Kiertävät taidepajat vuorovuosin eri kouluille
Ilmoittautuminen kiertäviin taidepajoihin
- Kiertävät taidepajat tarjotaan tietyille kouluille aina vuorovuosin (neljän vuoden kierto), vuosittain toistuvien kulttuurisisältöjen lisäksi.
- Vuorossa olevien koulujen jokainen luokka saa yhden taidepajan.
- Kiertäviin taidepajoihin ilmoittaudutaan lokakuussa ja pajat toteutetaan kevätlukukauden aikana.
Kevätlukukaudella 2027 taidepajan saavat seuraavat koulut:
Keljonkangas 1.-4.lk, Keljonkangas 5.-9.lk, Muuratsalo 1.-4.lk, Säynätsalo 1.-4.lk, Korpilahti 1.-9.lk, Tikkala 1.-6.lk, Kuokkala 1-9.lk, Kuokkala svenska skola 1-9.lk, Tikka 1.-6.lk, Nenäinniemi 1.-2.lk
- Kun teidän koulunne on vuorossa, kulttuurivastaava/koulun yhteyshenkilö ilmoittaa kaikki koulun luokat samalla ilmoittautumislomakkeella (yhtenäiskoulut voivat ilmoittaa alakoulun omalla lomakkeella ja yläkoulun omalla lomakkeella)
- Taidepajavierailut toteutetaan taiteilija taloon -mallilla, jossa 1-2 taiteilijaa/taidekasvattajaa ohjaa pajat kaikille saman koulun luokille
- Koulut saavat ilmoittautumislomakkeella toivoa kahta mieluisinta taiteenlajia, esim. musiikki, kuvataide tai sanataide. Alta voitte tutustua, millaisia pajoja eri taiteenlajeissa on tarjolla.
- Tarkempi pajasisältö selviää ilmoittautumisen päätyttyä, kun pajat on saatu jaettua.
- Taidepajaohjaajat ottavat suoraan yhteyttä opettajiin/yhteyshenkilöihin ja aikatauluttavat taidepajat
Taidepajavaihtoehdot
Sanataiteen taidepajatarjotin
Ohjaajana Lily Laine (sanataideohjaaja):
OUTOJEN OTUSTEN JÄLJILLÄ -SANATAIDEPAJA luokat 1-4
Mikä on oma lempieläin? Entäpä vaarallisin tai pelottavin? Mitä kaikkea salaperäistä voikaan piilotella merien syvimmissä kolkissa tai luoksepääsemättömissä vuoristoissa? Pajassa pohditaan erilaisia todellisia ja kuvitteellisia otuksia ja osallistujat pääsevät mielikuvitustutkimusmatkalle, jolla suunnitellaan oma outo otus. Matkan päätteeksi osallistujat pääsevät myös piirtämään ja värittämään oman otuksensa.
Kohderyhmä 1.–4.lk
Kesto: 2 x 45min (yksi pajakerta, mahdollisuus pitää välitunti)
Paikka: oma luokka
Tarvikkeet: puuvärit/vahaliidut/tussit
TERVETULOA SEIKKAILUUN! -SANATAIDEPAJA luokat 1-6
Kuuletko seikkailun kutsuvan? Kuinka seikkailija valmistautuu tutkimaan asumattomia saaria, tuntemattomia viidakoita tai avaruuden ihmeitä? Millainen seikkailukaveri mukaan lähtee? Sanataidepajassa luodaan erilaisten valintatehtävien avulla oma seikkailutarina. Seikkailulta lähetetään myös viestejä kotiin.
Kesto: 2 x 45min (yksi pajakerta, mahdollisuus pitää välitunti)
Paikka: oma luokka
Tarvikkeet: puuvärit/vahaliidut/tussit
FANTASTISET MAAILMAT -SANATAIDEPAJA luokat 4-6
Työpajassa päästetään mielikuvitus valloilleen ja suunnitellaan omalakinen maailma. Maailman luomisessa sivutaan niin luonnonlakeja kuin yhteiskuntarakenteitakin, kun osallistujat pääsevät keksimään kuvitteellisia eliölajeja, asuinympäristöjä ja yhteiskuntajärjestelmiä. Pajassa luotu maailma herää eloon osallistujien laatimien lippujen, vaakunoiden ja muiden kuvitusten kautta.
Kesto: 2 x 45min (yksi pajakerta, mahdollisuus pitää välitunti)
Paikka: oma luokka tai kuvataideluokka
Tarvikkeet: sakset, puuvärit/vahaliidut/tussit, liimapuikkoja
FANTASTISET MAAILMAT -SANATAIDEPAJA luokat 7-9
Mitä on spefi eli spekulatiivinen fiktio? Urbaani fantasia voi sijoittua vaikkapa omaan kouluun, jossa kaikki on melkein samoin kuin todellisuudessakin – mutta ei ihan! Toisaalta mielikuvitusmaailmassa on mahdollista seikkailla tieteisseikkailun hengessä vierailla planeetoilla, maagisesti eri ajassa ja paikassa, sekä fantastisten eliölajien parissa. Työpajassa päästetään mielikuvitus valloilleen ja suunnitellaan omalakinen maailma. Maailman luomisessa sivutaan niin luonnonlakeja kuin yhteiskuntarakenteitakin, kun osallistujat pääsevät keksimään kuvitteellisia eliölajeja, asuinympäristöjä ja yhteiskuntajärjestelmiä. Osallistujat pääsevät havainnollistamaan pajassa luotua maailmaa tekemällä karttoja ja kuvakollaaseja, sekä kirjoittamalla kohtauksia maailmaan sijoittuvasta tarinasta.
Kesto: 4 x 45min (yksi tai kaksi pajakertaa, mahdollisuus pitää välitunteja)
Paikka: oma luokka tai kuvataideluokka
Tarvikkeet: sakset, puuvärit, liimapuikkoja
Ohjaajana Johanna Hyttinen (sanataideohjaaja):
KAPTEENI KAAKAOPAVUN SALAINEN SAARISTO luokat 1-2
Kaikki alkoi pullopostista...Seitsemällä merellä seilaava Kapteeni Kaakaopapu on löytänyt jotakin ihmeellistä – kokonaan uuden saariston! Ja sattuipa sopivasti: juuri meidän ryhmämme voi auttaa kartoittamaan noita tuntemattomia saaria. Samalla harjoitellaan jaettua tarkkaavuutta ja toisten ideoihin tarttumista yhteisen tarinankerronnan myötä. Kirjoittamista vaativien tehtävien määrää säädellään taitotason mukaan.
Kesto: 2x45min
Tarvikkeet: Ohjaajan mukana
Ohjaajana AP Kivinen (esiintyvä runoilija, kirjailija, luokanopettaja):
SUDENKORENNON SIIVELLÄ luokat 1-6
Tässä kahden oppitunnin sanataidepajassa kerätään aluksi sanoja, joiden pohjalta kirjoitetaan runomuotokuva. Tarkat kysymykset ohjaavat keräämään itsellesi juuri sopivat sanat ja runoilijan ohjaamana sanoista syntyy jänniä ja ehkä yllättäviäkin "runoselfie-kuvia". Työpajan toisella tunnilla vaihdetaan hieman tyylilajia... ja draamallisen lämmittelyharjoituksen johdattelemana kokeillaan kirjoittaa tarinaa jonkin valitun eläimen näkökulmasta, toisin sanoen mennään eläimen rooliin. Kirjoituspajan aikana saatetaan myös "maistella" hieman sanojen sointia: johtaako jokin kirjain tai sana seuraavaan sanaan jne. Työpajaan tarvitset vain kynää ja paperia tai kirjoitusvihkon... sekä tietenkin avointa mieltä, mielikuvitusta ja heittäytymistä. Saatat yllättyä!
Työpajan kesto: 2 x 45min
Paikka: oma luokka
Tarvikkeet: kynä, paperia tai kirjoitusvihko
MINÄ JA ME: HETKIÄ, KUVIA luokat 7-9
Tässä kahden oppitunnin sanataidepajassa kerätään aluksi sanoja, joiden pohjalta kirjoitetaan runomuotokuva. Tarkat kysymykset ohjaavat keräämään itsellesi juuri sopivat sanat ja runoilijan ohjaamana sanoista syntyy jänniä ja ehkä yllättäviäkin "runoselfie-kuvia". Toisella tunnilla tartutaan hetkeen, muistikuviin. Ensimmäinen koulupäivä. Voitettu - tai hävitty matsi. Kesäinen uintiretki. Hetki huvipuistossa tai tivolissa. Mitä kaikkea muistiin tallentuu jatkuvasti. Miten nämä hetket voi kirjoittaa ja tallentaa sanallisesti, jopa runollisesti? Kirjoitetaan luonnoksia, napataan sanojen avulla pikaotoksia. Pohditaan myös yksityiskohtia. Miten kirjoitettua kuvaa voi rajata? Tarvitset vain kynän ja paperia tai kirjoitusvihkon... sekä tietenkin avointa mieltä, ehkä hieman heittäytymistä ja mielikuvitusta. Kirjoittaminen voi olla jopa pieni tutkimusmatka! Saatat yllättyä!
Työpajan kesto: 2 x 45 min
Paikka: oma luokka
Tarvikkeet: kynä, paperia tai kirjoitusvihko
Ohjaajana Raimo Saastamoinen (sarjakuvataiteilija):
Kuva- ja katutaiteen taidepajatarjotin
Ohjaajana Katri Piri (kuvataiteilija, taidekasvattaja):
LEGOGRAFIIKKAA luokat 1-4
Työpajassa grafiikan painolaatta rakennetaan pohjalevylle sileillä pikkulegopalikoilla. Kuva-aihe tehdään suoraan legolevylle. Teokset vedostetaan vesiliukoisilla painoväreillä värikkäille papereille.
Kesto: 2 x 45 min, yksi tapaamiskerta
Paikka: kuvataideluokka tai tavallinen luokkatila, pöytiä ja tuoleja, vesipiste pakollinen
Tarvikkeet: koululta lyijykynät, kumit, kuivatuspaikka, vesipiste, ohjaaja tuo muut tarvikkeet
MIELIKUVITUSELÄIMIÄ ITSEKOVETTUVASTA SAVESTA luokat 1-6
Työpajassa oppilaat muovailevat oman persoonallisen eläinveistoksen itsekovettuvasta savesta. Savea ei tarvitse polttaa uunissa, vaan se kovettuu kuivuessaan 1-2 viikossa. Veistokset maalataan pajan aikana pulloväreillä tai akryyliväreillä. Vesipiste työskentelyluokassa pakollinen.
Kesto: 2 x 45 min
Tarvikkeet: koululta mm. kuivatuspaikka, sanomalehteä, kopiopaperia, vesikipot, käsipyyhepaperia, maalipaletit, siveltimiä
TAIDEGRAFIIKAN TYÖPAJA luokat 1-6
Työpajassa toteutetaan oma grafiikanteos, jossa käytetään helppokäyttöistä Linoman -painolaattaa ja kaivertamiseen kuulakärkikynää. Teoksen inspiraationa toimivat sadut ja tarinat, joista lapset ideoivat, kaivertavat ja vedostavat värikkäitä taideteoksia.
Kesto: 2 x 45 min, yksi pajakerta
Paikka: kuvataideluokka tai tavallinen luokkatila, pöytiä ja tuoleja, vesipiste pakollinen
Tarvikkeet: koululta lyijykynät, kumit, kuivatuspaikka, vesipiste
ELÄINVEISTOS KERAMIIKASTA luokat 3-6(huom. paja voidaan toteuttaa, jos koululla on oma keramiikkauuni käytössä)
Työpajassa koululaiset toteuttavat oman veikeän eläinaiheisen keramiikkaveistoksen. Savena käytetään ilmeikästä karkeaa raku-savea, jota voidaan koristella erilaisilla tekstuureilla ja värjätyillä savilietteillä. Veistoksia ei lasiteta, vaan pinta saa jäädä rouheaksi ja mattapintaiseksi. Veistokset kertapoltetaan työpajaohjaajan antamien yksityiskohtaisten ohjeiden mukaisesti omalla koululla keramiikkauunissa. Vesipiste työskentelyluokassa pakollinen.
Kesto: 3 x 45 min
Tarvikkeet: koululta mm. kuivatuspaikka, sanomalehteä, roskapusseja, muovailutikkuja ja puikkoja, eri kokoisia siveltimiä, vesipiste
STOP MOTION -ANIMAATIOTYÖPAJA luokat 5-9
Työpajassa toteutetaan 2-4 oppilaan pienryhmissä oma animaatio Stop Motion Studio -ohjelmistolla. Tarina suunnitellaan itse pienryhmissä, hahmot sekä tausta toteutetaan kollaasina ja täydennetään piirtämällä. Animaatio kuvataan, editoidaan ja äänitetään tabletilla ja katsotaan lopuksi koko ryhmän kesken.
Kesto: 6 x 45 min, kaksi tapaamiskertaa (kaksi 3 x 45 min työpajaa)
Paikka: tavallinen luokkatila, pöytiä ja tuoleja, videotykki
Tarvikkeet: koululta: lyijykynät, puuvärikynät, kumit, sakset, puikkoliima, maalarinteippi, alustat, kierrätyslehtiä ja mainoksia. Ohjaaja tuo tabletit ja muut tarvikkeet.
Ohjaajana Hannele Torniainen (taideohjaaja):
ASKARRELLAAN OMA AAKKOSKIRJA 1. luokat
Pajassa taiteillaan oma pieneen käteen sopiva kirjanen. Paperia maalataan ja kuvioidaan helpoin menetelmin. Lopuksi se täytetään kirjaimilla maalitussien avulla. Sillä välin, kun maalikerrokset kuivuvat jumpataan yhdessä aakkosjumppaa.
Kesto: 2 x 45 min.
ELÄMÄNKUKKA-YHTEISÖTAIDETEOS luokat 1-3 ja luokka 4-6
Elämänkukka on perinnekuvio, joka kuvaa kaiken elollisen eli luonnon ja ihmisten välistä yhteyttä toisiinsa. Ensimmäisellä tapaamisella kuvioidaan gellilaatoilla papereita (1.-3. lk) tai maalataan ekologisilla väreillä papereita (4.-6.lk). Toisella tapaamisella niistä leikataan terälehtiä, jotka kiinnitetään seinään Elämänkukka-verkoston muotoon.
Kohderyhmä: 1.-3. lk ja 4.-6 lk
Kesto: 3 x 45 min, kaksi tapaamiskertaa
ÖTÖKKÄPAJA luokat 1-6
Ensimmäisellä kerralla mennään lähiluontoon, jossa tutkitaan luuppien avulla ötököitä. Puhutaan hyönteisten merkityksestä luonnon monimuotoisuudessa. Tavoitteena on vähentää ötökkäkammoa lähestymällä erilaisia hyönteisiä empaattisesti, eläytymällä niiden maailmaan. Toisella kerralla maalataan ekologisin värein papereita, joista leikataan satuötököitä.
Kesto: 5 x 45 min, kolme tapaamiskertaa (luontojakso 2 x 45 min, maalausjakso 1 x 45 min maalausjakso ja rakennus 2 x 45 min)
Taideohjaaja Hannele Torniaisen parina ympäristökasvattaja Katri Willman tai biologi Erna Suutari
Ohjaajana Ulla Aatinen (kuvataiteilija):
JULISTEPAJA luokat 4-9
Ajankohtaisesta aiheesta tehdään A3-kokoinen juliste. Aiheena voi olla esim. luonto ja ilmastonmuutos, tasa-arvo, merien suojelu, sota/rauha, politiikka tai muu mielipiteitä herättävä teema. Pohditaan julisteen tehtävää, kuvakieltä ja katsotaan esimerkkejä hyvistä julisteista. Tehdään pieniä sommitelmaluonnoksia ja toteutetaan oma juliste piirtämällä tai maalaamalla.
Kesto: 2 x 45 min
Paikka: Kuvataideluokka tai muu tila, jossa on käsien ja välineiden pesumahdollisuus
Materiaalit: lyijykynä, kumi, musta tussi, A3-piirustuspaperi, luonnospaperia, puuvärit, vesivärit
Ohjaajana Ewe Perttuli (taidepajaohjaaja):
GALAKSIPAJA luokat 1-9
Millaisena ääretön avaruus voi näyttäytyä? Tule ottamaan selvää kuvataiteen keinoin Galaksipajaan! Pajassa jokainen voi maalata oman uniikin galaksi maalauksensa. Erilaisia tekniikoita hyödyntäen voit kokeilla kuinka eri tavoin universumi voi näyttäytyä. Lopputulos voi olla jännittävä, sillä pajassa käytetään fluorisoivia guassi värejä. Mitä tapahtuu, kun valmis galaksimaalaus viedään UV-lampun alle?
Kesto: 2 x 45 min
Paikka: oma luokka / kuvataideluokka
Tarvikkeet: siveltimiä jos löytyy myös koululta, ohjaaja tuo loput tarvikkeet
ASKARTELUSAVIPAJA luokat 1-9
Tässä pajassa hyödynnetään ilmakuivaavaa askartelusavea ja aihe on vapaavalintainen, voi tehdä esimerkiksi oman korun, korurasian, kynttilälyhdyn tai löytää inspiraation jostain omasta mieliaiheestasi. Pajassa hyödynnetään myös kierrätysmateriaaleja, kuten peltipurkkeja. Voit tuoda mukanasi myös kotoa löytyviä tarvikkeita, kuten kiviä, naruja tai muuta sellaista, jonka voisit yhdistää omaan savityöhösi. Ensimmäisellä kerralla muotoillaan savesta haluttu tuote ja toisella kerralla valmis kuivunut savityö on mahdollista maalata ja koristella haluamallasi tavalla.
Kesto: 4 x 45 min., kaksi tapaamiskertaa. Ensimmäiset kaksi valmistetaan savituote, toisella kerralla maalaus ja mahdollinen koristelu.
Paikka: oma luokka
Tarvikkeet: oppilaat voivat kotoa voi tuoda vanhoja peltipurkkeja, kiviä, narua, tai muuta mitä voi yhdistää savityöhön. Loput tarvikkeet ohjaaja tuo mukanaan.
Ohjaajina Ossi ”Soul” Valpio ja Janne ”JNE” Saarikoski (Kulttuuriyhdistys TUFF!:in artistit ja opettajat):
GRAFFITI & SKETSAUS luokat 4-6
Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden oppia uusia tapoja itseilmaisuun hip hopin keinoilla? Opettelemme hip hop -kulttuurin ammattilaisten ohjaamana graffitien sketsaamista paperille ja kuuntelemme letkeitä biittejä. Työpajan jälkeen oppilaat osaavat tehdä omat graffitisketsit paperille ja opettajat osaavat ohjata oppilaita piirtämään uusilla tekniikoilla.
Kesto: 4 x 45min
Paikka: Oma luokka
Tarvikkeet: Tussit ja kynät graffitien sketsailuun tulee ohjaajilta. Koululta A4 piirustuspaperia ja piirustusalustat.
HIP HOP -TYÖPAJA - RÄPPI & GRAFFITI (monitaiteinen) luokat 7-9
Haluatko tarjota oppilaillesi mahdollisuuden oppia uusia tapoja itseilmaisuun ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen hip hopin keinoilla? Hyvä! Koko koulupäivän kestävä paja tuo uutta energiaa ja näkökulmia luovaan kirjoittamiseen, sanalliseen ilmaisuun, kuvataiteisiin ja käsillä tekemiseen räpin ja graffitin keinoin. Aloitamme päivän opettelemalla riimien kirjoittamista riimipelin avulla. Riimipelissä luodut riimit herätetään henkiin kirjoittamalla säkeistöjä, joita oppilaat voivat halutessaan esittää muillekin. Päivä jatkuu graffitin parissa ensin sketsailemalla teoksia paperille. Iltapäivällä teokset herätetään henkiin isossa mittakaavassa esimerkiksi kelmulle, vanerille tai mahdollisuuksien mukaan seinälle.
Kesto: 6 x 45 min
Paikka: oma luokka tai vapaa koululta löytyvä tila ja koulun lähialue
Välineet: Kynät, tussit ja spraymaalit graffitien suunnitteluun ja toteutukseen tulee ohjaajilta. Koululta piirrustusalustat sekä A4 piirustuspaperia.
Ohjaajana Jenni Oranen (ammattivalokuvaaja, taideterapeutti):
VALOKUVAPAJAT luokat 7-9
KUKA MÄ OON? -valokuvatyöpaja*
Tunne- ja itseilmaisuun keskittyvä valokuvatyöpaja, jossa etsitään tapoja ilmaista itseään ja omia tunteitaan ilman sanojakin. Kuinka kertoa itsestään tai ajatuksista valokuvien tai muun kuvallisen ilmaisun keinoin?
MIKÄ MUSTA TULEE ISONA? -valokuvatyöpaja*
Työpaja tulevaisuuden hahmotteluun ja rakentamiseen omien vahvuuksien kautta valokuvien avulla. Missä olet jo tosi hyvä, missä haluaisit kehittyä, voisiko siitä tulla joskus vaikka ammatti? Valokuvien ja muiden luovien materiaalien avulla tutkitaan sekä omia vahvuuksia, että ympäröivää maailmaa nyt ja tulevaisuudessa.
VOIMAKARTTA -valokuvatyöpaja*
Omien voimavarojen ja elämän tärkeiden asioiden tunnistaminen valokuvien avulla. Mikä tuo hyvää fiilistä, iloa ja energiaa elämään tällä hetkellä? Ketkä on tärkeitä tyyppejä, mikä on ihan tavallisen harmaan arjen pelastus?
*Valokuvapajojen kesto: Yhteensä 4x45min (jaettuna 2kpl 2 x 45min eli kahden erillisen päivän aikana niin, että pajojen välillä max 1 viikko)
Paikka: oma luokka ja ulkona/koulun ympäristössä
Tarvikkeet: ohjaajan mukana
Ohjaajana Cecilia Nyberg (designtekstiilien valmistaja):
GEOMETRIA JA TAIDE – YMPYRÄ tai LINJAT JA NELIÖT luokat 1-3
Kuvataiteilija Wassily Kandinskyn tai Piet Mondrianin inspiroimana luodaan oma teos. Pajassa harjoitellaan teemasta riippuen värien ja kromaattisen ympyrän yhdistelmää tai neliön muotoa, päävärien koostumusta ja harmoniaa.
Kohderyhmä: 1.-3. lk
Kesto: 45 min
Tarvikkeet: koulusta siveltimiä, esiliinoja, ohjaaja tuo muut tarvikkeet
Paikka: taideluokka
KANGASMAISEMAT luokat 1-3
Kuinka tuuli puhaltaa? Kuinka vesi virtaa? Kuinka aurinko paistaa? Tunnustellaan eri tekstuureja ja kankaita leikkaamalla luodaan maisema pahville.
Kohderyhmä: 1.-3. lk
Kesto: 45 min
Tarvikkeet: koululta saksia ja esiliinoja
Paikka: taideluokka
METSÄVEISTOS luokat 1-3
Millainen metsä on? Kuinka pitkiä puut ovat? Kuka asuu metsässä? Lähestymme luontoa kuvaavan veistoksen käsitettä tekemällä metsäveistoksen pahvista ja muovailuvahasta. Harjoitellaan erilaisia paperiveistostekniikoita, kuten täyttämistä ja rypistämistä.
Kesto: 2 x 45 min
Tarvikkeet: koululta sakset ja esiliinoja
Paikka: taideluokka
BATIIKKI luokat 1-3
Pajassa toteutetaan liimabatiikkitekniikalla batiikin, joka kuvaa omaa suosikkielementtiä luonnosta.
Kesto: 2 x 45 min
Tarvikkeet: koululta saksia, esiliinoja, siveltimiä
Paikka: taideluokka
KANKAISET VUODENAJAT luokat 7-9
Työpajassa luodaan suosikkivuodenajasta maisema käyttämällä kollaasitekniikkaa, erilaisia tekstuureja ja kuviokankaita. Maisemasta voi tehdä taulun tai tyynyn.
Kesto: 2 x 45 min
Tarvikkeet: koululta saksia, esiliinoja, värikyniä, ompelukoneet
Paikka: käsityöluokka
Musiikin taidepajatarjotin
Ohjaajana Marko Varonen (musiikkipedagogi, muusikko):
BIISIPAJA / luokat 7-9
Tehdään oma biisi! Biisipajassa päästetään luovuus valloilleen, tutustutaan biisintekemiseen ja kokeillaan erilaisia luovia metodeja sanoittamiseen ja säveltämiseen. Pajan lopputuotoksena syntyy ryhmän tai useamman pienryhmän oma(t) biisi(t). Jokaisesta osallistujasta tulee biisipajassa ihka oikea säveltäjä! (Pajan sisältö muovautuu luokka-asteen mukaan)
Ryhmäkoko: max n. 20 oppilasta / paja
Kesto: 2–3 x 45min
Tila: musiikkiluokka tai muu tila, jossa mahtuu tarvittaessa levittäytymään
Tarvikkeet: ohjaaja tuo mukanaan kaiken tarvittavan
KIELISOITINPAJA / luokat 3-9
Kielet soimaan! Kielisoitinpajassa opetellaan alkeet kitaran, basson ja ukulelen soittotekniikasta, komppaillaan niillä tuttuja lauluja ja opetellaan riffejä. Pajassa ei tarvitse ennakko-osaamista kielisoittimista, ja jokainen saa varmasti aikaan onnistumisen kokemuksia, kun pääsee kokeilemaan värillisillä kuvionuoteilla merkattuja soittimia. (Pajan sisältö muovautuu luokka-asteen mukaan)
Ryhmäkoko max n. 20 oppilasta (riippuu koulun soitinmäärästä).
Kesto: 2 x 45min
Paikka: musiikkiluokka tai muu tila, jossa pystyy heijastamaan ohjeita screenille
Tarvikkeet: ohjaaja tuo mukanaan pienen määrän soittimia, mutta koulun omia soittimia olisi hyvä hyödyntää
Ohjaajana Ossi Valpio (artisti ja opettaja):
RÄP-LYRIIKKATYÖPAJA luokat 4-9
Räp-lyriikka työpajassa perehdymme aluksi hip hop -kulttuurin ja räpin syntyyn USA:ssa. Katsastamme myös merkittävimpiä suomalaisia hip hop-biisejä sekä Jyväskylä-hip hopin historiaa. Mikä tekee Jyväskylästä Suomen hip hop -pääkaupungin? Miksi hip hop-musiikki on yksi maailman suosituimmista genreistä? Entä mikä on hip hop -kulttuurin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden taustalla? Mikä räpissä vetoaa nuoriin? Vastauksia luvassa! Perehdytyksen jälkeen keskitymme itse tekstien tekemiseen ja räppäämiseen. Keskitymme riimien ja säkeistöjen muodostamiseen yksin ja yhdessä ystävien kanssa. Harjoitamme eri tapoja ruokkia luovuutta ja inspiraatiota räppien kirjoittamiseen. Käytämme hyväksi todettuja oppimismenetelmiä työpajan aikana mm. riimipeliä ja yhteiskirjoittamista. Lopuksi esitetään kirjoitetut tekstit puhuttuna tai räppinä biitin päälle. Ohjaaja Ossi "Soul" Valpio on tunnettu räppäri jo 2000-luvun alusta Urbaanilegendasta sekä viime vuosina mainetta niittäneistä Soul Valpio Bandista ja Toistuvista Yllätyksistä.
Kesto: 5 x 45 min. (2 t perehdytystä + 3 t kirjoittamista ja räppiä)
Paikka: oma luokka
Materiaalitarpeet: Videotykki, paperia ja kyniä
Tanssin, sirkuksen ja luovan liikkeen taidepajatarjotin
Ohjaajana Mimmi Salo (tanssitaiteilija):
TANSSIMUISTIPELI luokat 1-2
Tanssimuistipelissä lapset pelaavat tanssijan kanssa muistipeliä, jossa he yrittävät löytää muistipelikorttien takaa paljastuvista tansseista pareja. Lapset pyrkivät yhteistyön voimin ja tarkan havainnoinnin myötä löytämään kaikille korteille parit. Muistipelin pelaamisen jälkeen lapset pääsevät itse luomaan tansseja ja arvaamaan niille pareja. Työpajassa harjoitellaan ryhmätyötaitoja, muistia, liikkeen tunnistamista ja luovuutta luoda liikettä.
Kesto: 1 x 45min
Paikka: oma päiväkoti, tilaa liikkua.
Huom. Maksimissaan 10 lasta/työpaja
Ohjaajana Anne-Maarit Kinnunen (tanssinopettaja):
ILMAISUPAJA luokat 1-4
Ilmaisupajan keskiössä ovat yhteistyötaidot, turvallinen koskettaminen ja kehollinen ilmaisu. Työpajassa oppilaat saavat erilaisten harjoitteiden kautta kokemuksia oman kehon liikkeellisistä sekä ilmaisullisista ulottuvuuksista. Pajassa opetellaan myös yhteistoiminnallista ongelmanratkaisua ryhmätehtävien kautta ja harjoitellaan esillä ja katseen alla olemista. Hauska ja vauhdikas paja innostaa oppilaita omaan kokeiluun ja rohkeaan heittäytymiseen yksin ja yhdessä muiden kanssa.
Kesto: 2x45 min (tunnit pidetään yhteen)
Paikka: Oma luokka tai liikuntasali
Ohjaajana Marianne Leppä (luovan liikkeen ja joogan ohjaaja):
LUOVA LIIKE luokat 1-4
Ohjaus perustuu pääasiallisesti Tanssi-innostaminen® menetelmään, jossa taiteellis-pedagogisella lähestymistavalla pyritään improvisoidusti tuottamaan liikettä. Liike syntyy liikkujasta itsestään musiikin ja ohjeiden inspiroimana, jolloin jokaisella on mahdollisuus omista lähtökohdista heittäytyä mukaan. Koreografia syntyy osallistujien yhteisestä, hetkessä tapahtuvasta liikkeestä. Keho-mieli yhteys vahvistuu ja yhdessä liikkuminen luo yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kesto: 2 x 45 min.
Kohderyhmä: 1.-4. luokat
Paikka: liikuntasali
SATUJOOGA luokat 1-4
Leikin ja eläinhahmojen avulla matkaamme sadun maailmassa kehoa aktivoivilla ja hermostoa rauhoittavilla asanoilla. Matkan viimeistelee loppurentoutus. Joogan avulla luomme yhteyden itseen ja toisiin lisäten empatiaa.
Kesto: 1 x 45 min.
Paikka: liikuntasali
Ohjaajana Moona Penttinen (tanssinopettaja, tanssitaiteilija):
LIIKEPAKOPELI luokat 5-6
Ratkaise, etene ja vapauta! Liikepakopeli on elämyksellinen ja toiminnallinen työpaja, jossa pienryhmä etenee kehollisten tehtävien ja arvoitusten kautta kohti yhteistä päämäärää. Peli haastaa oppilaita toimimaan yhdessä, havainnoimaan tarkasti ja ratkaisemaan tehtäviä kekseliäästi. Matkan aikana ryhmät keräävät koodinpaloja, joita tarvitaan pelin läpäisemiseen. Työpajassa lähestytään innostavalla ja toiminnallisella tavalla liikkeen eri elementtejä kuten liikkeen symboliikkaa, muotoa, suuntaa, rytmiä, sarjoittamista ja laatuja. Ohjaaja toimii osana pelin maailmaa ja ohjaa toimintaa ilman sanoja hyödyntäen eleitä, liikettä ja ääniä. Pelillinen rakenne ja aikaraja motivoivat ja tukevat keskittymistä sekä vahvistavat oppilaiden yhteistyötä ja itsenäistä toimintaa.
Ryhmäkoko: Luokka jaetaan 6-8 hlön pienryhmiin, yksi pienryhmä saapuu pajaan kerrallaan
Kesto: 1 x 45 min/pienryhmä
Paikka: Oman koulun tila, jossa voidaan edetä n. 20 metrin matka, jossa ei ole häiriötekijöitä ja jonka saa hämäräksi tai pimeäksi
Huomioitavaa: opettaja jakaa luokkansa pienryhmiin, ja pienryhmät liikkuvat itsenäisesti luokan ja pajatilan välillä.
Ohjaajana Henri Rahikainen (sirkusohjaaja):
TAIKURIN AIKAMATKA luokat 1-9
Työpajassa tutkitaan taikuruuteen liittyviä ilmiöitä periaatteita moniaistillisesti ja pohditaan taikurin hahmoa. Tiesitkö, että taikurit ovat olleet paitsi viihdyttäjiä, myös yhteiskunnallisia vaikuttajia ja tieteellisen ajattelun edistäjiä läpi historian? Pajassa opitaan tottakai myös jokunen taikatemppu, joita osallistujat maustavat omalla luovuudellaan.
Kesto: 2 x 45min (yksi pajakerta)
Paikka: oma luokka
Ohjaajana Lotta Rautakorpi (sirkustaiteilija):
VÄÄRINPÄIN ON OIKEINPÄIN! -NYKYSIRKUSPAJA luokat 1-9
Nykysirkuspajassa innostutaan ja kannustetaan porukalla. Löydetään luovia ratkaisuja, koska on monta oikeaa tapaa olla. Pajassa yhdistetään tanssia, akrobatiaa, pyramideja ja jongleerausta. Katsotaan pääalaspäin ja improvisoidaan esitys. Kehitellään temppuja oman kehon ja erilaisten välineiden avulla. Nykysirkuspajassa päästään hikoilemaan, harjoitetaan vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja sekä luovuutta.
Kohderyhmä: 1.- 9. luokat
Kesto: 4 x 45 min jaettuna kahdelle tai yhdelle tapaamiskerralle
Paikka: liikuntasali
HUOM: Max. osallistujamäärä 27 lasta / paja
Ohjaajana Elli Pulkkinen (tanssinopettaja, tanssitaiteilija):
LIIKELABORATORIO luokat 5-7
Hyppää - pyörähdä - väistä! Työpajassa tutkimme liikettä tilassa ja ajassa - hauskanpitoa unohtamatta. Erilaiset liikkeelliset tehtävät ja pelit, sekä mielikuvatyöskentely ohjaavat liikkumista. Tutustumme myös koreografian tekemisen työkaluihin ja teemme pieniä liikkeellisiä teoksia.
Kohderyhmä: 5.-7. -luokat (max. 24 oppilasta / paja)
Kesto: 2 x 45 min.
Paikka: Liikuntasali tai muu tila jossa on tilaa liikkumiseen
Tarvikkeet koululta: kynä ja paperi jokaiselle oppilaalle