
  • mekaaninen ja kemiallinen metsäteollisuus sekä niiden tuotteet
  • metsien monikäyttö ja jokamiehenoikeudet

Toteutus ja oppimisympäristöt:

  • mahdollisuuksien mukaan
    • opintoretkiä
    • yritysvierailuja
    • paikallisten osaajien vierailuja koululla
  • luokkahuonetyöskentely
    • itsenäinen tiedonhaku
    • opinto- ja harjoitustehtävät digitaalisesti ja paperilla,
    • muistiinpanojen tekeminen
    • pari- ja ryhmätyöt