Perustaidot

PIAAC-tutkimuksen mukaisia perustaitoja ovat luku- ja kirjoitustaito, matemaattiset taidot sekä tietotekniikkaa soveltavat ongelmanratkaisutaidot, jotka on lyhennetty hankkeen määritelmässä digitaidoiksi. Perustaidot ovat sellaisia taitoja, jotka ovat välttämättömiä omien asioiden hoitamisen ja yhteiskunnassa pärjäämisen kannalta. Muut kansalaistaidot rakentuvat perustaitojen ympärille, sillä monimutkaisempien taitojen oppiminen ja haltuun ottaminen edellyttävät riittävää perustaitojen osaamista.

Tekstitaidot ovat taitoja, jotka liittyvät kirjoittamiseen, lukemiseen ja tekstien ymmärtämiseen. Niihin sisältyvät paitsi luku- ja kirjoitustaito, myös kirjoitetun tekstin hakeminen, ymmärtäminen, arviointi ja hyödyntäminen erilaisissa arkielämän tilanteissa.

Numerotaitoihin kuuluvat numeroiden ja lukujen tunteminen sekä peruslaskutoimitusten tekeminen. Lisäksi numerotaitoihin kuuluvat numeeristen tietojen hankkiminen ja käyttäminen sekä niihin perustuvien päätelmien tekeminen arkielämän tilanteissa.

Digitaitoja ovat digitaalisten palveluiden ja laitteiden käyttäminen ja niiden toimintalogiikan ymmärtäminen. Keskeisiin digitaitoihin kuuluvat myös esimerkiksi sähköpostin käyttö, omien asioiden hoitaminen digitaalisissa palveluissa, salasanojen ja palveluihin tunnistautumisen hallitseminen sekä oman laitteen perusasetusten tunteminen.