Aineisto Mummo pannuhuoneessa ja muita tarinoita tulevaisuuden koulusta (Rautiainen, M. ym. 2014) esittää viisi erilaista skenaarioita tulevaisuuden koulusta ja koulun mahdollisista kehityssuunnista ja -ideoista. Skenaariot ovat laatineet Jyväskylän yliopiston opetuslaitoksessa toimiva Tulevaisuuden koulu -ryhmä, jonka taustalla laaditut skeenariot ovat myös esitetty käytännön sovelluksina. Skenaariot koskivat muun muassa opettajan jakaamaa aikaa, aiheiden käsittelyä oppilaiden mielenkiinnon ja merkityksellisyyden mukaan ja koulun liittämistä yhä tiiviimmin oppilaan muuhun elämään. Mainitut skenaariot mielestäni kaipaisivat suuria opetusrakenteiden muutoksia, mutta kuitenkin ne ovat täysin mahdollisia toteuttaa tuöevaisuudessa ja ne ovat ehdottomasti myönteisen kehityksen suuntaisia. Esimerkiksi opettajan ajan käyttäminen oppilaiden henkilökohtaiseen ohjaukseen ja opettamiseen voisi olla täysin mahdollista, jos yhä enemmän hyödynnettäisiin yhteisopettajuutta alakouluissa. Nykyään opettajan aika yksittäisiin oppilaisiin nähdään hyvin minimaalisena eikä kiirekkään sitä helpota, joten siksi kyseisen skenaarion hyödyntäminen ainakin hiukan vähentäisi nykyistä ongelmaa.

Koen, että erityisesti skenaariot, jotka koskevat oppilaiden mielenkiinnon huomioimista sekä yhteiskunnan liittäminen kouluun, ovat jo osittain käytännössä mukana nykypäivän kouluissa. Alkuopinnoissa on painotettu ilmiölähtöisen opetuksen hyviä puolia ja seurauksia, jotka sopisivat hyvin aineistossa nostettuun skenaarioon. Myös olen nähnyt omin silmin havainnoidessa Jyväskylän normaalikoulun teematunteja, että niiden toteuttaminen ei ole mahdotonta ja täysin myönteinen kehitys opetukselle ja oppimiselle. Aineistossa mainitaan se, että vaikka tulevaisuuden kouluissa käsiteltäsiin oppilaille merkityksellisiä aiheita ja ilmiöitä, kattaa se kuitenkin suuresti myös opetussuunnitelmassa nostetut tavoitteet. Täten skenaario on myös siltä osin realistinen. Opettajan työssä haluan myös tulevaisuudessa kiinnittää huomiota tietojen ja taitojen hyödyllisyyteen liittyen oppilaiden muuhun elämään. Jatkuvasti puhutaan siitä, että koulu on tulevaisuuteen valmistava, joten on tärkeää, että oppilaat oppivat hahmottamaan yhteyden koulun ja muun elämän välillä. Tätä tukisi aikaisemmin mainittu oppilaiden mielenkiintojen hyödyntäminen opetuksessa: jos oppilaat luovat merkityksiä ilmiöitä käsiteltässä, on sillä varmasti myös vaikutusta muuhun elämään. 

Erityisesti minua jäi kiehtomaan aineiston skenaariot koskien rippituolia ja "mummo pannuhuoneessa" periaatteita. Skenaariot koskevat erityisesti sitä, että oppilaat voisivat tulevaisuudessa käydä jakamassa ajatuksia ja tuntemuksia koulupäivän aikana turvalliselle aikuiselle. Skenaario oman tulkinnan mukaan koskisi erityisesti oppilaille tarjottua keskusteluapua ja tunnetukea, mikä on hyvä hyvinvointia edistävässä koulussa. Käytännön sovellukset helpottaisi tulevaisuudessa opettajan työtä, sillä tällöin opettaja voisi keskittyä hänen päätoimiseen työtehäväänsä eli opettamiseen ja ohjaukseen. Oppilaiden hyvinvoinnista huolehtiminen on nyt ja tulevaisuudessa koulun yksi päätehtävistä, muttei taakka voi kaatua täysin opettajan harteille. Moniammattilisuuden lisääminen kouluihin edistäisi kyseistä tavoitetta, mutta myös tällöin voisimme hyödyntää ns. "hukkaan menneitä resursseja", jos kouluyhteisöön ja -käytänteisiin lisättäisi mahdollisuus keskustella eläkeläisen kanssa aina kun siltä tuntuu. Skenaarioiden luotettavuuteen ja toimivuuteen minulla on myös vahva luotto, sillä aineistossa kerrotaan, että "mummo pannuhuoneessa" on otettu käytäntöön englantilaisissa kouluissa.