Lyhytelokuvat
Ohjeistus elokuville
Hyvät kulttuurivastaavat! Välitättehän tämän viestin koulullanne niille opettajille, jotka teillä vastaavat elokuvakasvatuksesta. KIITOS!
*************
Hyvät seiskaluokkien leffaopet!
Jatkamme hyväksi havaittua tapaa toteuttaa Kompassin 7. luokkalaisille suunnattu elokuvajakso kouluilla. Elokuvat löytyvät Koulukinon suoratoisto -palvelusta, jonne OPH on hankkinut runsaasti koululuokissa vapaasti katsottavia elokuvia.
Elokuvat siis katsotaan striimattuna koululla oppituntien aikana, vaikka jokainen elokuva eri tunnilla tai osissa - miten oman työnne ja ryhmänne kannalta parhaaksi näette. Suurimpaan osaan elokuvista on myös valmiit oppimateriaalit.
KOMPASSI-elokuvien ohjeistus lyhykäisyydessään:
1) Tutustu Koulukinon ohjeisiin ja rekisteröidy palvelun käyttäjäksiOhjeet – Koulukinosuoratoisto
2) Voit valita tarjolla olevista elokuvista ryhmällesi sopivan/sopivat kuitenkin niin, että ”elokuvaminuutteja” tulee vähintään 45, keskustelu ja muu työskentely tulee elokuvan katsomisen lisäksi.
3) Aikaa elokuvien katsomiselle on syyskuun alusta hiihtolomaan asti (aikaraja johtuu tilastointivelvoitteesta, ei Suoratoistopalvelusta).
4) Kun koulunne kaikki seiskat ovat kaikki elokuvansa katsoneet, kootkaa ja lähettäkää minulle seuraavat tiedot:
- Aikaväli, jolla elokuvia koulussanne katsottiin
- Oppilasmäärä, joka katsoi elokuvia
- Aikuisten määrä, joka näytti elokuvia
- Lista elokuvista, joita katsottiin (pelkät nimet riittävät)
5) Viimevuotiset lyhytelokuvat saivat hyvää palautetta, liitän tähän linkit niihin elokuviin, mikäli joku haluaa katsoa ne uusienkin seiskojen kanssa. Toki voitte myös valita muita elokuvia. Tarkemmat tiedot elokuvista ja oppimateriaalit löytyvät rekisteröitymisenne jälkeen.
- Sirocco https://www.koulukino.fi/elokuvat/#sirocco-anchor
- Pilkkihiihto https://www.koulukino.fi/elokuvat/#pilkkihiihto-anchor
- Maalitaulu https://www.koulukino.fi/elokuvat/#maalitaulu-anchor
Kukista ja mehiläisistä https://www.koulukino.fi/oppimateriaalit/kukista-ja-mehilaisista/ - Älä kuiskaa ystävän suuhun Älä kuiskaa ystävän suuhun – Koulukinosuoratoisto
- Yövaras – Koulukinosuoratoisto
6) Jos on mitään kysyttävää, ottakaa rohkeasti yhteyttä!
Mielenkiintoisia elokuvahetkiä toivotellen,
Anne Federley
anne.federley@edu.jyvaskyla.fi