Kompassin historiaa

Taikalamppu, Kulttuuriaitta ja Kompassi

Lastenkulttuurin edistäminen on ollut opetusministeriön toiminnan painopisteenä useita vuosia. Vuonna 2003 julkaistiin lastenkulttuuripoliittinen ohjelma ja samana vuonna perustettiin lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten valtakunnallinen verkosto Taikalamppu toteuttamaan ohjelman tavoitteita. Jyväskylän ja Jyväskylän maalaiskunnan muodostama lasten ja nuorten kulttuurikeskus Kulttuuriaitta oli mukana verkostossa perustamisesta alkaen. Tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen, ääneen esiin tuominen ja kulttuuripalveluiden saavutettavuus ja tasa-arvo. 

Kulttuuriaitta syntyi jyväskyläläisopettajien koulutustarpeesta: kaivattiin kokemuksellisen oppimisen kautta lisää tietoa taidekasvatuksen mahdollisuuksista. Kulttuuriaitan ensimmäisinä vuosina järjestettiin mm. Kulttuuriroiskeita-koulutuksia opettajille, avattiin yhteistyötä taidelaitosten ja taiteen perusopetuksen kanssa ja Jyväskylässä aloitti kulttuuriyhdysopettaja. Toiminnan ytimessä oli alusta alkaen pitkäjänteinen kulttuuriopetussuunnitelmatyö ja niiden kautta toiminnan vakiinnuttaminen Kulttuuriaitta-kuntiin, joita vuosien varrella liittyi mukaan seudulliseen verkostoon. 

Jyväskylässä kulttuuriopetussuunnitelma Kompassista tuli osa kaupungin opetussuunnitelmaa vuonna 2009, kun kaupungin kulttuuriohjelma Kompassi ja maalaiskunnan kulttuuriopetussuunnitelma KULTSU yhdistettiin. Nykyään Kompassin alle kuuluvat myös varhaiskasvatuksen vuosittaiset kulttuurikasvatussisällöt. 

Kulttuurikasvatuksen perusta

Oivalluksia opetukseen

Monipuolisia kulttuurikokemuksia

Pohja koulun ja kulttuurin yhteistyölle

Asiatuntijoita avuksi

Suoraan sovellettavia toimintamalleja

Selkeä opas opettajalle

Iloa ja voimaa taiteesta

Vuodesta 2022 alkaen Kulttuuriaitta on ollut kymmenen kunnan muodostama seudullinen lastenkulttuurikeskus Kulttuuriaitta, johon kuuluvat Jyväskylä, Muurame, Laukaa, Petäjävesi, Keuruu, Multia, Uurainen, Hankasalmi, Toivakka ja Äänekoski.
Kulttuuriaitta kuuluu valtakunnalliseen Suomen lastenkulttuuriliittoon (ent. Taikalamppu-verkosto ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto). 


Koulun kulttuurikasvatus

Ihmisellä on tarve kokea aistiensa kautta erilaisia asioita: kuulla tarinoita, musisoida, leikkiä, liikkua, nähdä ja tehdä kuvia. Ihminen rakentaa maailmankuvansa, arvonsa ja identiteettinsä oman kulttuurinsa pohjalta. Valtakulttuuri ja yksilön lähikulttuuri voivat olla hyvinkin jyrkästi ristiriidassa keskenään. Erilaisuudestaan huolimatta ne voivat myös rakentavasti täydentää toisiaan. Sen kulttuurin pohjalta, johon ihminen on kasvanut ja jonka mallit hän on omaksunut, ihminen kohtaa myös taiteen – sekä tekijänä että kokijana. Jos suunnitelmallinen kulttuurikasvatus unohdetaan, lapset ja nuoret hakevat tarinansa ja muun kulttuurinsa sieltä, mistä helpoiten saavat, esimerkiksi kaupallisesta pintakulttuurista. Tästä syystä koulun tehtävä on huolehtia painotetusti syvällisestä ja monipuolisesta kulttuurikasvatuksesta.

Koulun kulttuurikasvatus on
- tutustumista laajasti kulttuurin eri aloihin ja ilmiöihin
- oppimista kulttuurin ja taiteen avulla
- aktiivista taiteen kokemista ja tuottamista
- ohjaamista sosiaalisiin ja kulttuuriperinnöllisiin tapoihin ja taitoihin
- monikulttuurisuuden havaitsemista

Koulu tai opettaja toteuttaa taide- ja kulttuurikasvatustaan oman painotuksensa mukaan. Koulujen oma juhla- ja tapahtumaperinne sekä arki ovat tärkeä osa koulun omaa kulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Kompassi on mukana täydentämässä koulujen omaa kulttuurikasvatusta.

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä