Artikkelissa kerrotaan, kuinka koulun aloittaessaan ekaluokkalaiset pursuavat intoa ja oppimishalua. Mukavinta koulussa ovat kivat kaverit ja uusien asioiden oppiminen. Muutaman vuoden kuluttua jäljellä ovat edelleen kivat kaverit, mutta koulussa on tylsää eli oppimisen riemu ja kiinnostus ovat hävinneet. Tämä on mielestäni hyvin surullista. 

Artikkelin leipätekstin väleissä on otteita opiskelijan kirjeestä, jonka hän on kirjoittanut mummolleen. Kirjeessä oppilas kertoo, kuinka hän on päässyt koulussa opiskelemaan lisää omista mielenkiinnon kohteistaan sekä osallistumaan erilaisiin projekteihin. Hän on oppimastaan sekä koulussa työskentelystä hyvin innoissaan. Tämä on mielestäni tilanne, jota opettajien tulisi edes jollain tasolla tavoitella. Opiskelusta tulisi tehdä oppilaille mielenkiintoista, innostavaa sekä motivoivaa. Niin kuin artikkelissakin sanotaan, näin oppimista tapahtuu myös täysin huomaamatta.

Oppilaiden mielenkiinnon herättäminen vaatii opettajalta oppilaidensa tuntemista. Opettajan tulisi olla kiinnostunut oppilaidensa asioista sekä kuunnella heitä. Näin hän pääsee jyvälle oppilaidensa ajatuksista, harrastuksista yms. Näiden tietojen pohjalta opettaja voi sisällyttää oppilaita kiinnostavia aiheita opetukseen. 

Aluksi tällainen huolellisesti toteutettu opetus vaatii varmasti opettajalta paljon aikaa ja vaivaa, mutta lopulta se on varmasti myös hyvin palkitsevaa. Itse ainakin haluaisin nähdä oppilaideni innostuksen ja olisin enemmän kuin valmis näkemään vaivaa sen eteen. Opettajan tulee myös antaa oppilaille vastuuta sekä luottaa heihin, jotta tällaista oppilaslähtöistä opetusta pystyy toteuttamaan. Toisaalta oppilaiden tulee myös olla vastuun ja luottamuksen arvoisia.