Murtovaras perheessä

Tehtävässä lapsille esitellään ensin perhe, jonka jäseniin tutustutaan kohdekiellä lapsen taitotasolle sopivalla tavalla.
Sitten kerrotaan, että perheen kotiin oli murtauduttu.
Murtotarinaa varten tarvitaan kuvia eri huoneista. Tarina kerrotaan lapsille eleiden, ilmeiden ja kuvien kautta. Lapset saavat kertoa itse suomeksi koko ajan, mitä oikein oli tapahtunut.

"Murtovaras oli ensin mennyt olohuoneeseen. Hän oli istunut sohvalla ja katsonut TV:tä. Tyynyt sohvalla olivat eri paikassa, kuin äiti oli ne jättänyt. Samoin TV oli jäänyt päälle.

Seuraavaksi murtautuja oli siirtynyt keittiöön. Hän oli avannut jääkaapin ja ottanut sieltä ja syönyt esim. jogurttia ja banaaneja. Hän oli juonut loput maidot. Tiskejä hän ei ollut korjannut.

Tämän jälkeen murtautuja oli mennyt kylpyhuoneeseen ja pessyt hampaansa isän hammasharjalla. Hammasharja lojui vaahtoavan tahnan kera lavuaarissa, kun perheen tytär oli tullut kylpyhuoneeseen.

Viimeisenä murtautuja oli käynyt perheen pojan huoneessa pelaamassa tietokoneella. Tietokone oli jäänyt murtautujalta päälle. Hän oli myös nukkunut pojan sängyssä.

Kun isä ensimmäisenä oli tullut kotiin, hän oli nähnyt murtovarkaasta vain vilauksen."

Lapsien tulee piirtää poliisiluonnos murtautujasta ohjaajan antamien tuntomerkkien mukaan. Kun kaikki ovat piirtäneet oman versionsa, voidaan kuvat asettaa yhdelle seinälle ja yhdessä päättää, mikä kuva muistuttaa eniten tuntomerkkien mukaista tunkeutujaa.